perjantai 26. toukokuuta 2017

Toukokuinen puutarhakierros

Kevät on lämpimien päivien ansiosta edennyt valtavin harppauksin. Joka päivä puutarhasta löytyy uusia avautuneita nuppuja ja lehtisilmuja. Puutarhaihmisen kannalta kevät on vähän kuin jouluaatto lapselle, uusia ihania yllätyksiä, joita odottaa riemumielin. Tällä viikolla sää on hellinyt, ja olemme viettäneet illat puutarhassa koko perhe. Mies on kaivanut kasvihuoneen perustuksia, lapset ovat nauttineet leikeistä lämpimässä säässä ja minä olen kitkenyt, tehnyt Rinnepenkkien kivireunuksia ja iloiten kulkenut katselemassa ja kuvaamassa puutarhan pieniä ihmeitä. Tässäpä teille kuvakierros puutarhaamme:

Metsäpuutarhamme Varjopenkki on melkeinpä parhaimmillaan näin keväisin. Alueella oli vielä pari vuotta sitten metsää, mutta karsimme puita ja jätimme jäljelle joitakin koivuja ja pihlajia. Alvejuuret kasvavat alkuperäisillä paikoillaan, ja olen koonnut niiden ympärille luonnonkiviä ja istuttanut niiden seuraksi joitakin varjoon sopivia kasveja.

Alvejuuret availevat kiemuraisia lehtiruotejaan. Keskellä taponlehti, sen vieressä korallikanukka ja taustalla kevätkaihonkukka ja rönsytiarella.

Alvejuuri. Olen antanut ketunleivän (käenkaalin) kasvaa alvejuurien tyvellä, sillä pidän sen valkeista kukista ja mielestäni se sopii metsäpuutarhaan vallan mainiosti.

Kevätkaihonkukka.

Korallikanukan upean punaiset oksat loistavat auringonvalossa hienosti ja näin alkukeväällä peittävän kasvuston puuttuessa ne näkyvät sisälle asti valon osuessa niihin oikeasta kulmasta, vaikka pensas sijaitseekin tontimme melkein kauimmaisessa nurkassa.

Kiinanlaikkuköynnöksien alle olen joka kevät istuttanut pääsiäisnarsissit ja niitä kukkiikin alueella jo ihan kiitettävä määrä.

Kaaripenkissä ovat auenneet puutarhamme ensimmäiset tulppaanit; kasvitieteelliset tulppaanit.

Pihlajassa on jo suloiset pikkulehdet. Muissa puissa hiirenkorvat kasvavat lähes silmissä.

Helmililjat Kaaripenkin reunassa, taustalla tulppaaneja. Viikonloppuna edessä on Kaaripenkin laajennus ja sen kivireunuksen aloittaminen.

Löysin Kaaripenkistä ihan uutena kolme balkaninvuokkoa (?). Itse en ole näitä istuttanut, mistä lie tulleet. Joka tapauksessa kauniitahan nuo ovat. Täytyy nyt miettiä, jäävätkö ne paikoilleen vai siirränkö ne toisaalle.

Kaaripenkissä kiinanpionit "Sarah Bernhardt", "Shirley Temple" ja "Karl Rosenfield" kurottelevat kohti taivasta nupussa olevien tulppaanien ja ukkolaukkojen keskellä.

Rinnepenkeissä pikkutalviot ovat nupuillaan.

Pensasryhmässä japaninhappomarja "Maria" hehkuu keltalehtisenä etenkin vastavalossa.

Pensasryhmän keltajapaninangervo "Goldflame" ihastuttaa kauniin värisellä uudella kasvullaan.

Kukkapenkkien isokevättähtien kukat ovat jo ränsistymässä, mutta lasten syksyllä ruukkuihin istuttamat kukoistavat vielä terassilla.

Kivikkokasvialueen vesiaihekin pääsi taas jo pulppuamaan.

Suunnikkaassa kukkivat palloesikot "Blue Selection", "Alba" ja "Rubin". Kirjopikarililjat ja tulppaanit kasvattelevat nuppujaan.

Etupihalla patjarikon nuput aukeavat päivänä minä hyvänsä.

