maanantai 15. toukokuuta 2017

Meille tulee kasvihuone!

Kun hankimme viime syksynä ulkoporealtaan, oli tarkoituksenamme, että tämän kesän ykkösprojektimme olisi terassin laajennus. Meillä oli ennen ruokailuryhmä ulkoporealtaan paikalla ja sille oli nyt tarkoitus tehdä uusi tila, vaikka kyllähän pöytä ja tuolit mahtuvat nykyisellekin terassille ulkoporealtaan viereen. Kivempi olisi kuitenkin saada ruokailupaikka selkeästi omaksi, erilliseksi tilakseen. Kasvihuoneesta olimme mieheni kanssa jutelleet ja suunnitelleet hankkivamme sen sitten vuoden kuluttua. Kun esikasvatukset alkoivat nyt keväällä vallata keittiöstämme enenevässä määrin alaa, tokaisi mieheni, joka tykkää kovasti ruoanlaitosta, että "eiköhän hankita se kasvihuone jo tänä kesänä?". Ja tuohon tilaisuuteen piti kyllä heti tarttua! :D

Minulla oli jo valmiina mietittynä haluamani malli, sillä olin viime kesästä lähtien surffailut eri kasvihuonetoimittajien sivuilla ja tehnyt vertailuja. Emme kuitenkaan olleet nähneet kyseistä mallia "livenä", emmekä halunneet tilata sitä, ennen kuin olisimme  päässeet perehtymään siihen ja muutamaan muuhunkin malliin lähemmin. Niinpä suuntasimme Tampereen Supermessuille kasvihuoneita katselemaan, ja siellähän niitä ihanuuksia oli! Ja kuten messupostauksessa mainitsin, niin kaupathan siinä sitten syntyi! 

Meille tulee Kivinkankaalta Juliana Compact -kasvihuone (8.2 m2, 3mm turvalasilla) ja Kivikangas on myös ensimmäinen varsinainen blogiyhteistyökumppanini. Kasvihuonetoimitus tuli itse asiassa viikko sitten perille, ja noita paketteja olen autotallissa käynyt hypistelemässä ja ihastelemassa nyt viime viikon kylmien säiden aikana. En millään malttaisi odottaa, että saamme kasvihuoneen pystyyn. Perustusten tekeminen on kuitenkin vielä ihan alkuvaiheessa. Paikka oli kasvihuoneelle jo mietitty valmiiksi istutuslaatikoiden viereen, mutta kauheasti emme vielä ole osittain säistäkin johtuen päässeet perustustöitä aloittelemaan. Nurmikon poistin alueelta viime viikolla, ja mies pääsee nyt lapiohommiin. Murskekuorma pitäisi tilata piakkoin ja muutenkin vielä hankkia perustukseen tarvittavia materiaaleja. Päivitän kasvihuonekuulumisiamme lisää, kunhan projekti etenee. 

Eikö tuo alue näytäkin kaipaavan juuri kasvihuonetta?

Kaivamisurakka on nyt alkamassa.

Jos teillä on jotain hyviä vinkkejä kasvihuoneen perustukseen, kasaamiseen, huoltoon tai mihin tahansa kasvihuonetta koskevaan asiaan liittyen, otan ilolla niitä vastaan! 

Hauskaa uutta viikkoa!

48 kommenttia:

  1. Kasvari on hyvä olemassa. Sinne saa jo aikaiseen keväällä laitettua vaikka varhaisperunaa säkeissä, kuten itse tein ja salaatteja ym. Mun kasvarissa on 6 ikkunaa katossa ja perimmäiseen tajusin että olisi hyvä olla automaattiset ikkunan avaajat kun en pääse sinne kunnolla kun tomaatit rehottaa..muut ikkunat kyllä saan avattua itsekin, ovat kyllä aika korkeella, joten kannattaa kyllä sijoittaa noihin automaattisiin avaajiin. Ja sen huomasin vaikka meidän on hiukan mattaa toi pinta, tahtoo tomaatinlehdet palaa joten harsoa kattoon ettei aurinko rehota.Kuumenee kyllä tajuttomasti toi kasvari vaikka kaikki luukut j aoven luukku auki. Meillä ollut jo 40 astetta siellä tänä keväänä..joten saa kyllä tuuletella ahkeraan! Onko sulla kirkas lasi?? Se tietenkin riippuu mitä sinne laitat kasvamaan. Ja maan voi laitta ahiukan ylemmäksi ja sitten laidat tms. Mulla on liian matalalla,kiva kun välillä konttaa tulee ruoka ylös :) Joten meillä tiedossa parannuksia.Minulla ei ole mitään erikoisia osia siellä,peruskamaa, hoitotavaroille hylly, kasvatushyllyt taimille ja tomaatille katossa pitkät kiinnityspuut. Onnea rakennuspuuhiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä vinkeistä ja näkökulmista! Kirkas lasi on tosiaan tulossa. Tuota harsoasiaa mietin jo itsekin, että on varmasti paikallaan. Automaattisia ikkunan avaajia on kaksi. Varmasti alussa riittää paljon opeteltavaa ja osan asioista oppii tekemään oikein vasta erehdyksen kautta. Ihana päästä kuitenkin vihdoinkin perehtymään kasvihuoneessa kasvattamiseen ihan käytännössäkin! :)

