perjantai 15. syyskuuta 2023

Ihanat, suloiset hortensiat, osa 1/2

Olen hurahtanut hortensioihin aivan täysin. Tämä hurahdus alkoi neljä vuotta sitten, ja sen jälkeen puutarhamme hortensiamäärä on kasvanut joka kesä. Tämäkään vuosi ei ollut poikkeus, vaan puutarhaamme muutti jälleen kaksi uutta syyshortensiaa. Hortensioissa minua viehättävät niiden näyttävät, suuret kukinnot, jotka ilahduttavat loppukesäisessä ja syksyisessä puutarhassa. Harvat puuvartiset kun kukkivat enää tähän aikaan vuodesta. Lisäksi monivuotisina kasvatettavat hortensiat ovat helppohoitoisia. Keväisin niistä osaa nipsaisen vähän pensassaksilla, mutta leikkaaminenkaan ei ole pakollista. Lisäksi lannoitan hortensioita syksyllä syyslannoitteella ja monesti myös keväisin kevätlannoitteella. Sen kummempaa hoitoa ne eivät tarvitsekaan. Tähän postaukseen keräsin kuvia Pikkukaaren suloisista hortensioista.

Syyshortensia 'Little Lime' on tosi kaunis pikkupensas.

Aivan etualalla syyshortensia 'Little Lime', oikealla jalohortensia 'Summer Love', taaempana syyshortensia Pinkachu 'Smhppinka' ja pallohortensiat 'Annabelle' ja 'Pink Annabelle'

Jalohortensian 'Summer Love' ostin muutama vuosi sitten ensin terassin ruukkupuutarhaan ja syksyn tullen istutin sen maahan. Se on talvehtinut hyvin ja tehnyt aina komeat lehdet. Nyt tänä syksynä se kuitenkin innostui vihdoin myös kukkimaan uudelleen.

Syyshortensia Pinkachu 'Smhppinka'

Pallohortensia 'Annabelle' ja 'Pink Annabelle' kukkivat niin suurin kukinnoin, että ensi kesäksi niille on tarkoitus rakentaa tukikehikot.

Seuraavassa hortensiapostauksessa on lisää näitä kaunottaria mm. Isokaaren ja metsäpuutarhan alueelta.


Hauskaa perjantaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...