maanantai 28. tammikuuta 2019

Blogi-ilta

Meillä kävi viime kesänä alueemme puutarhaseura pihakävelyllä, ja samalla esille tuli seuran jäsenten keskuudessa kiinnostusta puutarhablogin pitämiseen. Sainkin kutsun kertomaan seuralle puutarhabloggaamisesta huomenna järjestettävään Blogi-iltaan, ja suurella ilolla otin kutsun vastaan. 



Tarkoituksenani on huomenna puhua aluksi ihan yleistä bloggaamisesta, mutta opastaa myös blogin perustamisessa ja pitämisessä. Osallistujat saavat halutessaan ottaa mukaan omat tietokoneensa, jolloin voimme harjoitella näitä asioita myös ihan käytännössä. Jännittävä, mutta varmasti mukava ilta on siis luvassa. :) Todella ihanaa olisi, jos tilaisuuden siivittämänä saisimme joukkoomme uusia puutarhabloggaajia ja lisää mielenkiintoisia blogeja seurattavaksi! 

Pirteää pakkasviikkoa!

38 kommenttia:

  1. Ihan mukava tehtävä sinulla! Jospa saisit uusia bloggaajia mukaan ja vinkkaat niistä meille muillekin.

    VastaaPoista
  2. Onneksi olkoon! Tosi mukava tehtävä sinulla tiedossa :)

    VastaaPoista
  3. Uskon teille tulevan hauskan ja onnistuneen illan.
    Hienoa, että innostat näinkin puutarha-ihmisiä.
    Mukavaa iltaa ja talviviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Kirsti Kaija! Illasta tulee varmasti kiva. Mukavaa talviviikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Varmasti ihana ilta-tulossa!!!
    Tuutoreita niitä tarvitaan...
    Oikein mukavaa iltaa :))

    VastaaPoista
  5. Jännittävä ja mukava ilta tulossa. Saamme varmaan myöhemmin kuulla miten ilta meni?

    VastaaPoista
  6. Oletpas mukavan tehtävän saanut! Vinkkaahan uusista puutarhablogeista sitten, tällä seudulla niitä ei liikaa vielä ole :) Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Täällä päin puutarhablogeja ei tosiaan hurjan paljon ole, toivottavasti tämän jälkeen tulisi ainakin jokunen lisää. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  7. Mukava ilta sinulle ja muille kuulijoille tiedossa ja hyvä asia kun opastat alkuun. Tässä jo muutamat muutkin jo sanoivat että vinkkaa sitten uusista blogeista koska niitä on mukava saada rinkiin .

    VastaaPoista
  8. Oi, mukava ilta sinulla tiedossa. Hienoa kun pääsit mukaan tällaiseen projektiin!

    VastaaPoista
  9. Kiva ilta tiaros :) Moni on varmasti ajatellu, että olis kiva kirijoottaa plokia, mutta se uuren asian aluullepano koetahan useen vaikiaksi. Varsinki, jos tiatokone ei oo kauhian tuttu. Hyvä ku voit antaa oppia kärestä pitäen, niille jokka sitä haluaa. Toivottavasti plokikärpäänen puroo maharollisimman montaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan totta. Itsekin sitä tuli aluksi pähkäiltyä, miten koko homma toimii, mutta nopeasti tätä bloggeria loppujen lopuksi oppi käyttämään. Toivotaan tosiaan runsaasti blogikärpäsen puremia!:)

      Poista
  10. Kuulostaapa mukavalta. Toivon mukaan esitelmäsi innostaa uusia puutarhablogeja syntymään. :)

    VastaaPoista
  11. Ihanaa Blogi iltaa sinulle On todella hyvää että ohjaat blogin ohjaamista Kivaa kuulla jatkoja !

    VastaaPoista
  12. Kiva, sillä meiltäpäin on niin vähän bloggaajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti nyt saataisiin lisää puutarhabloggaajia tänne Pohjois-Savoonkin!

      Poista
  13. Ihanaa!!
    Onpa kiva juttu ja toivotaan että innokkaita bloggaajia tulee lisää!

    Satumaisen kauniita hetkiä sinne lumen ja pakkasen maahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Toivotaan tosiaan, että uusia blogeja syntyisi. Ihanaa viikkoa sinulle!

      Poista
  14. Kuulostaa mukavalta tuo blogi-ilta. Toivotaan uusia bloggaajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi kiva ilta. Toivottavasti uusia blogeja tulisi.

      Poista
  15. Hienoa! Toivotaan uusia bloggaajia!

    VastaaPoista
  16. Loistavaa, tämä vaatii sinulta aktiivisuutta, mutta on jännittävää seurata, löytyykö kohta uusia kivoja blogeja!

    VastaaPoista
  17. Onpa kiva juttu tuo blogi-ilta ja monet on varmasti kiinnostuneita bloggaamisesta,mutta alkuun pääseminen on ehkä uutta/hankalaa.
    Oikein mukavaa ja antoisaa blogi-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Meillä oli tosi mukava ilta. Ihanaa viikkoa sinulle!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...