lauantai 24. marraskuuta 2018

Kauan odotetut maistiaiset

Kylvin viime keväänä ananaskirsikkaa, joka iti hyvällä menestyksellä, ja neljä parasta taimea pääsi ruukuissa kasvihuoneeseen. Ananaskirsikat kukkivat kesällä runsaasti, mutta vaikka yritin huolehtia pölyttymisestäkin, raakileita ei lähtenyt aluksi kehittymään. Vasta loppukesällä kukinnan jatkuessa kasveihin alkoi tulla hedelmän alkuja. En tiedä, olisiko kuumalla kelillä ollut vaikutusta asiaan. Joka tapauksessa ananaskirsikat olivat kasvihuoneessa marraskuulle asti ja siirtyivät lopulta meille sisälle kasvivalojen alle täynnä raakileita. Nyt näistä ensimmäiset ovat vihdoin kypsyneet ja on kauan odotettujen maistiaisten aika!:)

Kahdesta ananaskirsikasta ei vielä kovin suuria suupaloja viidelle hengelle riittänyt.:D

Ananaskirsikat kasvavat nyt rehevinä ruukuissaan kasvivalojen alla olohuoneessamme.

Raakileita on kypsymässä vielä runsaasti...

... ja nuppuja ja kukkiakin näyttää tulevan jatkuvasti lisää.



Vaikka maistiaiset jäivät vielä pikkuriikkisiin paloihin, ananaskirsikat olivat kyllä tosi hyvän makuisia. Alunperin ajattelin, etten kasvata niitä uudestaan ainakaan ihan lähivuosina, kun ehdin jo luulla, että jäämme kokonaan ilman satoa. Näiden maistiaisten ja runsaslukuisten raakileiden ja kukkien lupailemien herkkuhetkien myötä olen kuitenkin alkanut tulla toisiin aatoksiin. Viime keväänä kylvin ananaskirsikat maaliskuun puolen välin seutuvilla, joten ehkäpä ensi keväänä kylvän ne jo vähän aiemmin. Oletko sinä kasvattanut ananaskirsikkaa? Jos olet, miten onnistuit ja milloin kylvit siemenet?

Rentouttavaa viikonloppua!

40 kommenttia:

  1. Vau! Hienoa, että ananaskirsikat olivat maistuvia ja saatte niitä vielä lisääkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosiaan oikein kiva juttu. Mielessä ehti jo käydä, ettei niistä taida mitään tulla, mutta tulipa sittenkin.:)

      Poista
  2. Olen kerran ostanut valmiit taimet. Muutama hassu ehti kypsyä ja sen jälkeen en ole niitä laittanut.

    VastaaPoista
  3. Onpa hienoa, että ylipäätään sait kasvatettua ananaskirsikat. Kauniita ovat.
    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ne ovat tosiaan nättejä. Iloista sunnuntai-iltaa sinulle!

      Poista
  4. Oih, ananaskirsikat on hyviä! Ihastuin niihin viime kesänä, aiemmin ei ole tullut niitä maisteltua. En ole itse kasvattanut, mutta varmasti olisi mielenkiintoinen kokeilu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole niitä juuri aiemmin syönyt, mutta ne osoittautuivat tosi hyviksi.

      Poista
  5. En ole kasvattanut,mutta olen nähnyt kaupassa näitä ja nyt tiedän mikä on ananaskirsikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuosina kauppoihin on tullut tosiaan paljon uusia hedelmälajeja.

      Poista
  6. Ovatpahan niin herkullisen näköisiä ja kukatkin ovat niin nättejä. Leppoisaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
  7. Kerran hankin valmiin taimen. Loppukesästä kukki ja hedelmän alkujakin ilmestyi, eivät kuitenkan ehtineet kypsyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi! Viileämpänä syksynä olisin varmaan minäkin jäänyt ilman satoa.

      Poista
  8. Tykkään niin ananaskirsikoista! Kasvihuoneessa niiden kasvatus onnistui hyvin, mutta avomaalla eivät ehtineet kypsyä. Voit kokeilla niiden talvetusta viileässä, niin pääset aloittamaan niiden kasvatuksen nopeammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, Mari! Tuota en olisi kyllä varmasti itse tullut ajatelleeksikaan. Täytyykin kokeilla, jos saisin ne tosiaan talvehtimaan.

      Poista
  9. Hienoa..... onnittelut. Itse en kasvatusta ole koskaan kokeillut.

    Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
  10. Ihanaa myöhäissatoa! En saanut tänä vuonna ainuttakaan ananaskirsikkaa ja viime vuonna ne eivät itäneet. Ensi vuonna uudestaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pidetään peukkuja, että ensi vuonna saisit niistä satoa!:)

      Poista
  11. Hienoa, että onnistuit. Ananaskirsikat ovat herkullisia.
    Olen kerran kokeillut kasvattaa ananaskirsikoita, huonolla menestyksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosiaan hieno juttu. Harmi, ettei sinun ananaskirsikkasi onnistuneet. Minulla oli onnea matkassa, sillä ananaskirsikoiden kasvatus vaikuttaa ainakin näiden kommenttien perusteella aika haasteelliselta.

      Poista
  12. vautsi!!
    onnittelut!
    tykkään kovasti ananaskirsikoista,nätti koriste kakunpäällä:)
    Mukavaa sunnuntaipäivää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Liisa! Ananaskirsikat ovat tosiaan kauniitakin hyvän maun lisäksi. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

      Poista
  13. Muistan myös että vaatii pitkän kasvuajan. Minulla taisi lopulta paleltua😯ennen sadon saamista. Teillä on hoidettu mallikkaasti kun sait taimet sisälle jatkamaan kasvua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne näyttävät tosiaan vaativan hurjan pitkän kasvatusajan. Onpa kurja, että omasi paleltuivat.

      Poista
  14. Odottelusi sai palkinnon, kun pääsit maistamaan kirsikoitasi.
    Ananaskirsikoita en ole kasvattanut, mutta ennen aikaan paljon muuta kylläkin.
    Nyt minulla on hyvässä kasvussa työpöydän nurkalla avokado ja mango. En osaa sanoa miten selviävät talvesta, kun pimeän aikaa on niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosiaan oikein kiva, että satoakin noista vihdoin saatiin. Minulla avokadot pärjäsivät viime talven ikkunalla ilman kasvivaloakin, mutta täksi talveksi ne saivat valon. Mangon kasvattamista en ole vielä kokeillut, mutta se kyllä kiinnostaisi. Toivottavasti taimesi selviävät talvesta virkeinä.

      Poista
  15. Ovat herkullisen näköisiä itse en ole maistanut enkä kasvattanut Onnea sinulle onnistumisesta :)

    VastaaPoista
  16. Lovely sunday and week love Ria 💕

    VastaaPoista
  17. Mahtavaa, että ananaskirsikan kasvatus onnistui ja se on palkinto pitkästä uurastuksesta!
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...