tiistai 16. toukokuuta 2023

Talvesta selvinneitä

Viime talvi näyttää ainakin meillä päin IV-vyöhykkeellä olleen kasveille suotuisa, sillä kovia pakkasia ei ollut ilman lumipeitteen tuomaa suojaa. Niinpä monet puutarhamme arkalaisetkin selvisivät jälleen yhdestä talvesta ongelmitta. Eniten jännitin jälleen peruukkipensaan 'Young Lady' pärjäämistä ja sain huokaista helpotuksesta, kun pensas alkoi kasvatella silmujaan. Myös helmiorapihlaja 'Toba' ja ruusuorapihlaja 'Paul's Scarlet'  ovat voimissaan, samoin tähtimagnolia ja pensasmagnolia. Tähtimagnolia on kasvanut puutarhassamme jo viisi vuotta, mutta sen edellisestä kukinnasta on vierähtänyt jo muutama vuosi. Pensasmagnolia sen sijaan on viimesyksyinen hankintani. Kovasti toivoisin, että magnolioista edes toinen ilahduttaisi kukinnallaan tänä keväänä.

Tähtimagnolia

Nuotiopaikan luona kasvavan pensasmagnolian lehdet ovat pian jo hiirenkorvalla.

Tähkälaventelit olen kasvattanut siemenistä viitisen vuotta sitten ja ne ovat talvehtineet lumen alla hyvin. Nyt ne ovat vielä vähän rönttöisen näköisiä, mutta siistiytyvät uuden kasvun myötä.

Peruukkipensas 'Young Lady' kasvaa Pikkukaaressa kesäkeittiön nurkalla.

Myös helmiorapihlaja 'Toba' on saanut suojaisan kasvupaikan kesäkeittiön vierestä. Sen yläpuolella kurkottaa pikkulehtikatsuran oksa punertavine hiirenkorvineen.

Muita talvesta selvinneitä ovat ainakin tähkälaventelit, pensashanhikki 'Red Ace', päivännouto 'Lawreson's Pink', kinosangervo ja pikkulehtikatsura.

Mukavaa tiistaita!

5 kommenttia:

  1. Mukavaa, että talvi on ollut aremmillekin kasveille suotuisa. On aina ilo huomata kasvien selvinneen hengissä. Ihanaa viikon jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä talvi oli onneksi kasveille suotuisa. Ihanaa toukokuun loppua sinulle!

      Poista
  2. Ihanaa että osa aremmistakin kasveista pärjää pikkuisen pohjoisemmassakin;)
    Meillä helmiorapihlaja on jo hyvänkokoinen puu, mustaselja selvisi toisesta talvestaan ja katsura ensimmäisestä. Magnoliaa haaveilen...

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...