maanantai 17. huhtikuuta 2017

Kevätpuuhia (ja arvontamuistutus)

Vaikka puutarha on pääosin vielä lumen peitossa, olen vähitellen aloitellut jo kevätpuuhia. Omenapuut leikkasin, kuten aiemmassa postauksessani kerroinkin. Pensaita en vielä lumen vuoksi pääse napsimaan. Takapihan terassilla ruukuissa kasvavat tuijat leikkasin pari viikkoa sitten, lähinnä siistin niiden muotoa vähän pyöreämmäksi, koska etenkin toinen niistä oli kasvattanut ohuen, harvan latvan. Muita havuja en päässyt leikkaamaan ajallaan, koska nekin ovat vielä lumen alla. 

Kevättä meillä on kuitenkin edistetty kunnolla hartiavoimin. Sekä mies että lapset ovat pilkkoneet ja kolanneet pois jäätä etupihalta ja siirtäneet lunta kinoksista aina sulakohtiin nopeuttaakseen lumien sulamista. Tällä hetkellä etupiha nurmi- ja istutusaluetta lukuunottamatta, takapihan terassi ja portaat, nuotiopaikka, kohopenkin kivireunus ja pieni nurmiläntti sen edessä, kiinankeltakärhön istutusallas, maatramboliini ja istutuslaatikot ovat paljaina, muualla on vielä n. 20-30cm syvä hanki. Viime viikko oli viileä, oli -10 asteen yöpakkasia ja muutamana päivänä lämpötila oli ympäri vuorokauden pakkasen puolella, minkä vuoksi lumien sulaminen on nyt ollut hitaampaa kuin edellisellä viikolla. Sulamista nopeuttaaksemme levitimme talven aikana takkatulien poltosta kertyneet tuhkat hangelle, samalla hoituu maan happamuuden neutraloiminen, eli tuhkan käyttö korvaa kalkituksen. Tuhkan ravinnepitoisuus riippuu poltetusta puulajista, mutta sopiva määrä on noin viisi kilogrammaa eli suurinpiirtein ämpärillinen 50-100 neliömetrille. Tuhkaa voi käyttää sekä nurmikolle että hyöty- ja koristekasveille.

Tuhkaa levitimme mm. istutuslaatikoiden ja omenapuiden väliselle kaistaleelle.

Linnut sirkuttavat ulkona jo kovasti. Työmatkalla olen nähnyt jo kurkiauroja, joutsenia uimassa ja lukuisia töyhtöhyyppiä seistä tököttämässä peltojen reunalla tien laidalla. Harjaamme koiraamme yleensä pihalla ja jätämme karvatupot etenkin näin keväisin ulos lintujen pesätarpeiksi. Varikset ovatkin nyt innolla vieneet nuo karvapallot mukanaan, liekö jo pesänrakennuspuuhat mielessä, vai mihin sitten käyttäneetkin. Mies putsasi  myös linnunpöntöt ja kiinnitti pari talven aikana irronnutta pönttöä paremmin.



Kaikista näistä kevätpuuhista minua eniten ilahduttavat kuitenkin viikko sitten tekemäni kevätistutukset. Talven hyvin palvelleet callunat joutivat pois. Ostimme myös uudet ruukut etupihan portaikkoon, vanhat olivat jo vuosien aikana haurastuneet ja pääsevät jatkokäyttöön yhdessä ensi kesän puutarhaprojektissani. Istutin uusiin ruukkuihin oransseja orvokkeja ja tete-narsisseja. Ruukut ovat pääoven edessä portailla, ja aina töihin lähtiessäni ja kotiin tullessani päivä tuntuu jo heti paljon paremmalta, kun huomaan keväiset istutukset. Nyt viime päivinä tosin niiden sisäruukut olemme joutuneet kantamaan yöksi sisään pakkasten takia. Jospa nuo yli -10 asteen pakkasetkin jo vähitellen väistyisivät, niin loppuisi tuo ruukkuralli...





Muistutan tähän lopuksi vielä puutarhakirja-arvonnasta blogissani. Osallistumisaikaa on 19.4. saakka.

Iloa päivääsi!

36 kommenttia:

  1. Kyllä se kevät nyt aika hitaasti edistyy. Minulla orvokit ja tetet ovat nykyisin yötkin kylmässä ulkoeteisessä ja vaikka pienet ruukut ovat umpijäässä, eivät kasvit ole moksiskaan. Ulkoeteisessä on pari astetta lämpimämpää kuin ulkona. Mukavaa pääsiäismaanantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa sää muuttuisi sitten kerralla keväiseksi ja säilyisi sellaisena. Takatalvetkin ovat niin kurjia. Viikon päähän sääennuste lupaili tänne jo 5 lämpöastetta ja aurinkoista, joten ehkä nuo lumetkin saavat sitten kyytiä. Mukavaa pääsiäismaanantain iltaa sinulle!

      Poista
  2. Oranssit orvokit on kauniita, jos orvokkeja ostan (harvoin) niin väri on yleensä oranssi. Sopii hyvin keväiseen luontoon. Yöt on olleet täällä etelässäkin viileitä, -5 taitaa olla joka yö pakkasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin pidän eniten juuri oransseista orvokeista. Sinivalkoisia katselin myös Suomen juhlavuotta ajatellen, mutta kun keltaiset narsissit oli kaverina, niin oranssit voittivat.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Toivottavasti ruukkuralli päättyy pian niin teillä kuin meilläkin. Kaksi seuraavaa yötä näyttäisi täällä ennusteen mukaan olevan vielä yli kymmenen astetta pakkasta, mutta sitten pitäisi vähän jo lämmetä.

