sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Laskiaispäivän puutarha

Meillä oli suunnitelmissa viettää laskiaista omalla pihalla touhuten, mutta se ei nyt tällä kertaa toteutunutkaan. Lapsemme ovat nimittäin olleet jo reilun parin viikon ajan flunssan kourissa, ja nyt viimeisimmäksi myös mieheni sai tuon saman pöpön. Niinpä tyydyin nyt tavoittelemaan laskiaistunnelmaa jo aiemmin talven aikana otettujen kuvien avulla.

Suunnitelmiimme kuului tottakai mäenlasku! Meillä on rinnetontti, ja keräämme talven aikana etupihan lumet talomme päätyyn lumikasaksi, joka toimii lähtöpaikkana koko tonttimme pituiselle pulkkamäelle. Viime vuonna mieheni teki mäkeen vielä kunnon kaarteen, josta pulkalla kurvattiin omenapuiden välistä keskelle puutarhamme nurmikenttää. Tänä vuonna mäki kulkee suoraan tapaillen tonttimme rajaa aina metsänreunaan asti. Täytyy tunnustaa, että itsekin olen innostunut uudelleen mäenlaskusta. Kaksi nuorimmaistamme on vielä sen verran pieniä, etteivät yksinään voi laskea, ja äitikin pääsee sillä varjolla usein nauttimaan pulkkamäen tarjoamasta vauhdista. Vanhin lapsemme on nyt tänä talvena laskenut ensimmäisiä kertoja yksin, ja voi sitä riemua, kun pulkka kiitää mäessä ja puuterinen lumi pöllyää!

Pulkkamäki kulkee etupihalta puutarhan reunaa pitkin aina Sydänpolun viereen metsänrajaan asti. Vasemmalle puolelle jäävät mm. Pensasryhmä, Rinnepenkki, omenapuut ja Kaaripenkki.

Meillä on puutarhassa nuotiopaikka, jota rajaa metsäpuutarhaan päin musta-, valko- ja punaherukkapensaiden muodostama pensaskaari. Nuotiopaikka on meillä ympärivuotisessa käytössä. Talvisin paistamme lähinnä makkaraa, mutta kesäisin myös esimerkiksi tikkupullaa ja vaahtokarkkeja. Laskiaissuunnitelmiimme kuului mäenlaskun lisäksi makkaran paisto. Kirpeässä pakkasilmassa reippailun jälkeen on ihana istua rauhassa nuotion lämmössä, katsella liekkien leikkiä ja maistella makkaraa ja mehua.

Nuotiopaikkalla on kahdeksankulmion muotoiset penkit. Taustalla kiinankeltakärhö ja sen takana Ruusuryhmä, Kolmiopenkki ja portti Sydänpolulle.

Toisessa suunnassa nuotiopaikan taakse jäävät herukkakaari, maatramboliini, kasvimaa, kompostorit ja halkopinot.

Nyt laskiaisviikonloppuna sain tyytyä katselemaan puutarhaa ikkunasta, mutta onneksi näitä suunnitelmia voi toteuttaa muulloinkin kuin laskiaisena. Ehkä jo ensi viikonloppuna, jos flunssa olisi silloin vihdoin selätetty! :)

26 kommenttia:

  1. Harmi kun flunssa esti lasten ja perheen laskiaisilot - teillä on monipuolinen piha ympärivuotiseen käyttöön. Onneksi on tulossa laskiaistiistai- ehkä silloin ehtii vähän kokeilla mäkeä, sillä päivät ovat jo pidentyneet. Toipumista perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi sitkeä on tämä flunssa ollut, sitä on nyt ollutkin liikkeellä. Vaikuttaisi, että tässä kuitenkin ehkä jo aletaan olemaan voiton puolella ja lähipäivinä kutsuisivat pihatouhutkin.

      Poista
  2. Eipä mäenlaskut laskiaiseen rajoitu, lapsenmieliset ihmiset voivat puuhata iloisia talvijuttuja koska vaan. Sinulla on nuo lapsukaiset aina mahdollistamassa hauskaa yhdessäoloa, meillä täytyy jo lumiukotkin tehdä iltasella, ettei naapurit pidä ihan pöljänä, kun ei ole pieniä lapsia lähimaillakaan:) Upeaa, kun kotipihassa on luonnon nuotiopaikka! Pikaista paranemista teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lasten myötä sitä on jotenkin löytänyt uudelleen oman sisäisen lapsensa juuri esim. lumileikeissä.

      Poista
  3. Oi miten ihana nuotio teillä pihalla Ikävää että lunssa on teillä menossa Paranemisia teille :)

    VastaaPoista
  4. Tuallaane oma nuatiopaikka olis ollukki kiva, silloon ku kersat oli piäniä. Silloosella tontilla olis ollu tilaaki. Ei tajunnu, ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosiaan lastenkin mielestä tosi kiva, hyvin viihtyvät nuotion äärellä.

      Poista
  5. Paranemisia, miehelläni on yskä vaivanut jo pidempään, on sitkeää sorttia.

    Kiva, kun pihapiirissä voi nauttia nuotion loimusta. Kauniit kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirpa! Sitkeää flunssaa vaikuttaa tosiaan olevan liikkeellä. Toivottavasti miehelläsikin yskä jo pian paranisi.

      Poista
  6. Teillä flunssaillaan, meillä oksennellaan. :( Kaksi kuudesta on taudissa ja luulenpa melkein, että lisää seuraa. Perhepiirissä on niin hankalaa saada tauti pysymään vain muutamalla, kyllä se melkein kiertää läpi koko pesueen. Toivottavasti teillä parannutaan pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mahatautia olen tässä kauhulla odottanut, sekin kun tuntuu taas jylläävän. Se on kyllä ihan totta, että tosiaan yleensä jokainen perheenjäsen sairastuu näihin tauteihin vuorollaan ja siksi potemiseenkin menee helposti useampi viikko. Pikaista paranemista teillekin!

      Poista
  7. Kovasti on nyt kaikkea tautia liikkeellä. Paranemista sinne! Meillä jylläsi mahatauti ja vääjäämättä sairaustui jokainen perheenjäsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä kevättalvet ovat kyllä sellaista aikaa, että melkein vääjäämättä joku tauti perheessä aina kiertää.

      Poista
  8. Kuulostaa hauskalta laskiaiselta, harmi kun ette pystyneet nauttimaan siitä tänä vuonna. Pikaista paranemista koko perheelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piparminttu! Täytyy nauttia noista puuhista sitten vaikka ensi viikonloppuna senkin edestä. :)

      Poista
  9. Nuotion loimu on aina yhtä kaunista katsottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta. Sitä jaksaisi katsella vaikka kuinka kauan.

      Poista
  10. Lopultakin älysin liittyä seuraajaksesi. Kiitos vierailuistasi blogissani.

    VastaaPoista
  11. Pihalla oleva nuotiopaikka on ihana idea. Kiva nähdä mitä teidän puutarhassa tapahtuu kevään ja kesän aikana. Ehkä voin ottaa mallia, kun en ole kovin hyvä viherpeukalo, mutta jotain tarttis tehdä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuotiopaikka on kyllä mukava juttu. Meillä se on ollut ahkerassa käytössä. Kesäisin siinä tulee poltettua tulia välillä ihan vain tunnelmamielessä ja savu tuntuu karkottavan ympäriltä myös itikoita. Tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  12. Paremisia! Kivat paikat teillä siellä!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...