maanantai 10. lokakuuta 2022

Syksyn keltaiset kaunottaret

Keltainen ei kuulu lempiväreihini puutarhassa, mutta näin syksyisin se kuitenkin miellyttää silmääni. Myös keväällä, pitkän talven jälkeen, esimerkiksi keltaiset krookukset ja narsissit ovat aivan ihania päivänpiristäjiä. Muulloin keltaisia kukkijoita ei puutarhastamme juuri löydykään muutamia liljoja lukuun ottamatta. Suurin osa puutarhamme keltaisista perennoista onkin nimenomaan syksyn kaunottaria. Siispä tervetuloa pirtsakan keltaiselle kuvakierrokselle syksyiseen puutarhaamme! 

Päivänsilmä on suloinen syyskukkija.

Päivänsilmän kaverina Keltaisessa Pisteessä syyspäivänhattu 'Herbstsonne' kurottelee korkeuksiin.

Kolmiopenkistä löytyy toinen puutarhamme päivänsilmistä. Sen varret ovat tummat ja kukat yksinkertaiset verrattuna Keltaisen Pisteen lajitoveriin.

Katvion kukat ovat kauniin vaaleankeltaiset.

Kehäkukat ovat syksyn räiskyviä väripilkkuja, vähän kuin puutarhan pikkuaurinkoja.

Myös keltaiset auringonkukat kuuluvat loppukesään ja syksyyn.

Tykkäätkö sinä keltaisesta väristä puutarhassa?

Hauskaa uutta viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Tykkään keltaisesta oikein kovastikin. Ihania nämäkin kaikki! Kaikken nätein on katvio, se on niin keveä.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...