torstai 30. maaliskuuta 2023

Pirteä pääsiäisasetelma - pieni pala keväistä puutarhaa ruukussa

Yhteistyössä Huiskula

Tällä viikolla tein taas iloisenvärisen pääsiäisasetelman tuomaan kevään tuntua keittiöömme. Yleensä olen käyttänyt pääsiäisasetelmissa narsisseja, kuten nytkin. Valkoisia helmililjoja taas tykkään laittaa keltaisten pääsiäiskukkien sekaan kirkastamaan asetelman ilmettä. Sen sijaan ruukkutulppaaneja pääsin kokeilemaan nyt ensimmäistä kertaa. Asetelmaan lisäsin myös kukkaan ja hiirenkorville hyötämiäni onnenpensaan ja luumupuun oksia, joista postailin jo aiemmin. Lopputuloksena sainkin vangittua pienen palan keväisen puutarhan tunnelmaa ruukkuun!

Valkoisia helmililjoja ja kukkivia onnenpensaan oksia

Matalia keltaisia tulppaaneja 'Yellow Baby' ja kirsikkapuun oksia

Tässä vielä asetelma kokonaisuudessaan. Viikonloppuna lapset saavat lisätä muutamia pikkuisia pääsiäistipuja kurkistelemaan sipulikukkien juurelle.


Keväällä lumien sulettua aion istuttaa nämä kaikki pääsiäisen sipulikukat puutarhaamme jatkamaan eloaan. Sillä tavoin ne voivat ilahduttaa kukinnallaan myös tulevina vuosina.

Mukavaa loppuviikkoa!

2 kommenttia:

  1. Todella kaunis. Nuo puunoksat antavat kivaa ilmettä ja kauniisti olet asetellut nuo keltaiset tulppaanit.
    Minä odottelen, että kukkakauppaan tulisivat suosikkini. Inkaliljat nimittäin

    VastaaPoista
  2. Ihana pieni kevätpuutarha korissa:)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...