      Poista
  2. Mulla makaa sama paketti Kivikankaalta hieman isommassa koossa autotallissa. En ole vielä ehtinyt kaivaa, kun ensin piti poistattaa kannot kasvarin tieltä. Ja kyllähän tuo nyt ihan huutaa kasvihuonetta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kasvihuoneunelmia on siis toteutumassa sielläkin! :)

      Poista
  3. Mukavia hetkiä kasvari brojektissa. Mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
  4. Nyt minä muutun kyllä vihreäksi kasvoitani. Mutta ihana kuulla,että sinun unelmasi täyttyy kasvihuoneen osalta jo tänä vuonna. Minä saan odotella vielä pari vuotta. Me rakennamme sen vanhoista ikkunoista. Ja niitä tulee muutamia jo tänä vuonna kun meille vaihdetaan mökille uudet ikkunat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva, että saat kuitenkin jo ensimmäiset ikkunat projektianne varten talteen tänä vuonna! Siitä on sitten hyvä jatkaa.

      Poista
  5. Ihanaa, kun saatte kasvihuoneen! Ihan täydellinen paikkakin löytynyt sille, eihän tuohon voi kuvitella mitään muuta. Mukavaa alkanutta viikkoa! Toivotaan, että säät pysyy hyvinä ja saatte projektin etenemään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ainakin ennusteet näyttäisivät nyt lupaavan hyvää keliä puutarhahommia ajatellen. Mukavaa alkanutta viikkoa sinullekin!

      Poista
  6. Tuallaasehe tokaasuhun ei voi olla tarttumata. Hianoosta vihertymistä tääläki havaattavis :) Tsemppiä kaivuutöihi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyi kyllä heti tarttua tilaisuuteen, kun sellaista kerran tarjottiin. :)

      Poista
  7. Voi että, kasvuhuone on minunkin pitkäaikainen haaveeni! Jään mielenkiinnolla seuraamaan projektisi etenemistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinunkin kasvihuonehaaveesi toteutuisi pian! :)

      Poista
  8. Hieno juttu, kasvarista on paljon hyötyä ja iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tästä kyllä todella innoissani! Tekisi melkein mieli mennä kaivamaan perustuksia yölläkin :)

      Poista
  9. Vanhempieni pihassa on kasvihuone. Sillä saa kesän tavallaan pitenemään molemmista päistä.

    Onnea projektille ! 💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se kesän pidentäminen on kyllä houkutteleva asia ja varmasti yksi kasvihuoneen isoista eduista.

      Poista
  10. No ihan selvästi pihastasi puuttuu kasvihuone. Onneksi se asia korjaantuu pikapuoliin. Minulla on Kivikankaan Diamant ja minulla on siitä pelkkää hyvää sanottavaa. Se on kestänyt jo monta vuotta. Runsaslumisina talvina muutama alin seinälasi on särkynyt lumen painosta, mutta nekin on helppo uusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että sinulla on noin positiiviset kokemukset kasvihuoneesta ja kestänytkin se noin hyvin lumesta huolimatta! Perustusten teko vähän jännittää, että varmasti tulee tukevat, mutta eiköhän sekin asia selkene, kun nyt pääsee kunnolla aloittamaan.

      Poista
  11. Mukava päästä seuraamaan kasvariprojektia :) Itselläni haaveissa Juliana Premium 8.8m2, ja toivoisin, että tänä kesänä jossain vaiheessa se pihalle nousee, tosin en uskalla nuolaista ennen kuin tipahtaa :D Aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti sinunkin kasvihuoneunelmasi toteutuisi jo tänä kesänä! Aurinkoisia kevätpäiviä sinullekin!

