maanantai 20. marraskuuta 2017

Syyskylvöt

Tein viime syksynä elämäni ensimmäisen kerran syyskylvöjä ja hyvästä sadosta innostuneena piilotin tänä syksynäkin siemeniä multaan. Vuosi sitten kylvin tilliä, pinaattia, uudenseelannin pinaattia, porkkanaa, palsternakkaa, kehäkukkaa ja upotinpa multaan myös talvivalkosipuli ”Alexandran” kynsiä. Näistä uudenseelannin pinaatti ei itänyt lainkaan, vaan kasvoi paremmin kesällä tehtynä suorakylvönä, joten sitä en enää syyskylvä. Porkkana, pinaatti, palsternakka, tilli ja kehäkukka sen sijaan kasvoivat hienosti, ja sen vuoksi kevään kylvökiireitä helpottaakseni kylvin ne nytkin syksyllä. Talvivalkosipuli ”Alexandran” heikosta kasvusta kerroin jo aiemmin, mutta sitä kokeilen nyt uudestaan, toivottavasti paremmalla onnella. :)



Syyskylvöt tehdään loka-marraskuussa juuri ennen hallantuloa muokattuun, möyhennettyyn, ja rikattomaan multaan. Tänä vuonna tein kylvöt lokakuun loppupuolella. Siemenet peitetään mullalla ohuelti, ja rivit on muistettava merkata hyvin, jotta keväällä tietää, mitä missäkin pitäisi kasvaa. Lisäksi kasvimaan syyskylvöjä tehtäessä on jo hyvä vähän suunnitella sopivia kylvöpaikkoja kumppanuuskasveja ajatellen, jotta kevätkylvöt sujuvat sen suhteen ongelmitta. Itsekin palasin taas aiemmin tekemääni kumppanuuskasvitaulukkoon.

Tänä syksynä kylvölistalle pääsivät:
- kehäkukka "Orange King" ja "Golden Emperor"
- jättisipuli "Ailsa Craig", josta en itse asiassa ole varma, sopiiko se syyskylvöksi kuten tavallinen sipuli. Muutaman siemenen kuitenkin laitoin kokeilumielessä ja keväällä aion esikasvattaa lisää.
- porkkana "Nantes 2", "Nantes 6 Fancy" ja naposteluporkkana "Sugarsnax 54 F1"
- pinaatti "Bazaroet"
- palsternakka "Guernsey"
- retikka "Musta Pyöreä"
- talvivalkosipuli sekä kynsistä että itusilmuista. Edellisistä talvivalkosipuleistani "Alexandra" vain yksi lähti kasvuun ja siitä sain nyt itusilmuja. Kynnet ostin jälleen uudet. 

Lisäksi keräsin syksyllä siperianunikon, kaliforniantuliunikon, rohtosormustinkukan, helmililjan ja laukkojen siemeniä ja ripottelin niitä aiempaa laajemmille alueille. Toivottavasti saisin näin lisättyä näppärästi niidenkin määrää.
 
Teitkö sinä tänä vuonna syyskylvöjä?

Iloisia päiviä alkavaan viikkoosi!

36 kommenttia:

  1. Syyskylvöt helpottavat kevään kiireissä, mutta me olemme nykyisin (kun kasvatamme vai kahden eläkeläisen tarpeisiin) luopuneet niistä. Hyvää luopumisesta on yksi rikkaruohojen kitkemissessio vähemmän kasvukautena. Huonoa se, että satoa saa hieman myöhemmin ja palsternakat jäävät jonain kesinä pieniksi. . Onnea kylvöksille ja mukavaa tätä viikkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sen verran paljon esikasvatukset vievät tilaa ja aikaa, että tämä on minulle tosi toimiva ratkaisu. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Sullonki kylyvöt jo hyväs mallis. Oli tarkootus kans eres porkkanoota kylyvää, mutta niihän se jäi, kuten arvata saattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin meinasi kiire tulla. Parin päivän kuluttua kylvöistä tulivat pakkaset ja istutuslaatikoiden multa jäätyi. Tosin sen jälkeen oli lämpimämpi jakso, jolloin olisi varmasti kylvöt taas onnistuneet.

      Poista
  3. Kokeilin viime vuonna syyskylvöjä pieniin ruukkuihin, mutta orava penkoi ne kaikki auki. Yritän tänä vuonna suojata harsoilla. Kylvänyt vain kukkia, en tiennyt, että vihanneksetkin onnistuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa vihanneksista tosiaan sopii syyskylvöihin. Minulla etenkin porkkanat ja palsternakat onnistuivat tosi hyvin viime kesänä syyskylvöistä ja pinaatti edellisenä syksynä kylvetty pinaatti ei virittynyt kukkaan lainkaan toisin kuin kesäiset kylvöerät.

