lauantai 24. syyskuuta 2022

Syyskuisen puutarhan yleisilmettä

Syksy näkyy jo puutarhassakin, ja tällä viikolla meilläpäin olivat myös ensimmäiset hallayöt. Moni myöhäinen perenna jaksaa silti yhä kukkia, ja toisaalta osaa kasveista värittävät jo iloiset ruskan sävyt. Tervetuloa näiden kuvien välityksellä kurkistamaan syyskuisen puutarhamme yleisilmettä!

Kesäkeittiön kulmalta kasvihuoneen suuntaan jatkuvan nurmikkopolun varrella kukkivat mm. vaaleanpunainen väriminttu ja söpö morsiusharso.

Samaa polkua toiseen suuntaan. Polun tässä päässä kukassa ovat syys- ja pallohortensiat.

Kasvihuoneen luonakin on jo syksyinen tunnelma. Mintut ja iisoppi kukkivat Buried Pot Gardenissa edelleen. Rinnepenkissä saniaiset alkavat kellastua ja Pisarassa pikkusyreeni 'Palibin' on jo saanut kauniinpunaisen ruskan.

Nuotiopaikan luona räiskyvät syysleimut iloisissa väreissään. Etualalla oikealla kukkii asteri 'Kesseler'.

Metsäpuutarhassa on edelleen rehevän näköistä, vaikka oikealla olevassa Ruusuryhmässä mm. punalehtiruusu on jo varistanut lehtensä.

Samaa aluetta toiseen suuntaan

Syksyisessä puutarhassa korostuvat erilaiset, kauniit lehtisävyt ja -muodot.

Etupihalla kuunliljat alkavat jo saada keltaista väriä lehtiinsä.


Kauniita, kuulaita syyspäiviä!

2 kommenttia:

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...