perjantai 26. toukokuuta 2023

Suloisia kukkivia puuvartisia, osa 1/5

Puutarhastamme löytyy runsaasti erilaisia kukkivia puuvartisia, joista monet tuovat kukkaloistoa myös yläilmoihin. Suurin osa näistä puuvartisista kaunottarista availee nuppujaan jo keväällä tai viimeistään heti alkukesällä, jolloin puutarhassa esimerkiksi monet perennat vasta kasvattelevat lehtiruusukkeitaan. Tässäpä kuvia puutarhamme ensimmäisenä kukkaan ehtineistä puuvartisista!

Lamohietakirsikka peittää Rinnepenkkimme valkoiseen kukkahuntuun aina toukokuun loppupuolella.

Terassin vieressä olevassa Pensasryhmässä nuppujaan availee ainavihanta mahonia.

Marjasinikuusaman kukinta on herkän kaunis. Nämä pensaat ovat meillä olleet viime päivinä kimalaisten suuressa suosiossa.

Jalo-onnenpensas 'Northern Gold' hehkuu auringossa keltaisena.

Näsiä on suloinen, metsäpuutarhan varhainen kukkija.

Tuomipihlaja-aita kukkii nyt valkoisenaan.

Villapaju on kaunis, hopeanhohtoinen pensas. Sen juurella kukkivat aiemmin posliinihyasintit, joiden lehdet saavat nyt rauhassa kerätä voimia kukkasipuleille.

Ruusuherukka selvisi meillä ensimmäisestä talvestaan ja kukkii nyt kesäkeittiön nurkalla.


Kivaa alkavaa viikonloppua!

2 kommenttia:

  1. Lamohietakirsikka on tuttu ja se saa syksyllä upean hehkuvan värin. Ruusuherukka onkin uusi tuttavuus. Sillä ja muilla herkät, kauniit kukat☀️🌿

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lamohietakirsikka on tosiaan hurjan kaunis myös syksyllä.😊

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...