      Poista
  4. En ole koskaan tehnyt syyskylvöjä minäkään, mutta nyt aloitin 10valkosipulin kylvöllä. :-) Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan hyvää valkosipulisatoa sinulle. Hyvää viikkoa sinnekin!:)

      Poista
  5. Minäkin laitoin valkosipulia multiin, vaikken ole vielä onnistunut sen kasvattamisessa. Ehkäpä tällä kertaa onnistaa. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti valkosipulisi onnistuisivat! Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  6. Syyskylvöt olisivat ihan paikallaan, mutta jäävät poikkeuksetta minulta tekemättä. Hyvä sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ne onnistuivat viimeksi niin hyvin, että oli pakko laittaa nytkin. Onpahan sitten keväällä vähän vähemmän kasvatettavia.

      Poista
  7. Yhtenä syksynä kylvin porkkanaa, mutta keväällä rikkaruohot itivät nopeammin ja kun en ajoissa raivannut en enää myöhemmin löytänyt porkkanoita ollenkaan. Olen monen vuoden ajan istuttanut talvivalkosipulin (Aleksandra?) kynsiä lokakuussa ja ovat lähteneet keväällä yleensä hyvin kasvuun. Syyskylvöt olis kyllä paikallaan kevätkiireiden helpottamiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olin niin iloisesti yllättynyt edellisten syyskylvöjen onnistumisesta, että oli pakko laittaa uudestaan. :)

      Poista
  8. Kivoja syyskylvöjä, nyt vaan peukut pystyyn että talvi on hellä kylvöksille! Kiva on sitten keväällä nähdä mitä sieltä maasta alkaakaan pukkaamaan:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan tosiaan, että kylvöt onnistuvat eikä keväällä tarvitsisi paljon paikkailla. Mukavaa viikkoa sinullekin!❤

      Poista
  9. Suunnittelin tekeväni syyskylvöjä, mutta kasvimaat tulevat vaihtamaan paikkoja, joten kylvänkin kaikki keväällä. Mukavaa uutta viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nähdä keväällä kuvia uudesta kasvimaastasi! Mukavaa viikkoa Sinullekin!

      Poista
  10. Vain talvivalkosipulit pääsevät lokakuussa maahan. Muita syyskylvöjä en ole saanut onnistumaan. Vähintään ne rikat ehtii keväällä ensin. Meillä kun ei ole rikkaruohotonta maata, vaan ihan peltomultaa. Siinä on aina siemenrikkoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan sinulle hyvää valkosipulisatoa. Minulla ne eivät viimeksi onnistuneet, mutta nyt uudella yrityksellä ja toivottavasti paremmalla sadolla.:)

      Poista
  11. Minulla meni vain talvivalkosipulia, näytti syksy niin märältä että en ryhtynyt muuhun. Kehäkukista saa osa siementää itsekseen, samoin unikoista. Osan kylvän keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekseen siementävät kukat ovat kyllä käteviä ja huolettomia.

      Poista
  12. Ainoastaan valkosipulia istutin. Toivottavasti onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan hyvää onnea valkosipuleiden kanssa meille molemmille.:)

      Poista
  13. Voi pirhana! Muistin juuri ne kukkasipulit, jotka ostin jo useampi viikko (vai kuukausi) sitten! Oh no. Toisaalta vielä ei ole tainnut olla pakkasöitä. Käykä tämä nyt syyskylvöstä.

    Vaan sinua ihailen, kun kaikki on niin ajateltua ja harkittua, osaavaa. Onnea vaan kylvöille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei se aina siltä tunnu, että kaikki olisi hallinnassa, vaan välillä tahtoo tulla paniikki täälläkin jonkin unohduksen takia.:) Hyvin ehdit varmasti vielä kukkasipulit istuttaa, jos pakkasöitäkään ei vielä ole ollut. Kivoja istutushetkiä!

      Poista
  14. Siullahan on hyvällä mallilla kylyvöt. Ei tule moniakaan lajeja syksyllä laitettuu, nyt on muutama perennapussi mitkä vuatii kylymäkäsittelyn kylyvettynä.
    Toivotaan onnii siun kylyvöille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä olen noita perennojen syyskylvöjä harrastanut tosi vähän, mutta niitä pitäisi ehdottomasti tehdä enemmän.

      Poista
  15. Minä en ole harrastanut syyskylvöjä, mutta seuraan mielenkiinnolla sinun kylvöjäsi. Muista postata niistä keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti on keväällä luvassa blogissani syyskylvöjen kuulumiset!

      Poista
  16. Mä en ole ikinä kylvänyt mitään syksyllä.
    Seuraan innolla sun kylvöjä.
    Mukavaa keskiviikko päivää pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
  17. Mulla jäi syyskylvöt tekemättä. Ihan herahtaa vesi kielellä, kun ajattelee, mitä itse kasvatettuja herkkuja pääset ensi kesänä nauttimaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuessaan syyskylvöt kyllä kivasti helpottavat kevätkiireitä ja tosi hyvä mieli tuli, kun nyt on jotain hyötykasveja jo valmiina laitettuna odottamassa kevättä.:)

      Poista
  18. Syksyllä istutan vain valkosipulit ja tietysti kukkasipuleja. Perennakylvöksiä tein jo aikaisemmin syksyllä ja ne ovat nyt kylmäkäsittelyssä kukkapenkin jatkeessa. Keväällä nähdään, mitä tapahtuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla keväällä perennakylvöjesi kuulumisia! Toivotaan hyvää itämistä!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...