Tähän postaukseen kertyi paljon kuvia. Tähän aikaan vuodesta tuntuukin, että uutta kuvattavaa ilmestyy jatkuvasti. Nyt kuvat painottuivat koristekasvien puolelle, mutta lähiaikoina kerron myös hyötykasviemme kuulumisia ja syyskylvöjen onnistumisesta. 

Iloisia toukokuun viimeisiä päiviä!

51 kommenttia:

  1. Ihanaa kevättä teillä! Ja kaikki färit pallolaukooski kukkii yhtä aikaa. Mulla kukkii sinine aina ensi. Kiva yllätys tua balkaninvuakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sininen esikko taisi avata nuput pari päivää ennen muita, mutta hyvin nekin ehtivät mukaan ja nyt ovat kukkineet jo reilun viikon yhtä aikaa. Balkaninvuokko oli tosiaan kiva yllätys. Mietin jo ensin, että miten olen voinut unohtaa tällaisen istuttamisen, mutta kasvimerkintöjä selaamalla varmistuin, etten tosiaan ole niitä itse laittanut. Ehkä hankin niitä nyt lisää noille kaveriksi.

      Poista
  2. Näin kivifriikkinä heti bongasin kivat kiviaiheesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonkivet ovat kyllä ihania ja tuovat mukavaa vaihtelua kaiken vihreän sekaan. Nyt kasvihuoneen perustuksia kaivettaessa löytyy taas jatkuvasti lisää hyviä kiviä hyödynnettäväksi jatkossa.

      Poista
  3. Kevät on päässyt vauhtiin! Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  4. Ihania keväisiä kukkijoita, nyt tosiaan tapahtuu kasvua ihan silmin nähden.

    VastaaPoista
  5. Kasvu on nyt vauhdikasta. Minua jo melkein harmittaa, kun kaikki tapahtuu niin nopeasti. Suomen kesä on lyhyt. Vaan ei murehdita sitä. Nautitaan täysillä jokaisesta hetkestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa. Välillä täytyy muistaa myös pysähtyä nauttimaan juuri siitä hetkestä. Onpahan sitten talvella taas kivoja muistoja piristämässä uutta puutarhakautta odotellessa.

      Poista
  6. Mitähän tarkoittaa 'kasvitieteelliset tulppaanit'? Ne ovat tosi kauniita ja niin pirtsakan näköisiä-
    Ei se kasvu sielläkään oikein ole edennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsinkin jo vastauksen ja ihastuin. Näitä haluan syksyllä laittaa!
      "Kasvitieteelliset tulppaanit ovat kaikkein kestävimpiä ja kasvupaikkavaatimuksiltaan vaatimattomimpia kuin jalostetut tulppaanit."

      Poista
    2. Ainakin meillä nuo kasvitieteelliset tulppaanit ovat tosiaan olleet oikein kestäviä ja mielestäni myös tosi näyttäviä. Olen niitä joka syksy vähitellen lisännyt, mutta vieläkin tuntuu, että niitä on liian vähän.

      Poista
  7. Onko tuo käenkaali sitä "tavallista" huonekasvinakin käytettyä käenkaalia. Itseltäni sitä löytyisi vihreänä ja punalehtisenä.
    Sitten kiinnostaisi kuulla miten olet tuon pienen vesiaiheen tehnyt...sellaista olen katsellut tuohon meidän pienelle pihalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo käenkaali kasvaa metsäpuutarhassamme ihan luonnonkasvina. En sitten tiedä, olisiko huonekasvina käyttävä käenkaali jotain eri lajiketta. Vesiaihe on tehty ihan vain asettamalla reiätön kukkaruukku tukevasti kivikkoon, somistamalla sen ympäristöä vielä kivillä, täyttämällä ruukku vedellä ja laittamalla sen pohjalle pumppu. Tosi helppoa, ja juoksevan veden solina tuo kuitenkin mukavaa tunnelmaa viereiselle terassille.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta. Eilen vietin monta tuntia netissä etsien ohjetta vesiaiheeseen. Tuollaisen samanlaisen löysin...ja sellainen tulee myös meidän pihaan. Siihen, kun ei mahdu mikään allas mallinen...tai no mahtuisi, mutta sitten ei muura pihaa pahemmin enää olisi..:))

      Poista
    3. Kiva, että löysit sopivan! Odotan ilolla kuvia, kunhan vesiaiheenne on valmis. :)

      Poista
  8. Kiitos kivasta kierroksesta! Kauniita penkkejä ja kukkijoita postaus pullollaan : )

    VastaaPoista
  9. Todella kaunis kierros puutarhassa!

