torstai 8. joulukuuta 2022

8. luukku: Havukranssi

Yleensä olen tehnyt ulko-oveemme joulunajaksi kranssin aina pelkistä kuusenhavuista ja koristellut sen sitten esimerkiksi pienillä kuusenpalloilla, kävyillä tai pikkuruisilla risupalloilla. Tällä kertaa halusin vähän vaihtelua ja kuusenhavujen ohella käytinkin kranssiin myös tuijaa ja callunaa. Lisäksi puutarhassamme kasvava pilarisinikuusi on ilokseni ehtinyt jo sen kokoiseksi, että siitäkin raaskin muutaman oksanpätkän leikata mukaan. Samalla tein pikkuisen koristeen myös kesäkeittiön seinälle samoista materiaaleista.

Kranssin pohjana on pajuista kieputtamani rengas.

Kuusen, tuijan ja pilarisinikuusen erilaiset vihreän värisävyt tuovat hauskaa vaihtelua kranssin ilmeeseen. Callunat antavat vielä oman säväyksensä.

Tässä vielä oksankarahkasta, tuijan ja kuusenoksista sekä callunasta tekemäni yksinkertainen joulusomiste. Tämän ajattelin viedä kesäkeittiön seinälle tuomaan jouluista tunnelmaa.

Oletko sinä tehnyt itse kransseja?

Oikein hyvää loppuviikkoa!

P.s. Lisää ideoita ja inspiraatiota kranssin tekemiseen löytyy edellisvuosien kranssipostauksista. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...