perjantai 16. helmikuuta 2018

Puutarhasuunnitelmia ja -haaveita kesälle 2018 (ja arvontamuistutus!)

Jo viime syksynä kasvukauden päättyessä aloin vähitellen suunnittelemaan ensi kesää. Osittain varhainen suunnittelun aloitus johtui siitä, että emme viime kesänä ehtineet toteuttaa kaikkia aiottuja projekteja, joten ne siirtyivät vuodella eteenpäin. Toisaalta osaan uusista suunnitelmista täytyi ottaa mittoja ennen lumentuloa, jotta talven aikana pystyisin tekemään tarvittavat laskelmat ja piirustukset valmiiksi. Viime kesänä tekemättä jääneet projektitkaan eivät siirry ensi kesälle aivan samanlaisina kuin alun perin oli tarkoitettu, vaan niiden suunnitelmat ovat jalostuneet talven aikana entistä ehommiksi. 

Kohopenkin tulppaanien ja Varjoryhmän alvejuurien takana näkyvät tontin takaosassa olevat halkotelineet, jotka kaipaavat kipeästi päivitystä.

Tässä listausta ensi kesän puutarhaprojekteistamme:
- terassin laajennus. Toissa syksynä upotimme ulkoporealtaan terassiin sille kohdalle, jossa aiemmin oli ollut ruokailuryhmä. Nyt terassia laajennetaan niin, että tilaa tulee uudelle ruokailupaikalle, aurinkotuoleille ja uima-altaalle. Jotta terassi ei olisi pelkkää puista pintaa, siihen on tarkoitus tehdä kiinteitä istutuslaatikoita kesäkukille ja monivuotisille kasveille ja lisäksi Kivikkokasvialueen tyylinen, mutta sitä pienempi alue havuille ja luonnonkiville.
- kasvihuoneen sisustus. Kasvihuoneeseen on tulossa ainakin ruukutuspöytä, hyllyjä ja verhot, ja näistä osa onkin jo tehty itse talven aikana.
- O-penkin sisälle 6-kulmainen istuskelupenkki 
- istutusalue (n. 2x15m) rinteeseen nuotiopaikan läheisyyteen. Tähän syksyn alennusmyynneistä hankin jo mm. rungollisia syreenejä ja mongolianvaahteran. Osan alueen perennoista ja havuista olen jo valinnut, mutta joidenkin kohtien kasvivalinnat ovat vielä harkinnassa. Värimaailmaltaan alueesta on tulossa vaaleanpunaisen, valkoisen, lilan ja vaaleansinisen sekoitus unohtamatta erilaisia kauniita lehtimuotoja ja –sävyjä.
- kauniimpi säilytysratkaisu polttopuille ja pikkuinen varasto puutarhatarvikkeille
- etupihan istutusalueen ehostus. Etupihalla koristekiveyksen kattamalla istutusalueella on sinilaakakatajaa, joka levittäytyy maata pitkin ikävännäköisinä lonkeroina, eikä sovi mielestäni alueelle yhtään. Aion siirtää ne jonnekin muualle, sillä esim. Rinnepenkeissä sinilaakakatajat ovat ihan kivan näköisiä. Tilalle olen suunnitellut muotoon leikattavia pensaita, todennäköisesti pensasangervoja, joilla aion rajata etupihaa myös pihaanajoväylän toiselta puolelta.
- etupihan Kivikasan reunan ehostus ja itse kasankin ilmeen pehmennys kestävillä aurinkoisen ja jopa paahteisen paikan maanpeiteperennoilla, ehkä ainakin ajuruohoilla 



Näistäkin haaveilen (tosin todennäköisesti nämä jäävät vasta kesälle 2019, koska edellä mainituissa on jo melkoisesti puuhaa):
- porraspergola 
- yhtenäinen istutusalue omenapuiden alle 
- kiveys kasvihuoneen eteen istuskelualuetta varten 
- nykyistä sievempi ruukkupuutarha monivuotisille yrteille 
- suurempi ja kauniimpi kompostointialue 
- sadevesien talteenottojärjestelmä nykyistä huomaamattomammaksi
- etupihalle uusi istutusalue kohopenkkeineen

Sormet syyhyten odotan jo lumien sulamista ja puutarhapuuhiin pääsemistä. Joitain valmisteluja tosin pystyn jo onneksi tekemään aiemminkin, esimerkiksi kasvihuoneen sisustuksen suhteen. Myös puutarhakirjojen ja -lehtien sekä taimikuvastojen selailu on hauskaa ja ajankohtaista puuhaa, etenkin kun osa uuden istutusalueen perennavalinnoista on vielä tekemättä. Tulevasta kesästä haaveilu tuo keväänkin jo askeleen lähemmäksi.

