lauantai 18. helmikuuta 2017

Huonekasvien keväthuoltoa

Tähän alkuun minun täytyy tunnustaa, että tänä talvena huonekasvimme ovat joutuneet kärsimään kohtuuttoman huonoista olosuhteista. Osa tästä on ihan omaa syytäni. Jostain syystä en vain muista hoitaa ja kastella niitä yhtä huolellisesti kuin puutarhamme kasveja. Meille onkin vuosien saatossa valikoitunut sellaisia yksilöitä, jotka sietävät hetkittäistä mullan kuivahtamista. Toisaalta altakasteluruukut ovat myös kätevä apu.

Toisena huonekasvejamme kurittavana seikkana on niiden nykyinen sijainti aulassamme, jossa ei ole ikkunoita ja ulko-ovesta pääsee välillä puhaltamaan kylmä viima. Tämä on kodissamme kuitenkin tällä hetkellä ainut mahdollinen paikka lattiaruukuissa oleville kasveille, koska se on ainoa kohta, joka on nuorimmaisemme ulottumattomissa. Hän on nimittäin erittäin innostunut kasveista, tosin lähinnä niiden lehtien riipimisestä ja mullan sekä koristekivien kaivamisesta, ja pitäähän näitä kaikkia tottakai myös maistella.

Traakkipuu, fiikus, kultaköynnös, aasinkorva, tuoksutraakkipuu ja nimetön viherkasvi.
Nyt päätin itse kuitenkin ryhdistäytyä ja edes hieman parantaa kasviparkojen elinolosuhteita. Mullanvaihtoa en ole isoimmille kasveille tehnyt ihan vuosittain. Nyt tyydyin vain lisäämään tuoretta multaa entisten pinnalle. Leikkasin kuivat ja kärsineet oksat pois ja karsin fiikuksen rungon alaosasta lähteviä oksia saadakseni runkoa paremmin esille. Lehdistä pyyhin pölyt pois kostealla liinalla ja se kyllä raikasti kasvien ilmettä yllättävän paljon. En ollut huomannutkaan, kuinka paljon pölyä niiden lehdet olivat ehtineet taas kerätä. Aasinkorvasta otin pistokkaita, jos emokasvi ei selviäkään parempiin aikoihin asti. Nämä pikkutaimet mahtuvat onneksi ikkunan ääreen. 

Kyllä nyt traakkipuun kelpaa yhteyttää kiiltävän puhtailla lehdillään. 

Aasinkorvan uudet lehdet ovat hauskasti tötteröllä ennen avautumistaan.

Tietäisiköhän joku tämän kasvin nimen? Itse olen sen jo ehtinyt unohtaa...

Toivottavasti nämä kaikki jaksaisivat pinnistellä aulassamme vielä muutaman kuukauden, koska kesällä ne pääsisivät sitten taas terassille virkistymään. 
Riemukasta viikonloppua!

32 kommenttia:

  1. Minulla on sama juttu. Pihakasvit hoidan paljon paremmin. Itse asiassa minulla ei ole enää yhtään huonekasvia, kun olen ihan toivoton niiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin on monia huonekasveja kuollut, mutta nämä ovat selvinneet nyt jo muutaman vuoden. Harvoin tulee enää uusia hankittua, kun kuolevat kuitenkin.

      Poista
  2. Nyt kun valon määrä oleellisesti lisääntyy alkavat kasvitkin voida huomattavasti paremmin.
    Mukavaa viikonloppua myös sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Talvet ovat tosiaan huonekasvien kohdalla ainakin meillä vähän sitkuttelua. Onneksi aletaan jo kohta olemaan siinä mielessä voiton puolella.

      Poista
  3. Hyvältä näyttävät kasvisi Minulla on aika vähän huone kasveja Mutta kesällä kyllä pihalla on paljon
    Hyvää lauantai iltaa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo kasvit näyttävät jotenkin paremmilta kuvissa. Fiikus on pudottanut paljon lehtiään ja aasinkorva ja kultaköynnös kutistuivat kolmannekseen, kun poistin huonot versot. Onneksi niille kohta koittaa taas paremmat ajat. Hauskaa sunnuntaita!

      Poista
  4. Hyvinhän kasvisi voivat, ja varmasti tykkäsivät kostealla pyyhkimisestä. Suihkuun vieminen on niin vaivalloista, varsinkinnisojen ruukkujen kantaminen sinne. Hienoa että kasvisi pääsevät kesällä terassille nautiskelemaan :) Kohta alkaisi täällä mullan vaihto, ja ainakin kultaköynnökset ja rönsyliljat pitäisi uusia. Onneksi niiden pistokkaat tekevät juuria nopeasti! Nautinnollista sunnuntaipäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuulikki! Kostealla pyyhkiminen teki kyllä ihmeitä. Suihkuun en tosiaan ole noita jaksanut alkaa kantamaan, vaikka voisi kai miestä pyytää ne joskus sinnekin viemään. Mukavaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  5. Hyvää viikonvaihdetta myös sinne! Itselläni ei ole ainuttakaan kasvia sisällä.

    VastaaPoista
  6. Ihmeen hyvin ovat kasvisi viihtyneet noin valottomassa paikassa. Pitäisikin taas pyyhkiä viherkasvien lehtiä. Mullanvaihdon teen mieluummin kevätkesällä, kun pääsee pihalle sotkemaan. Multien vaihto on niin sotkuista puuhaa. Onneksi isoille kasveille ei tosiaan tarvitse kuin lisätä uutta multaa päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kasvien kannalta tosiaan melkein huonoin mahdollinen paikka koko talossa, mutta onneksi ne ovat siinä kuitenkin joten kuten pärjäilleet.