    VastaaPoista
  10. Hieno kivipuutarha! Tässähän täytyy hiljalleen alkaa katsoa kukkiakin sillä silmällä! 😊 Meillä on varjostava metsä tontin rajalla, joten varjopenkin kasvit kiinnostivat heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meilläkin tontti rajautuu yhdeltä reunalta metsään, joten sinne laidalle on ollutkin luontevaa kerätä varjon ja puolivarjon kasveja metsäpuutarhaan.

      Poista
  11. Kauniin keväistä ja niin siistit penkitkin. Metsäistutus näyttää tosi hyvältä. Saniaiset ovat keväisin ihanan raikkaan värisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saniaiset tuntuvat tosiaan olevan melkeinpä parhaimmillaan näin keväisin. Kesän edetessä ainakin alvejuuret alkavat rehottaa vähän liiaksikin, jolloin vähitellen leikkaan aina reunimmaisia roikkuvia varsia pois, etteivät ne kokonaan peitä matalampia kasveja allaan.

      Poista
  12. Kaunis metsäpuutarha. Talonlehti taitaa olla tosi sinnikäs. Minulla on sitä kuivassa kivimuurissa ihan varjossa, mikään muu ei siinä kasva mutta taponlehti vain tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taponlehti vaikuttaa tosiaan oikein kestävältä. Tosi hitaasti se kuitenkin leviää ainakin meillä.

      Poista
  13. Ihana kevät! Kaunis vesiaihe, itsekin haaveilen jostain vastaavasta pienestä pulputtajasta. Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vesiaiheen pulputus on kyllä oikein tunnelmallinen lisä puutarhaan. On kiva välillä istuskella terassilla auringonpaisteessa silmät kiinni ja vain kuunnella veden solinaa. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  14. Kaikkea kaunista! Tuo metsäpuutarhan varjopenkki on erityisen kaunis.

    VastaaPoista
  15. Ihania kuvia, kyllä näitä kelpaa katsella! Metsäpuutarhasi on kaunis, vuosi vuodelta ihailen enemmän varjoisia tunnelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minuakin viehättävät varjoisat istutukset vuosi vuodelta enemmän.

      Poista
  16. Nyt tuntuu kyllä että uutta kasvua pukkaa joka puolella, postata vois joka päivä, mutta kun pihalla on niin kivaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa! Postattavaa olisi enemmän kuin mihin aikaan riittää:)

      Poista
  17. Oi miten kauniita kevätkukkia :)

    VastaaPoista
  18. Kevään kukkakuvia ei voi olla liikaa. :)
    Ihanalta näyttää ja balkaninvuokot ovat hieno yllätys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Keväisiä kuvia on kiva katsella sitten ensi talvenakin ja muistella näitä hetkiä.

      Poista
  19. Ihanaa kukkaloistoa puutarhassa <3 Aurinkoista sunnuntaita <3

    VastaaPoista
  20. Niin kaunista ja paljonkin vielä!
    Kiitos käynnistäsi blogissani.

    VastaaPoista
  21. Kauniita kukkia! Meillä ei kuki vielä juuri mikään. Ensi viikolla jo kesäkuu. :O Outo kevät ollut tämä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan uskomatonta, että kesäkuu alkaa jo parin päivän päästä. Nyt on taas luvattu niin kylmää keliä.

      Poista
  22. Kauniita näkymiä, ihanan keväistä :) Alvejuurien kasvuunlähtö näyttää jännittävältä. Mukavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  23. Kiva näitä kuvia on katsella, lisää vaan tulemaan.
    Punainen palloesikko oli minulle ihan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että pidit kuvistani! Hankin palloesikot viime kesänä kukinnan jälkeen, ja onneksi ne selvisivät talvesta oikein hienosti ja ilahduttavat nyt kukinnallaan.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...