Tunnelmallista viikonloppua!

P.s. Blogissani käynnissä olevaan hemmottelupaketin arvontaan ehdit osallistua vielä sunnuntaihin 18.2. saakka. :)

52 kommenttia:

  1. Ei ihan pieni ole listasi! Eikä pieniä työmäärältään! Kivahan sitä on suunnitella ja toteutumattomat siirtyvät seuraavan vuoden listaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelu on tosiaan hauskaa. Jännä nähdä, saadaanko kaikki pääsuunnitelmat tehdyksi vai siirtyykö niistäkin jotain vuoden päähän.

      Poista
  2. On teillä siellä projektia toisen perään! Mutta uskon, että tulee kaunista. Olet niin selkeästi suunnitellut kukkien ja perennojen paikat.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paljon on suuria unelmia vielä tulevien vuosienkin varalle, joten projekteja tulee riittämään.:) Ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. ohhoh, melkoisia projekteja <3 Ei ihme, että odotat kesää :) Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saisi tosiaan se kesä jo tulla.:D Mukavaa viikonloppua teillekin!<3

      Poista
  4. Mukavia suunnitelmia luvassa, olipas hauska nähdä ne hahmoteltuna teidän pihalle ylhäältä käsin. Tuollainen ilmakuva olisi omastakin pihasta kiva, saas nähdä, jos naapuri voisi joskus vaikka lennokillaan kuvata :) Kivaa viikonloppua!

    T. Jonspe Eripurasten Rauhalasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Isäpuoleni otti nuo ilmakuvat viime kesänä ja niistä on ollut kyllä hauska tarkastella puutarhaa uudesta perspektiivistä. Olisi kiva ottaa uudet kuvat parin vuoden päästä, jotta näkisi muutoksen. Näistähän puuttuu vielä kasvihuonekin. Kivaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  5. Hommaa on mutta hyvälle vaikuttaa ja ilo suuri kun valmis. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suunnitelmien toteutuminen tosiaan ilahduttaa aina suuresti ja se varmasti osaltaan innostaa myös ryhtymään uusiin projekteihin. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  6. Voi mikä lista, ihanan kuuloisia projekteja ja voi vaan kuvitella miten kaunista sinne tuleekaan..Ah!❤ Mukavaa alkavaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Päde! Mukavaa viikonloppua sinullekin!❤

      Poista
  7. On tuossa kyllä todella paljon tekemistä. Upea idea tuollainen suunnitelma.

    VastaaPoista
  8. Kunnianhimoinen toimintasuunnitelma. Minä myös listaan hommia, mutta aina niistä joutuu vyöryttämään seuraavaan vuoteen jotain, kun ei vain kaikkea kerkeä ja jaksa. Toivotaan suotuisia säitä, ettei hommat siirry huonojen kelien vuoksi. On niin palkitsevaa saada jotain haaveilemaansa toteutettuakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein nuo listat eivät tosiaan täysin toteudu, vaan jotain siirtyy myöhemmäksi, mutta ne valmiiksi saadut projektit ilahduttavat senkin edestä.

      Poista
  9. Monenlaista suunnitelmaa! Varmaan tulee ihanan pastellivärinen uudesta istutusalueesta. Meilläkin on monta suunnitelmaa, mutta en ota paineita, jos kaikkia ei saada tänä kesänä toteutettua. Hiljaa hyvä tulee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden suunnitelmien kanssa ei tosiaan sää olla itselleen liian ankara. Jos jotain ei ehdi tehdä, niin seuraavana kesänä on taas uusi mahdollisuus.

      Poista
  10. Hienot on sinulla suunnitelmat .Meillä on myös paljon mökillä puuhaa ,kun laajennus osa on edelleen kesken. Raha ja aika on kulkenut sopivasti käsikkäin. Mutta ihanaa aikaa on edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökkinne laajennuksesta tulee varmasti hieno! Tsemppiä urakkaan!

      Poista
  11. Hyvin suunniteltu kyllä varmaa tulee upeaa. Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
  12. Nuorilta ja vetreiltä onnistuu, minä joutuisin nostamaan kädet pystyyn tuommoisen työmäärän edessä. Mutta hienolta kuulostaa ja näyttää suunnitelmat. Jäämme siis seuraamaan mitä tuleman pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan hyvä on tiedostaa omat rajansakin, ettei tule liian haasteellisia suunnitelmia tehtyä.

