lauantai 11. tammikuuta 2020

Puutarhavierailulla: Botanischer Garten, Kiel, Saksa, osa 5/6

Kuvakierroksemme ihastuttavassa Kielin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa alkaa kääntyä loppupuolelle. Monipuolisen puutarhan alueista olen jo esitellyt ihanat muurinreunusistutukset ja ruusutarhan, uskomattoman kauniin rohdostarhan, puutarhataidetta ja eksoottisia kasveja ja metsäpuutarhan. Tänään suuntaamme puutarhalammen, kivipuutarhan ja hyötykasvitarhan alueille. Tervetuloa jälleen mukaan kuvakierrokselle Kielin Botanischer Garteniin!

Kielin yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa on suuri, kaunis puutarhalampi, jossa kasvaa lumpeita ja ulpukoita.

Lammen reunalla istutukset on porrastettu. Alempana rinteessä kulkee vielä toinen kävelypolku veden äärellä.

Oranssin-keltaiset ja violetit kukat sopivat hyvin yhteen luoden voimakkaan kontrastin.

Kivipuutarhaan kuljetaan mukulakivipolkua.

Kivipuutarha on tehty kummun päälle, jonne johdattavat hienot, luonnonkivistä tehdyt portaat.  Askelmien raoissa kasvaa hopeahärkkiä.

Kummun päällä kasvit on sommiteltu erikokoisten, laakeahkojen kivilohkareiden väleihin.

Mm. asteri viihtyy Kielin Botanischer Gartenin kivipuutarhassa.

Kivipuutarhan alueella kävelypolkuja reunustavat komeat luonnonkivet.

Hyötytarha kätkeytyy lauta-aidan taakse. Aidan vierustaa koristavat mm. auringonkukat.

Hyötykasvit kasvavat matalissa lavoissa. Mm. kehäkukat, salkoruusut, tädykkeet ja sikuri tuovat väriä alueelle.

Kasvulaatikoiden välissä kulkevat hiekkapolut ja suuriin laatikoihin on tehty huoltoväyliä leveiden lankkujen avulla. Mm. laventeli ja tädykkeet kasvavat todella rehevinä.

Kielin Botanischer Garten -kuvakierros päättyy seuraavalla kerralla kauniin metsän siimeksessä olevan puutarha-alueen esittelyyn.

Rentouttavaa viikonloppua!

8 kommenttia:

  1. Kiitos jälleen kerran hienosta kierroksesta.
    Yritän aina sisällyttää puutarha vierailuja omiinkin matkoihin.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Puutarhavierailut ovat aina antoisia. Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  2. Ihanat kiviportaat! Muutenkin nuo kivikkojutut varastavat aina huomioni. Mukavaa alkavaa viikkoa! Toivottavasti siihen sisältyisi edes vähän auringonpaistettakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin tykkään noista kivistä puutarhassa. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Hianoja nua kivipoluut ja -portahat.

    VastaaPoista
  4. Minäkin ihailun tuota kivikkokumpua ja noita kiviportaita. Onpa kaunista!
    Hyötytarhakin viehättää, siellä kun kaikki näyttää kasvavan ja kukoistavan - ja olevan järjestyksessä. Kesän odotus alkaa...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kivikumpu ja hyötytarha ovat minustakin tosi kauniit.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...