keskiviikko 28. marraskuuta 2018

Marraskuun kesäkukat (+ arvontamuistutus!)

Talvetan pelargoniat jälleen sisätiloissa kasvilampun alla ja niiden seurana on myös pari lumihiutaletta. Nämä kaikki intoutuivat kukkimaan uudelleen nyt pidettyään pientä taukoa lokakuun lopulla. Suurin ilonaiheeni kukkijoiden suhteen näin marraskuussa on kuitenkin ruusuneidikki, joka alkoi kasvattamaan ainokaista kukkanuppuaan vasta lokakuun lopulla. 

Kaikki pelargoniani ovat viime vuonna talvettamastani yksilöstä otetuista pistokkaista kasvaneita. Ensi kesäksi voisin hankkia niille kaveriksi jotain toista värisävyä.

Lumihiutale

Ruusuneidikin kukinto on viehkeän vaaleanpunainen.

Istutin ruusuneidikin sipuleita ruukkuun keväällä. Kasvi kasvatti vehreät lehdet, oli kesän ulkona ja siirtyi syksyllä kasvihuoneeseen, josta nostin sen sisälle vasta marraskuun alkupuolella. Olen koko ajan ollut siinä luulossa, että se olisi samankaltainen talvettamisen suhteen kuin miekkaliljat, mutta nyt luin netistä, että se olisikin huonekasvi. Sen lehdet kuitenkin lakastuivat kukkavarren kasvaessa, joten kukinnan jälkeen jäljelle jää pelkkä multaruukku, mikä taas ei ole kovin kivan näköinen pitää esillä. Ajattelinkin viedä ruukun kaikesta huolimatta kukinnan jälkeen varastoon ja toivoa, että kasvi nousee keväällä uudelleen. Onko sinulla kokemuksia ruusuneidikistä?

Tähän lopuksi muistutan blogissani käynnissä olevasta kauniin, valkoisen kukkasipulipaketin arvonnasta, johon ehtii vielä hyvin osallistua.:)

Iloista keskiviikkoa!

28 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula! Ihan mukava, että kukkivat nyt ja kohta sitten joulukukat.

      Poista
  2. Suloisia kesän kukkijoita.
    Kaikille osallistujille onnea arvontaan.
    Hyvää keskiviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Minullakin alkoivat pelakuut kukkia uudelleen eteisessä ja sängelle leikatut lobeliat niiden juurella puskevat uutta versoa. Erikoisen näköinen tuo ruusuneidikki. En muista koskaan kuulleenikaan siitä. Jospa se talvehtisi varastossa ja alkaisi taas ensi keväänä kasvattaa uutta versoa. Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin näin keväällä ruusuneidikin sipuleita kaupassa ensimmäistä kertaa ja oli pakko testata. Mukavaa keskiviikko-iltaa sinulle!

      Poista
  4. Kaunis ja erikoinen ruusuneidikki. Ihan outo kasvi minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on minullekin uusi tuttavuus, ensimmäistä kertaa sitä kaupasta keväällä löysin.

      Poista
  5. Nau, ihana neidikin kukka! Istutin pari vuotta sitten sipulin ruukkuun, mutta se ei ole vielä kukkinut. Tälläkin hetkellä siinä on kyllä lehtiä. Pidän neidikkiä, samoin kuin kriinumia ja ritarinkukkia, ruukkukukkina ulkona kesät ja sisällä (asuinhuoneissa) talvet. Joskus ruukut ovat vain mullalla, mutta useimmiten niissä on kumminkin jokunen lehti. Se saattaakin olla syy kaikkien kukkimattomuuteen, ne kaipaisivat kuivaa kautta jne. enkä ole niin järjestelmällinen :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin nyt vielä miettiä, pitäisikö sittenkin säilyttää neidikin ruukku sisätiloissa. Netissäkin se tosiaan oli luokiteltu huonekasviksi.

      Poista
  6. Ruusuneidikki on viehkeä muutenkin, ei vain väriltään.

    VastaaPoista
  7. Kauniita kesäkukkasia talven keskellä!
    Hurmaava tuo ruusuneidiki, täysin uusi tuttavuus minulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! Minäkään en ollut aiemmin ruusuneidikkiin törmännyt, ennen kuin keväällä löysin kaupasta sen sipuleita.

      Poista
  8. Onpa ihanan näköinen ruusuneidikki. Ihan outo kukka. Täytyykin käydä ottamassa osaa arvontaan. Mukavaa marraskuun loppua <3

    VastaaPoista
  9. Kauniit kukat.Minulla on joskus ollut myös oranssi pelargoni <3.. lumihiutale myös vaaleanpunaisena,mutta kuvat vielä jossakin koneen syövereissä.Tuo kaunis ruusuneidikki on minulle uusi tuttavuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkään en ole aiemmin ruusuneidikkiä nähnyt. Tosi kiva, että se nyt ehti kukkaankin.

      Poista
  10. Ruusuneidikkiä en ole ennen tavannutkaan, todella upea kukka.
    Minunkin pelakuut kukkisivat, mutta olen leikannut nuput pois, jos ne selviäisivät paremmin talvesta.
    Mukavaa marraskuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva nähdä, onko tuosta ruusuneidikistä pidempiaikaiseksikin iloksi vai jääkö se yhden kukinnan ihmeeksi. Mukavaa joulukuun alkua!

      Poista
  11. Uusi kokeilu ja kokemus siis mutta ensi vuonna olet viisaampi ruusuneidikin suhteen samoin kuin lukijasi😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa!:) Tällaiset kokeilut ovat hauskoja.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...