      Poista
  13. Paljon suunnitelmia.. Tuo ilmakuvan päälle suunnittelu onkin tosi hyvä idea. Kerro sitten jos pääset lisäsuunnitelmien pariin ja ratkaiset, miten kompostialueesta saa kauniin. Siinä olisi minulla tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postailen kompostialueesta, kunhan sinne asti pääsemme. Voi olla, että se jää vasta seuraavaan kesään ellei sitten suuri inspiraatio iske jo aiemmin.:)

      Poista
  14. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty ;) .. ihanat suunnitelmat ja paljon tekemistä,mutta varmasti vaivan arvoinen!
    Minä haluaisin kanssa tehdä puutarhaan muutoksia/lisäyksiä,mutta mies ei oikein innostu asiasta!
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä onneksi mies on innolla mukana näissä projekteissa. En minä näitä yksin tällaisessa laajuudessa saisi toteutettuakaan. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!:)

      Poista
  15. Suunnitelmia on mukava tehdä! Sulla onkin hyvällä mallilla kun osaan olet jo materiaalia hankkinut valmiiksi. Ennakointi ja alennusmyyntien hyödyntäminen on varsin viisasta silloin kun tietää mitä on suunnitelmissa:) Jään innolla odottamaan lopputulosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan ollut mukava talven aikana vähitellen hankkia tykötarpeita ja fiilistellä samalla tulevaa kesää.:)

      Poista
  16. Hieno suunnitelma. Asioita listatessa ja suunnitellessa ne selkeytyvät omassa päässä. Toivottavasti et laita itseäsi liian tiukalle aikataulun suhteen. Kevät saisi jo tulla ja vähintäänkin lumi sulaa, jotta pääsisi ulkotöihin.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyy katsoa näiden kanssa, miten hommat lähtevät etenemään. Terassi olisi kiva saada kokonaan valmiiksi, mutta jos jotain muuta jää kesken tai aloittamattakin, se voi onneksi odottaa seuraavaankin kesään. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

      Poista
  17. En yhtää ihimettele, että sormet jo syyhyää. Kunnianhimoone lista :) Mutta ohan teitä kaks toteuttajaa. Joskus on parempi, että joku rojekti siirtyy, on aikaa jalostua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi mies tosiaan osallistuu näihin puutarhahommiin myös. Muuten pitäisi suunnitelmien olla yksinkertaisempia tai sitten pitäisi terassit yms. teetättää.

      Poista
  18. Melkoinen lista 😀. Kiva lukea suunnitelmiasi, niistä saan itselleni vinkkejä.

    VastaaPoista
  19. Onpa sinulla kunnianhimoinen lista tehtävistä, mutta hyvin suunniteltu, on puoliksi tehty :) Myöhästynyttä ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Myöhästynyttä ystävänpäivää sinullekin!<3

      Poista
  20. Hieno plääni. Ja kyllä tosiaan noin pitkä tehtävälista vaatiikin kunnon suunnittelun hyvissä ajoin.
    Toivotaan suotuisia kesäkelejä meille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti tosiaan tulisi kaunis kesä, jotta puutarhassa olisi kivempi touhuta.

      Poista
  21. Kattava lista projekteja ensi kesäksi, kuulostaa todella ahkeralta :) Ja hyvä että suunnitelmat ovat valmiina, kasvukausi on ihan kohta ovella.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kevät tosiaan jo ihanan lähellä.:) Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

      Poista
  22. Noin näkee hyvin suunnitella, kun on kuva alueesta. Näkee kaiken paremmin. Hyviä suunnitelmia. Sehän on jo melkein tehty :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilmakuvat tosiaan auttavat hahmottamaan kokonaisuutta ja mittasuhteita.:)

      Poista
  23. Kiva, kun olit laittanut tuon kartan! Ihania suunnitelmia ja täällä innoissani odottelen miten edistyy.

    Edeltävä asukas oli suunnitellut meidän takapihalle uima-allasta ja kaadettavat puut oli jo merkitty. Hän sitten osti ranchin ja sielllä oli enemmän tilaa uima-altaallekin.

    Teillä on edessä touhukas kesä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Touhua tosiaan riittää ensi kesällekin. Sen jälkeen kaikkein suurimmat projektit ovat toteutuneet, ellen sitten satu keksimään vielä jotain muuta. Pienempiä juttuja riittää vielä pitkäksi aikaa.:)

      Poista
  24. Ihanaa vipinää siellä!😊
    Ajattele,reilu 13 viikkoa ja on kesäkuu!!!Jes!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kun se noin sanoo, niin ei kesään tosiaan ole enää hurjan kauan!😊

      Poista
  25. Hengästyin, kun luin listojasi. Minulla on kovin toisenlainen lista tulevalle vuodelle. Onneksi jokainen vuosi on puutarhassakin niin erilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodet tosiaan vaihtelevat puutarhassakin suuresti, eikä aina tarvitse olla isoja projekteja, vaan voi keskittyä nauttimaan siitä, mitä puutarhassa jo on.:)

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...