keskiviikko 15. toukokuuta 2019

DIY: Heinäseivästikkaat

Heinäseivästikkaat ovat viimeisen parin vuoden aikana olleet suosittuja, ja pyysinpä minäkin miestäni sellaiset tekemään. Meillä heinäseipäitä on autotallissa muutama kymmenen odottamassa inspiraation iskemistä, ja tämä olikin nyt hyvä hetki aloittaa niistä nikkarointi.

Tikkaisiin käytimme kolme heinäseivästä, joista kaksi tuli pystypuiksi ja yksi pilkottiin askelmiksi.
Heinäseipäiden lisäksi tikkaisiin kului ainoastaan ruuveja.

Osassa heinäseivästikapuumalleja askelmat on puolitettu pystysuunnassa, mutta me teimme askelmat ihan kokonaisista pätkistä.

Tikkaiden alaosa on sahattu vinoon sopivaan kulmaan, jotta niiden jalat asettuvat paremmin maata vasten tikkaiden nojatessa seinään.

Mielestäni tikkaat sopivat mukavasti talomme ja terassimme värimaailmaan.

Kaikkinensa heinäseivästikkaat oli nopea tehdä, jo reilussa tunnissa tuli valmista. Terassimme on kuitenkin sen verran leveä, että suunnitelmissa olisi tehdä vielä toiset samanlaiset. Tikkaiden ympärille onkin kiva päästä jatkossa suunnittelemaan erilaisia asetelmia vuodenaikojen mukaan.

Onko teillä heinäseipäitä hyödynnetty puutarhassa? Jos on, niin miten?

Mukavaa keskiviikkoa!

21 kommenttia:

  1. Ihanat tikkaat! Itse kun asuu kerrostalossa niin ei omaa pihaa ole. Ystävilläni on kuitenkin heinäseipäistä tehty esim. vanhanaikainen riukuaita pihan ympärille ja kukkateline, johon saa amppelin riippumaan.
    Aurinkoista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo amppeleille tehdyt telineet ovat kauniita. Jonkinlaista tilanjakajaa minäkin olen seipäistä miettinyt, vain paljon pienemmässä mittakaavassa. Aurinkoista loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Näppärät tikkaat! Tein itsekin useampi vuosi sitten ja talvisin poikkipuissa roikkuu pienet lyhdyt ja kesällä puolestaan kukkakorit. Kovasti olen tykännyt ja toisetkin pitäisi tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuri tuontyylisiä somisteita minäkin olen miettinyt.:)

      Poista
  3. heinäseipätikkaat sopivat terassillenne hyvin. meillä heinäseipätä käytetään viel niiden alkuperäisessä tarkoituksessa eli heinänteossa. aina muutama heinäseiväs on tehtävä keskikesällä. aitatolppina käytetään sit jo huonoksi menneet, viimeksi laitoin niitä vattumaalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jossain tien varrella olevilla pelloilla aina silloin tällöin näkee heinäseipäitä ihan omassa käyttötarkoituksessaan ja ne luovat kyllä ihan oman, maalaisromanttisen tunnelmansa.

      Poista
  4. Ihana tikas meillä ei ole tehty mitään tästä materiaalista.... ainakaan vielä. 😀.

    VastaaPoista
  5. Hienot tuli! Olen nähnyt naapuritalossa samanlaiset! Mistähän saisi vielä heinäseipäitä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Me ostimme omamme nettikirpparilta, kun lähistöllä sattui olemaan niitä myynnissä.

      Poista
  6. Onpa kauniit tikkaat! Noiden ympärille saa suunniteltua vaikka minkälaisia asetelmia.
    Meillä on heinäseipäistä tehty köynöstuki villiviinille. Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Köynnöstuki kuulostaa hyvältä. Noista saa kyllä aikaiseksi vaikka mitä. Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  7. Ihanat tikkaat. Tällaisista minäkin haaveilen. :) Ois kiva laittaa jotakin köynnöstävää kiipeileimään tikkaita pitkin, kärhöä tai muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Köynnöstukenakin tikkaat olisivat tosiaan kauniit.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos! Hintaa näille ei tosiaan paljon tullut, sekopäät taisivat olla pari euroa/kappale.

      Poista
  9. Kivat tikkaat! 😊

    Meiltäkin löytyy yhdet, ja kaksi telinettä amppeleille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo heinäseipäistä tehdyt amppelitelineet ovat kyllä hienoja.

      Poista
  10. Heinäseiväs tikkaat on nätit!
    Minulla kahdet,koiruus pikku-poikana pyöristeli vähän reunoja:))
    Nyt ois ajatuksena (paperille suunniteltuna )tehdä tuoli ja pöytä,ja käsienpesu-vesi/teline,piilottaa muovinen säiliö:)
    Touhukasta torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihania suunnitelmia! Olisipa kiva nähdä, miltä nuo näyttävät valmiina. Touhukasta torstaita sinullekin!:)

      Poista
  11. Kiva idea ja itsekin tekisi mielin tehdä heinäseiväs tikkaat.Samalla saisi ne varastosta pois tilaa viemästä :)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...