keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Siemenpussien hypistelyä

Osa siemenistä saatu näytteenä Impectalta

Näin vuoden lähestyessä loppuaan mielessäni alkavat väkisinkin pyöriä tulevat kylvöt ja esikasvatukset. Yleensä vuodenvaihteen aikoihin olen kylvänyt mm. pitkän esikasvatuksen vaativat chilit ja paprikat. Sillä silmällä olenkin vähitellen alkanut taas käydä läpi siemenvarastoja ja tehdä samalla alustavaa kylvösuunnitelmaa. Vielä ihan kaikkia chili- ja paprikalajikkeita en ole valinnut. Osa näistä tulee olemaan samoja kuin aina ennenkin, "luottolajikkeita", mutta muutamaa uuttakin lajiketta aion taas kokeilla.

Säilytän siemenpussukoita vanhoissa kenkälaatikoissa, joista yhdessä ovat yksivuotisten hyötykasvien siemenet, toisessa kesäkukkien ja kolmannessa perennojen ja muiden monivuotisten kasvien siemenet.

Syksyllä osallistuin myös perennasiemenkirjeeseen, joka kiersi puutarhabloggaajien kesken. Sieltä löysin muutamia kiinnostavia siemeniä, joista osa vaatii kylmäkäsittelyn. Niinpä niidenkin kylvöjä alan vähitellen jo suunnitella, sillä aion laittaa ne kasvamaan hankikylvöinä helpottaakseni kevään esikasvatuspuuhia sisällä ja säästääkseni myös tilaa kasvivalojen alla yksivuotisille esikasvatettaville.

Impectalla on valikoimissa mm. hauskaa, kaksiväristä porkkanaa 'Purple Haze' F1 ja erityisen suloisia samettikukkia 'Strawberry Blonde'.

Juuri ennen joulua postilaatikostamme löytyi myös ihana siemenpaketti, kun sain Impectalta muutamia näytepussukoita. Näistä erityisesti samettikukka 'Strawberry Blonde' ja kesäporkkana 'Purple Haze' F1 herättivät kiinnostukseni. Myös isosininuppi 'Black Knight' on minulle uusi tuttavuus ja sitä onkin pakko kokeilla kasvattaa ensi vuonna.

Muutaman päivän varmaankin yritän vielä kylvöjen kanssa malttaa, mutta luulenpa, että viimeistään ensi viikolla ensimmäiset siemenet pääsevät multiin. Siitä alkaakin sitten jo kevään odotus uutta kasvua seuraten!:)

Kivaa keskiviikkoa!

4 kommenttia:

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...