      Poista
  12. Ihanaa! :) Minäkin haaveilen oikeasta kasvarista, saa nähdä minä vuonna toive toteutuu :) Mukavaa rakennusprojektia teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti sinäkin saat haaveilemasi kasvihuoneen pian! :)

      Poista
  13. Jos mies jotain tuollaista tokaisee, siihen on tartuttava ensi tilassa.
    Riina Versoja Vaahteramäeltä -blogista (http://versojavaahteramaelta.blogspot.fi/ ) on tänä keväänä pystyttänyt kasvihuoneen ja postannut siitä aika kattavasti. Käy vilkaisemassa, jos vaikka sieltä löytyisi hyviä vinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa, näihin tokaisuihin on tartuttava heti! :) Kiitos kun muistutit Riinan kasvihuoneprojektista! Olen vieraillut hänen blogissaan säännöllisesti, mutta jotenkin olen onnistunut missaamaan viime aikoina nuo jutut ja lukenut muita postauksia. Täytyy mennä lukemaan tarkemmin:)

      Poista
  14. Hienoa. Onnittelut pihan uudesta kruunusta. Kun kerran kasvihuoneen saa ei siitä tee mieli luopua. Tuulettamiseen kannattaa panostaa minunkin mielestä, hyvä jos saisi luukkuja/ikkunoita auki vastakkaisilta suunnilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täytyykin huomioida vinkkisi tuuletuksen suhteen.

      Poista
  15. Hankimme Kivikankaalta Juliana Premium 10 m2 lasillinen kasvihuone viisi vuotta sitten, ja se on paras hankinta ikinä. Te ette tulee katumaan sitä! On niin paljon hyötyä ja iloa kasvarista!
    Toivottavasti tulee nyt vähä lämpösempi sää että pääsette rakentamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Odotan kyllä todella innolla, että saamme kasvihuoneen pystyyn. Ja onneksi säätkin näyttäisivät ainakin ennusteiden mukaan suosivan lähiaikoina, jotta projekti pääsisi edistymään.

      Poista
  16. Oi sinä onnentyttö - Onnea uudesta lempipaikasta, sillä sellainenhan siitä varmasti tulee! Miehiä kannattaa joskus kuunnella tarkalla korvalla:) Jään odottelemaan uusia postauksiasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirkku! Tämä kasvihuoneprojektin toteutuminen on tosiaan aivan ihana asia.:)

      Poista
  17. Olen katsellut kasvihuoneiden kuvia lehdistä. Meillä on useita paikkoja, joihin rakennelma mahtuisi. Olen miettinyt proosallisesti, miten sen pesu parhaiten onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli hyvää ennakoivaa perehtymistä aiheeseen olet tehnyt sinäkin. Touvottavasti pääsisit pian testaamaan eri pesuvaihtoehtoja myös käytännössä!:)

      Poista
  18. Oi, teille tulee todella kaunis kasvihuone! :)
    Ihanaa, keväistä viikkoa!

    VastaaPoista
  19. Aivan ihanan kasvihuoneen olet valinnut! Voitit blogini arvonnassa :). Pistäydy kurkkaamassa blogissani ja ota yhteyttä sähköpostiini.

    VastaaPoista
  20. Meidänkin kasvari on samasta paikasta, ja olen ollut siihen todella tyytyväinen. Kattoluukkuihin kannattaa laittaa automaattiavaajat, ei pääse lämpötila niin huimiin lukemiin kesäpäivinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, että sinullakin on hyviä kokemuksia! Automaattiavaajat vaikuttavat kyllä erittäin hyödyllisiltä ja kaksi sellaista onkin kasvihuoneeseemme tulossa.

      Poista
  21. Mahtavaa!
    Kasvihuone on ihan pop!
    Kesän herkut ja sato talteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä! Eipä voisi kohdallani parempaa aloitusta tälle kesälle olla kuin vihdoin oman kasvihuoneen saaminen :)

      Poista
  22. Oi ihanaa! Minäkin haluaisin kasvihuoneen. <3

    Kannattaa käydä kurkkaamassa blogistani kiva arvonta. Mukavaa loppuviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että vinkkasit arvonnasta, täytyykin vierailla blogissasi. Tervetuloa lukijaksi ja mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  23. Oih ihanaa että saat kasvihuoneen :) Minä sain viime kesänä vanhoista ikkuinoista tehdyn pienen kasvihuoneen ja tänä keväänä into piukeena odotan että mitähän saan siellä kasvatettua ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilolla odotan kuulumisiasi, miten kasvihuonekasvattelut sujuvat ja mitä kaikkia herkkuja sieltä pääset korjaamaan:)

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...