      Poista
  7. Pikkulasten kans, huanekasvit voi olla haasteellisia, mutta äkkiää seki aika menöö ohi. Sullahan on kuitenki monta huanekasvia. Mullon ollu pitkän aikaa vaa kaks, monista yrityksistä hualimatta. Ny non lisääntyny, altakasteluruukkujen ansiosta.
    Ei oo mitää hajua tuasta tuntemattomasta kasvista. Mukavaa pyhää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kahden vanhemman lapsen kanssa kasvit eivät joutuneet ihan näin koville, koska hankalin vaihe sattui silloin kesälle ja kasvit pääsivät ulos karkuun. Eiköhän tämäkin vaihe kuitenkin kohta taas jo helpota. Altakasteluruukut ovat kyllä tosi käteviä ja meillä ainakin huonekasvien elinehto. Aasinkorva on täällä ainoa, joka ei ole altakasteluruukussa.

      Poista
  8. Minullakin on tuo multasouvi edessä kohtapuoliin. Kaupasta tulikin jo hommattua lannoitetta, sitäkin voi kohta alkaa lorautella kasteluveteen. Täällä on huonekasvit selvinneet ihan hyvin talvesta yhtä lukuunottamatta. Yllätyksekseni palmuvehka kellastuttaa ja pudottelee lehtiään, vaikka sen sanotaan selviävän hämärämmässäkin. Se on ainut kasvi, jota en ole sijoittanut ikkunan ääreen. No, ehkä kesä parantaa senkin vaivat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin pitäisi ostaa lannoitetta lisää, purkin pohjalla näytti olevan vain tilkkanen jäljellä. Toivottavasti palmuvehkasi virkistyy kevään ja kesän tullen!

      Poista
  9. Aasinkorva on tosi söötti ja ne tötteröt kivoja. Meillä on joskus ollut aasinkorva.
    Mullanvaihdon sijaan voi lisätä kasteluveteen jotain nestemäistä ravinnetta kasvukaudella.
    Kivaa sunnuntaita !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aasinkorva on tosiaan hauska. Viime keväänä taisinkin oikaista ja jättää multasouvin kokonaan väliin, kun nuorimmainen oli vasta muutaman kuukauden. Ihan virkeiltä kasvit silloin näyttivät, kun vaan tosiaan muistin lannoittaa. Hauskaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  10. Kukkamultaa olen jo hankkinut, pitää osalle kasveista vaihtaa mullat ennenkuin kylvö- ja taimihommat alkaa isommalla vaihteella. Nimettömästä kasvista en osaa sanoa mikä voisi olla. Aasinkorva on kivannäköinen ja hauska on nimikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta on tosiaan kädet täynnä mukavaa työtä kylvöjen ja taimien kanssa. :) Harmittaa, kun olen unohtanut tuon yhden kasvin nimen. Se on näistä nykyisistä kasveistamme tuoksutraakkipuun lisäksi ainoa, jonka olen itse ostanut. Muut olemme saaneet äidiltäni ja anopiltani, kun aikoinaan olimme mieheni kanssa perustamassa yhteistä kotia. Jospa senkin nimi tulisi vielä jossain vastaan. :)

      Poista
  11. On ne viherkasvit vaan ihania! Harmikseni meidän pahasti allerginen kissa syö kaiken, joten ei voi pitää yhtään elävää sisällä. Onneksi katti kulkee ulkona vaan valjaissa, joten iloitsen sitten puutarhasta kesällä. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne huonekasvit kivasti tuovat vehreyttä kotiin, jos niitä vain pystyy pitämään. Äidilläni on kissojen kanssa samanlainen tilanne kuin sinulla ja hänkin panostaa sitten enemmän puutarhaan ja kesäkukkiin. Hauskaa sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  12. Ihanaa vihreyttä sinulla sisälläkin! :)
    Kyllä kasveillekin tekee pölyjen pyyhkiminen ihmeitä.
    Mukavaa uutta, aina vain valoisampaa, viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sara! Pitäisi varmaan pyyhkiä kasveista pölyjä useamminkin. Etenkin tuo tuoksutraakkipuu näyttää keräävän sitä ihan kiitettävästi. Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  13. Kasviryhmä näyttää erittäin hyvinvoivalta. Näyttää mielenkiintoiselta, kun ryhmässä on erilaisia lehtimuotoja. Nuo kasvit varmaan viihtyvät sitten kesän mitaan valossa. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo huonekasvit näyttävät tosiaan aika hauskalta yhdessä. Normaalisti ne ovat pareittain ympäri taloa, mutta nyt olosuhteiden pakosta tungettuna tuohon pieneen tilaan. Voisi jatkossa miettiä niistä vaikka olohuoneeseen vähän isompaakin ryhmää. Iloista sunnuntaina sinullekin!

      Poista
  14. Minulla on ihan sama juttu. Hyvä postaus!

    VastaaPoista
  15. Valo auttaa uuden mullan ohella kasvit uutteen kukoistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kevättä kohden ollaan menossa jo hyvää vauhtia!

      Poista
  16. Mullakin on huonekasvit ollu tähän asti vähän huonolla hoidolla, mutta nyt on intoa tullu niidenkin hoitoon. Alkuun niitä olikin vain kolme, mutta viime kesän ja syksyn aikana ne salakavalasti lisääntyi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin huomasin tällä kertaa keväthuollon olevan jopa mukavaa, aiemmin se on ollut lähinnä pakollinen toimenpide. Kastelun kanssa minulla on kuitenkin edelleen petrattavaa.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...