torstai 8. huhtikuuta 2021

Puutarhaprojektien kuulumisia

Viimeisen viikon aikana olemme päässeet vihdoin touhuamaan puutarhassa, ja muutamia puutarhaprojekteja olemmekin jo saaneet kivasti eteenpäin, vaikka meillä onkin vielä paikoitellen lunta. Samalla olen mm. leikannut omenapuita ja pilkkonut talventörröttäjiä niiltä istutusalueilta, jotka ovat jo lumettomia. Talon päädyssä olevan sadevedenkeräyskontin viherkaton pohjat mies sai valmiiksi pääsiäisenä. Kunhan maa sulaa, pääsen ottamaan maksaruohojen pistokkaita kukkapenkeistä viherkattoa varten. Lisään maa-ainekset katolle sitten samalla, kun istutushommat ovat ajankohtaisia.

Aion siirtää sadevesikontin viherkatolle mm. kaukasianmaksaruohoa 'Summer Glory'.
 

Myös varasto-polttopuuyhdistelmä on edennyt, ja takaseinä sekä toinen sivuseinä on nyt tehty. Tällä hetkellä työn alla ovat oviaukko ja muu etuseinä. Jos vain sää sallii, uskon, että saamme loputkin seinät pystyyn vielä tämän viikon aikana. Tähänkin on tulossa viherkatto, ja sen materiaalit hankimme jo samalla kuin tuon sadevesikontinkin viherkaton.

Tähän vaiheeseen varasto-polttopuuyhdistelmä jäi syksyllä. Varasto tulee vasemmalle puolelle, polttopuita osin oikealle.

Kaikkein paras asia viimeisen viikon aikana puutarhaan liittyen on kuitenkin kesäkeittiö, jonka tilasimme juuri ennen pääsiäistä. Mietimme pitkään meille sopivaa mallia, ja etenkin kahden vaihtoehdon välillä valinta oli vaikea. Nyt kuitenkin tuntuu, että teimme ehdottomasti oikean ratkaisun. Kesäkeittiön rakennusmateriaalit itse asiassa jo tulivatkin pari päivää sitten. Nyt odotamme kahta suuremmalla innolla, että maa sulaisi kunnolla, jotta pääsisimme perustusten tekoon ja sitten rakennushommiin. Meidän tosin täytyy siirtää lasten leikkimökki-keinu-yhdistelmä ensin toiseen kohtaan, jotta kesäkeittiölle tuleva paikka vapautuu. Palailen näiden projektien kuulumisiin lähiaikoina, kunhan saamme niitä taas eteenpäin!:)

Myös kesäkukkapistokkaista sain vihdoin viimeisetkin istutettua. Pelargonit tekivät tänä vuonna vesilaseissa juuria tosi hitaasti, ja taidankin ensi vuonna kokeilla tökätä ne suoraan multaan. Pistokkaista tein myös videon YouTuben puolelle: (Jos video ei näy mobiiliversiossa, saat sen auki tästä linkistä Kesäkukkien pistokkaita


Oletko sinä jo aloittanut puutarhahommia pihalla talven jälkeen?

Hyvää loppuviikkoa!

4 kommenttia:

  1. Kiitos näistä youtubeista! 🤗💚
    vielä kuukausi reilu odotellaan....kevät töiden alkua,kunhan nuo lumet sulaa pois:)
    Kiitos ,samoin.Sinulle 🌞

    VastaaPoista
  2. Teillä asiat edistyy vauhdilla. 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tosiaan ihanasti päästy taas tekemisen meininkiin.:)

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...