keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Ulkoporealtaan syyshuolto

On taas se aika vuodesta, jolloin ulkoporealtaan syyshuolto on ajankohtainen. Meillä vedet ulkoporealtaaseen vaihdetaan kahdesti vuodessa, ja syksyn vaihtokerta pyritään aina siirtämään niin myöhäiseksi kuin mahdollista, jotta keväällä vastaavat huoltotoimet voisi huoletta tehdä sitten, kun sää on jo varmasti lämmennyt pysyvästi plussan puolelle. Lisäksi allas on meillä ahkerammassa käytössä kylmänä kautena kuin kesällä, joten senkin puolesta huolto on kivempi ajoittaa myöhäiseen syksyyn samoille ajoille kuin siinä kylpeminenkin runsastuu. Nyt pakkaset näyttävät tulleen ainakin joksikin aikaa jäädäkseen, joten ajoitimme syyshuollon viime viikonlopulle viimeisille plussakeleille.



Meillä on ollut ulkoporeallas nyt kaksi vuotta, ja se on ollut todella huoleton ja vaivaton hoidettava, sillä vedenvaihtoon liittyvät toimet tosiaan tehdään vain pari kertaa vuodessa. Tämän lisäksi tarvitsee ainoastaan vaihtaa suodatin ajoittain ja toki viikoittain lisätä veteen klooria.

Puolivuosittaisen huollon aikana ulkoporeallas pumpataan ensin tyhjäksi. Tähän käytämme samaa pumppua, joka on kesän ajan käytössä sadevesitynnyrissä kastelua varten.

Tämän jälkeen allas pestään painepesurilla.

Lopuksi pesuvedet ja altaan pohjalle jääneet mahdolliset roskat imetään pois imurilla.

Altaan puolivuosittaisen huollon yhteydessä vaihdamme myös suodattimen uuteen. Lopuksi altaan voikin taas täyttää, jonka jälkeen se on valmiina käyttöön seuraavaan vesienvaihtoon saakka. Ulkoporealtaan hankintaan ja käyttöön liittyviä muita käytännön tietoja ja vinkkejä löytyy myös aiemmasta postauksestani. Nyt viimeisetkin syystyöt on vihdoin tehty, sillä altaan huollon yhteydessä tuli pestyä viimeisetkin kukkaruukut ja viimeisteltyä kasvihuoneen siivous. Kasvihuoneen verhotkin kävivät viikonloppuna pesukoneessa ja odottavat nyt kaapissa ensi kevättä. Nyt voikin rauhassa aloittaa vähitellen valmistautumisen jouluun. Oletko sinä jo ottanut jouluisia somisteita esille?

Hauskaa keskiviikkoa!

8 kommenttia:

  1. Ripaus ylellisyyttä tekee arjesta juhlapäivän.
    Yllättävän kestäviä nuo porealtaat. Meillä se on ollut v. 2003 ja aina se vaan toimii moitteettomasti.
    Minä haaveilin porealtaasta ulkona, mutta sijoitimme altaan lopulta isoon kasvihuoneeseen, jossa myös uima-altaamme on. Harva uskoo, kuinka pienellä vaivalla poreallas hoituu.
    Hyvää viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa teillä allas kestänyt tosi hyvin! Tuo teidän spa-kasvihuoneenne on kyllä aivan ihana ratkaisu. Iloista viikonloppua!

      Poista
  2. Olishan tuallaane allas kiva. Minen muute mikää vesipeto torellakaa oo.
    Enoo viälä ottanu mitää joulukoristehia esille, mutta kyllä ajatukset jo rupiaa jouluhun kääntymähän.
    Mukavaa loppuviikkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkään en ole koskaan ollut mikään "himouimari", mutta lämpimässä vedessä loikoilu on kivaa. Mukavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  3. Ihana allas!!:),tykkään:)))))
    joulu vielä kaapissa,lumiukko -armeija otin esille....siitä se lähtee...
    hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mies haki tänään joulukoristelaatikon varastosta, jos jotain pientä somistetta jo saisin laitettua esille. Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Talvella kyllä ulkoaltailu tuntuukin houkuttelevalta, voisi katsella tähtitaivasta kylpiessään. Joulua ei vielä aloiteta - sen ehtii tuonnempana. Tunnelmallista viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Talvi on tosiaan ihan parasta aikaa ulkoporealtaassa istuskeluun. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...