torstai 6. kesäkuuta 2019

Alkukesän tuoksujen puutarha

Puutarha tarjoaa elämyksiä monelle eri aistille. Kaikkea kaunista on ihana katsella, mutta itselleni tärkeitä ovat myös puutarhan tuoksut. Usein juuri tuoksut tuovat myös mieleen muistoja aiemmilta vuosilta, lapsuudenkin kesistä. Postasin viime vuonna tuoksujen puutarhasta keskikesän näkökulmasta. Viime viikkoinakin puutarhassamme on ollut monia ihania tuoksujia, joista ajattelin nyt kirjoittaa. Tervetuloa tuoksujen johdattamalle kierrokselle alkukesän puutarhaamme!

Tuoksumatara on nimensä mukaisesti hyväntuoksuinen alkukesällä kukkiva maanpeitekasvi, joka leviää meillä O-penkin ja Puolikuun penkin kainalossa.

Tuomen kukkien tuoksu on minulle rakas. Se tuo kesän ja yhdistän sen mielessäni myös koulujen päättymiseen. Meillä tuomia ei kasva omassa puutarhassa, vaan heti tontin rajan vieressä metsän laidassa. Nyt niiden kukinta on jo ohitse.

Syreeni on ihana alkukesän tuoksuva kukkija. Meillä pihasyreeni on ollut todella hidaskasvuinen eikä se ole kukkinut vielä kertaakaan, mutta rungolliset puistosyreenit 'Tammelan Kaunotar' ja 'Tapanin Syreeni' sekä pikkusyreeni 'Palibin' ilahduttavat tänä vuonna kukinnallaan.

Rungollinen puistosyreeni 'Tammelan Kaunotar' kukkii lähiaikoina Liljarinteessä.

Kultaherukka on myös ihastuttanut jälleen hyvällä tuoksullaan. Etenkin lämpimänä päivänä sen tuoksu leijailee puutarhassa. Sen keltainen kukinta onkin tänä vuonna kestänyt erityisen kauan.

Lamohietakirsikka on yksi puutarhamme tuoksuvista kaunottarista. Sitä on useassa kohden Rinnepenkkejä, ja tällä hetkellä rinteet kukkivat sen ansiosta valkoisenaan. Sen tuoksu leviää tyynenä, aurinkoisena päivänä koko terassille. Nyt pariin vuoteen en ole lamohietakirsikoita leikannut, mutta sekin pitäisi ehkä tänä tai ensi kesänä hoitaa, sillä pisimmät oksat alkavat ulottua pian nurmikolle. Leikkausta seuraavana vuonna ne ainakin meillä kukkivat aina selkeästi huonommin kuin tavallisesti.

Lamohietakirsikka kukkii valtoimenaan Rinnepenkeissä.

Tulppaaneissa ja narsisseissakin löytyy tuoksuvia lajikkeita. Perunanarsissi ’Bridal Crown’ on jäänyt mieleeni todella voimakkaan, parfyymimaisen tuoksunsa ansiosta, ja parina kesänä sitä onkin meillä ollut. Viime syksynä unohdin kuitenkin ostaa sen sipuleita.

Atsaleat eivät ihan vielä meillä ole kukassa, nuppuja täynnä kylläkin, ja ne minun on myös pakko tässä mainita. Niiden tuoksusta pidän kovasti, se vie mukanaan jonnekin Välimeren maihin.

Puistoatsalea 'Tarleena' lupailee suloista kukintaa.

Orvokit ovat varhaisimpia kesäkukkia, joita laitan ulos ruukkuistutuksiin, ja niidenkin tuoksu on minusta ihana. Ja entäs kesän ensimmäistä kertaa vastaleikatun nurmen tuoksu!

Mikä on sinun suosikkituoksusi alkukesän puutarhassa?

10 kommenttia:

  1. Tuoksuvat kasvit ovat tärkeitä puutarhassa. Tuomi on ihana alkukesän tuoksuja, mutta se on ainakin meillä jo lopettanut kukinnan kokokaan. Pian onneksi aloittavat syreenit pihlaja ja atsaleat. Meillä ei oikein muita kunnon tuoksukasveja näin alkukesästä taida ollakaan. Helteistä loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tuomi on jo kukkinut. Syreenit näyttävät aukeavan ihan lähipäivinä, ehkä jo tänään. Helteistä viikonloppua sinullekin!

      Poista
  2. Kyllä tuomi ja syreeni ovat minullekin niitä alkukesän ihanimpia ja rakkaimpia tuoksuja. Syreenin tuoksu vien minut lapsuuteen mummoni pihamaalle, ja tuomen tuoksusta tykkään ihan muuten vaan :) Yksi kesän lempituoksuistani on myös vastaleikatun nurmikon tuoksu - ja tietenkin koivuvasta. Lämmintä loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo mainitsemasi ovat minustakin aivan ihania tuoksuja. Niistä tulee hyvä fiilis. Lämmintä viikonloppua!

      Poista
  3. Tuomi,Syreeni.
    ja ehdottomasti Kielo!
    ja ei yhtään hullumpi tuosu ole "sateinen koivun-tuosu.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kielo on kyllä todella hyvän tuoksuinen. Meilläkin vaaleanpunainen kielo näyttää olevan nupulla, valkoinen ei ole vielä tämän parin vuoden aikana kukkinut, mitä se nyt tuossa on ollut, mutta lehtiä tulee jo kivasti. Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Tuoksut on puutarhassa tärkeitä. Tuomi ja kielo ennen ruusuja hurmovaat tuoksullaan. Pihlajat tiällä on kukassa nyt ja se ei oo hyvä tuoksu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on pihlajien kukinta juuri alkanut, minäkään en pidä niiden tuoksusta.

      Poista
  5. On aina yhtä virkistävää kurkata teidän puutarhaan <3
    Syreeni, kielo, pioni, ruusu ja tuoksuherne vaativat paitsi katsomaan, myös nuuhkimaan.
    Ihanaa viikonloppua Tiiu!

    VastaaPoista
  6. Happy weekend love Ria 🍀🌸🌺💕

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...