maanantai 25. syyskuuta 2023

Ylistys syyskimikille

Metsäpuutarhamme puolella Kolmiopenkissä on kasvanut syyskimikki 'Brunette' jo pitkään. Ostin sen ensisijaisesti kauniiden, violettiin vivahtavien lehtien vuoksi ja olin varautunut siihen, ettei se välttämättä ehdi kukkia täällä IV-vyöhykkeellä lainkaan. Useita vuosia kasvi kasvattikin vain komeat lehdet, ja jos nuppuja tuli, niitä alkoi muodostua niin myöhään, että pakkaset ehtivät viedä ne ennen kukintaa. Kolme vuotta sitten syyskimikki 'Brunette' ehti avata ainokaisesta kukkavanastaan muutamia nuppujaan, ja se olikin oikea juhlahetki! Sen jälkeen se on tehnyt aina pari kukkavanaa syys-lokakuussa, mutta tänä vuonna kasvi on ilokseni puskenut kukkavanoja pitkälle toistakymmentä. Näistä ensimmäiset ovat nyt ihanassa kukassa ja jos halloilta vältytään vielä hetken aikaa, voi olla, että pääsemme nauttimaan oikeasta syyskimikin kukkarunsaudesta. 

Syyskimikki 'Brunette'

Tänä vuonna syyskimikin kukilla on ensimmäistä kertaa selvää koristearvoa syksyisessä puutarhassa.

Syyskimikin seurana Kolmiopenkissä kukkii päivänsilmä. Taustalla varaston edessä nuppujaan availee vaaleankeltakukkainen katvio.


Syyskimikin kukkien tuoksu on tosi ihana, sillä se muistuttaa tuomen kukkien tuoksua. Keräsinkin maljakkoon muutamia vielä nupussa olevia kukkavanoja, jotta saisimme nauttia kimikin söpöistä kukista ja niiden tuoksusta myös sisällä.


Aurinkoista syyskuun viimeistä viikkoa!

4 kommenttia:

  1. Onpa jännä aikatulumuutos, meillä on sama ongelma, kimikki ei ehdi kukkia, ei myöskään tänä vuonna. Mutta ehkä vielä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti teilläkin jonakin syksynä ehtisi kukkaan! Lehdetkin kyllä ovat tosi kauniit.

      Poista
  2. Meillä kimikki on ehtinyt kukkia vain kerran, mutta lehdistö on kyllä myös kaunis.

    VastaaPoista
  3. Lehdet ovat tosiaan nätit ja luovat kivaa kontrastia naapurikasvien vihreään.:)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...