torstai 2. toukokuuta 2019

Keväinen puutarhakierros

Tähän aikaan vuodesta puutarhasta löytyy jatkuvasti uutta ihasteltavaa. Päivittäiset puutarhakierrokset ovatkin ihania, sillä aina löytyy runsaasti ilonlähteitä. Nyt lähipäiviksi on luvattu sateita, luntakin, mutta viime päivinä ottamissani kuvissa paistaa aurinko. Tervetuloa näiden kuvien myötä kanssani keväiselle puutarhakierrokselle!

Pikkukäenrieska kukkii metsäpuutarhassa pihlajan juurella.

Turveharkkoreunuksisessa O-penkissä kasvitieteelliset tulppaanit kasvattelevat nuppujaan.

Samassa penkissä kevätkurjenmiekat aloittavat kukintaansa. Kaaripenkissä, joka on aurinkoisemmalla paikalla, niiden kukinta on jo päättymässä.

Myös sinivuokot kukkivat  vielä hetken O-penkissä...

..., jossa pörröisiä nuppujaan kasvattelee suloinen tarhakylmänkukka 'Papageno'.

Viereisessä Kolmiopenkissä tulppaanit paistattelevat ilta-auringossa.

Metsäpuutarhassa kevätkaihonkukka loistaa pian sinisenä mattona.

Nurmi on alkanut vihertää ja osassa lehtipuita on pikkuruiset hiirenkorvat. Istutuslaatikot olen jo harsottanut itäneiden syyskylvöjen vuoksi.

Porraspenkkissä tulppaanit nousevat keski- ja alaportaalla.

Ylimmällä portaalla krookukset ilahduttavat vielä hetken.

Kimalaisia ja muita pölyttäjiä on ollut viime päivinä jo paljon liikkeellä puutarhassamme.

Iloa päivääsi!

P.s. Kesäkuussa järjestettävästä bloggaajatapaamisesta kiinnostuneet, laittakaahan sähköpostia osoitteeseen puutarhahetki@gmail.com!:)

32 kommenttia:

  1. Kimalaisia on ollut täälläkin paljon liikenteessä. Pajuissa käy kova surina kun pölyttäjät on kukkien kimpussa. Kauniit nuo valkoiset tulppaanit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kimalaisia on tosiaan ollut nyt kivasti liikkeellä, jotenkin tuntuu, että enemmän kuin vuosi sitten.

      Poista
  2. Sulla kukkii jo tuluppaaniaki. On kiva istuttaa sipulikukkia erilaasihin kasvuolosuhteisihin. Mulla suurin osa krookuksista o jo kukkinu, mutta siilopenkistä vasta pikkuusen piipot pilikistäävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan hauska, kun kukintaa saa pidennettyä istuttamalla samoja sipuleita erilaisiin paikkoihin.

      Poista
  3. Oi, tulppaanitkin ovat sinulla jo kukassa! Kauniita kukkijoita taas postaus täynnä. Toivottavasti räntäsateet jäävät vain ennustukseksi ja sää muuttuu taas pian lämpöisemmäksi. Mukavaa toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä keli on kyllä ärsyttävä. Eilen kävimme suojaamassa mm. arat ja nupussa olevat kasvit harsoilla, pahvilaatikoilla, sanomalehdillä, ämpärillä jne. Maa on nyt valkea. Mukavaa toukokuuta sinullekin!

      Poista
  4. Upeita kukkia. Huomasin omassa pihassa ikävän kukattoman vaiheen, kun ensimmäiset kukkijat ovat jo lopettaneet ja suurin osa tulppaaneista ja narsisseista ei vielä kuki. Hyasintteja pitänee hankkia lisää, niiden kukinta ajoittuu tähän väliin. Blogitapaaminen on valitettavan kaukana, joten joudun jättämään väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Herkästi tosiaan keväällä johonkin väliin tulee kukinnassa taukoa. Tänä vuonna sitä ei ole meillä vielä ollut, saa nähdä, tuleekokaan. Harmi, ettet pääse mukaan tapaamiseen. Välimatkat ovat tosiaan haasteellisia.

      Poista
  5. Mahtavat kivireunuspenkit! Kevätkukinta tulee näin upeasti esiin!

    VastaaPoista
  6. Kaunis kukkaisa piha;)
    Iloa myös sinun päivääsi!

    VastaaPoista
  7. Sinulla kukkii jo tulppaanit, ihanaa! Meillä vasta lummetulppaanit ja kääpiötulppaanit ovat avanneet nuppunsa, muut antavat vielä odottaa itseään. Kimalaisia sen sijaan on paljon meilläkin, mistä olen hyvin iloinen :) Mukavaa toukokuuta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meilläkin suurin osa tulppaaneista on vielä nupussa. Pölyttäjiä on tosiaan ollut jo ilahduttavan paljon liikkeellä. Mukavaa toukokuuta sinullekin!

      Poista
  8. Kylläpä upeasti nousee kukkameresi siellä. Itsekin ihailen kerrostalomme pihan perennapenkkiä ja sieltä nousevia kukkia.
    Ihanaa toukokuuta!

    VastaaPoista
  9. Upeat kuvat ihanasta keväästä. Toivottavasti kaikki kestää tulevat pakkasyöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pakko oli käydä toissapäivänä suojat virittelemässä arimmille kasveille pakkasten vuoksi, mutta hyvin ne näyttävät niistä ja lumisateista selvinneen.

      Poista
  10. Toivotaan, että kasvit selviävät kunnialla kylmästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiton puolella nyt ollaan kylmien kanssa ainakin toistaiseksi. Toivottavasti ei enää pakkasia tulisi.

      Poista
  11. Lupaavan näköistä tulevan kukkaloiston suhteen.
    Kaikki kevätkukat ovat upeita, mutta minusta etenkin tuo tarhakylmänkukka on hurmaava.
    Toivotaan toukokuun jatkuvan lämpimämpänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän kylmänkukista. Ne ovat jotenkin erityisen hellyttäviä pörröisine nuppuineen ja kukkineen. Toivottavasti tosiaan lämpö palaisi!

      Poista
  12. Ihania kukkijoita. Toivottavasti teillä ei ole takatalvea ja tehnyt tuhojaan. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Takatalvi tuli, mutta kaikki kasvit näyttäisivät onneksi selvinneen siitä kunnialla. Mukavaa alkavaa viikkoa!<3

      Poista
  13. Ihania kuvia. Meillä on nyt sen verran kylmä, että mietin, mihin kaikki kevään aikaiset hyönteiset ovat päässeet suojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti ne ovat löytäneet suojan kylmäksi jaksoksi.

      Poista
  14. Paljon ihania kevätkukkijoita <3 .. kiitos runsaasta puutarhakierroksesta!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...