      Poista
  4. Aika paljon teilläkin on vielä lunta. Näyttää kivalta, kun olet laittanut jo kukka-asetelman. - Hyvää toista pääsiäispäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvää toisen pääsiäispäivän iltaa sinulle!

      Poista
  5. Hidasta on eteneminen! Vaikka aurinko jo lämmittääkin kovin, on muuten ilma todella viileää. Kauniit istutukset teit orvokeista ja narskuista ♥ Mullakin on narsissit sisääntulossa ja kyllä niiden näkeminen piristää joka kerta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin keväisin tosiaan sellaiset kukat, jotka kestävät pikkupakkasta, ovat aivan mahtavia värintuojia istutuksissa. Kesällä sitä kukkavalikoimaa sitten löytyykin vaikka kuinka runsaasti.:)

      Poista
  6. Tuollaisesta korkesta ruukusta näkee kukat hyvin ja ne tulee paremmin esille. Kesällä voi laittaa jotain riippuvaakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Viime kesänä meillä taisivat keväällä laitetut orvokit kukkia niin runsaasti, etten viitsinyt alkaa vaihtamaan jotain muuta niiden tilalle. Ne kukoistivatkin koko kesän ja syksyn aina marras-joulukuun pikkupakkasiin asti. Muina vuosina olen usein vaihtanut orvokkien tilalle pelargoniat yhdessä lumihiutaleiden kanssa. Jotain riippuvaa voisi tosiaan kesäksi tuohon taas vaihteeksi katsella.

      Poista
  7. Täällä ollaan ja lukjaksi kirjauduttiin..:)

    VastaaPoista
  8. Minulla on aivan samanlaiset ruukut kuin sinulla. Laitoin niihin pohjalle kivet, kun tuuli innostui joskus kaatamaan ruukut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin huomasin, että ruukut ovat tosiaan vähän kevyet ja keikkuvat helposti. Minullakin on kiviä niiden pohjalla. :)

      Poista
  9. Kovin hitaasti tämä kevät etenee, mikä tietenkin harmittaa puutarhuria aivan suunnattomasti! Ennätysmäiset viisi kuukautta talvea riittäisi minun mielestäni jo kovastikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, saisi jo minunkin mielestäni talvi irrottaa otteensa.

      Poista
  10. Aikas koleaksi sää taas muuttui...
    Teillä näyttää olevan noita samanlaisia linnunpönttöjä kuin meillä ;)

    VastaaPoista
  11. onpa siellä vielä lunta. Kovin on kevääntulo nyt hidasta, meilläkin satoi lumihiutaleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta tosiaan o, mutta sen rakenne on muuttunut nyt äskettäin hötelöisemmäksi, joten jospa se sulaisi sitten nopeasti, kun vähän sää lämpenee.

      Poista
  12. Kylläpä se lumi on siellä sitkeästi. Olemme mökillä saaristossa pääsiäisen vietossa ja täällä jouduin jo kasteluhommiin. Ilmeisesti lunta on ollut talvella niin vähän, että sulamisvedet eivät ole kunnolla kastelleet maata. Siellä sulatellaan, täällä kastellaan 😊. Ongelmansa kullakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasteluhommia jo! Erilaiset on tosiaan ongelmat :)

      Poista
  13. Kiva kun kävit blogissani ja sain vihjeen arvonnasta. Kiitos!
    Nyt on todella ollut hyvin kylmiä öitä ja minäkin nostin orvokkini yöksi sisälle, narskut ovat kestäneet terassilla.
    Toivottavasti lämpenee....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tulit vastavierailulle ja osallistuit arvontaan. :) Minäkin niin odotan jo säiden lämpenemistä.

      Poista
  14. Noi ruukut ovat kivat! Minäkin aina keväisin teen tuota lumien siirtelyä. Tuntuuhan se vähän järjettömältä, mutta teen silti. Meillä ei lunta enää ole, mutta koleaa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lumien siirtely tuntuu tosiaan vähän hassulta, mutta jospa se vähän nopeuttaisi sulamista. Ja lapset ainakin tekevät sitä tosi innolla, ovat olevinaan lumiauroja. :)

      Poista
  15. Ihanat ruukut, tuovat kyllä väriä tähän kevään odotukseen. Meilläkin oli jo rautakaupan pihassa noita oransseja orvokkeja myynnissä, mutta en tohtinut vielä ostaa. Olen niin huono ostelemaan ruukkuja yöksi sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meilläkin toissa yönä unohtui nostaa ruukut sisälle. -10 oli pakkasta aamuyöllä, mutta onneksi olivat sen kestäneet. Viime yönä sitten muistinkin taas.

      Poista
  16. Hyvin kylmässä säässä on menty meneillään olevaa huhtikuuta eteenpäin. Onneksi pihaa ja kukkapenkkejä on päässyt kuitenkin jo hieman siistimään koleudesta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sää lämpenisi nyt sitten kertarytinällä.

      Poista
  17. Kivat kukka-asetelmat ja minäkin usein istutan oransseja orvokkeja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oranssit orvokit ovat kyllä ihania!:)

      Poista
  18. Kivoja kevätpuuhia olet tehnyt :) Taidankin käydä osallistumassa kivaan arvontaasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä tosi kiva päästä tekemään kevätpuuhia pitkän talven jälkeen:)

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...