perjantai 24. marraskuuta 2023

Kesän muistoja - seitsemän suloista puutarhahetkeä viime kesältä

Näin pimeään vuodenaikaan on ihana katsella edelliskesän puutarhakuvia. Jotenkin talvikuukausina nimittäin herkästi meinaa päästä vähän unohtumaan, mitä kaikkea ihanaa puutarhasta kesällä löytyykään. Siispä tässäpä muutamia kuvia puutarhastamme tuomaan pilkahduksen viime kesän auringosta ja vehreydestä tänne marraskuun pimeyden keskelle!

Kesäkuun alussa kaunokaismatto levittäytyi Vihertunneliin johtavalla askelpolulla. Porraspenkissä kukassa olivat kultatyräkki, kuolanpioni ja viimeiset tulppaanit.

 

Heinäkuussa herkuttelimme mm. puutarhamansikoilla, lehtikaalilla, mangoldilla, ilmasipulilla, silpoydinherneillä ja ensimmäisillä kypsillä kirsikkatomaateilla.

 

Kasvihuoneen edustan istuskelualueella on ihana paistatella päivää. Heinäkuussa omenapuiden alla kukkivat mm. erilaiset ajuruohot. Oikealla pilkottaa matalassa lavassa puutarhamansikoita ja raparperia.

Heinäkuista metsäpuutarhan vehreyttä

Unikot ja illakot ilahduttivat suloisella kukinnallaan hyötytarhan vieressä matalan aidan edustalla heinäkuussa.

Elokuista rönsyilyä metsäpuutarhassa. Oikeassa reunassa puutarhaportissa kukintaa aloittelee tarhaviinikärhö 'Justa'. Taustalla Kolmiopenkissä kukkivat mm. jalomesiangervo 'Kahome' ja päivänsilmä.


Viime kesänä toteutimme hyötytarhan uudistuksen, jossa yhdistimme lavoja isommiksi kokonaisuuksiksi ja rakensimme niiden keskellä kulkevalle polulle tunneliksi kaareutuvan köynnöstuen. Elokuun puolivälissä hyötytarha on jo todella rehevä ja tuottaa runsaasti satoa. Vasemmassa reunassa kasvihuoneen pikkupatiolla ruukuissa kasvaa chilejä ja paprikoita.

Viime kesään mahtui myös ihania puutarhakohtaamisia Avointen Puutarhojen ja paikallisten avointen puutarhojen muodossa. Lisäksi meillä kävi vierailulla puutarhatoimittaja ja valokuvaaja. Näistä suloisista hetkistä minulla ei ole kuvia, mutta ne ovat jääneet mieleen iloa tuovina muistoina.


Aurinkoa ja iloa marraskuun viimeisiin päiviin!

2 kommenttia:

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...