torstai 28. kesäkuuta 2018

Tuoksujen puutarha

Puutarhassa on hyvä olla iloa kaikille aisteille. Usein huomiota kiinnitetään paljolti puutarhan ulkonäköön, mutta myös tuoksut ja äänet, kuten vaikkapa lintujen laulu tai veden solina, ovat tärkeässä osassa luomassa tunnelmaa. Toisaalta nurmi tuntuu paljan jalan alla kivalta, ja ainakin itselläni on tapana myös hypistellä kasveja, esim. silitellä nukkapähkämön pehmeitä, karvapeitteisiä lehtiä. Lisäksi on hauska napsia puutarhakierroksen lomassa esim. marjoja, herneitä tai muita herkkuja.

Tällä hetkellä puutarhassamme on hehkeimmillään paljon ihanan tuoksuisia kukkia, joita keräsin tähän postaukseen. Pionit ja ruusut ovat näistä tuoksuvista kaunottarista varmasti niitä monelle ensimmäisenä mieleentulevia, samoin syreenit, joiden kukinta tosin on meillä jo ohitse nuppujaan vasta kehittelevää pikkusyreeniä lukuunottamatta. Hyväntuoksuisia kasveja löytyy myös mm. yrteistä, jotka olivat edellisen postaukseni aiheena, enkä sen vuoksi niitä nyt tähän enää ottanut. Kasvihuoneenkin tuoksu on aivan omanlaisensa hyvän fiiliksen tuottaja. Tervetuloa tuoksujen johdattamalle kierrokselle puutarhaamme!:)

Varjoliljat kukkivat meillä nyt ensimmäistä kertaa ja niiden huumaava tuoksu leviää laajalle. Muut liljat näyttävät tekevän runsaasti nuppuja, joten niiden tuoksusta pääsemme nauttimaan myöhemmin kesällä.

Pikkujasmike "Snowbelle" tuoksuu hieman sitruunaiselle.

Viimeisinä laukoista kukkivat O-penkissä vaaleanvioletit, joiden tuoksu muistuttaa syreeniä.

Pidän kovin orvokkien tuoksusta. Valkoinen sarviorvokki "White Perfection" sulostuttaa O-penkkiä.

Atsaleat tuovat tuoksullaan mieleen jonkin eksoottisen, eteläisen paikan. Kuvassa atsalea "Ruususen Uni".

Tuoksupieluksen nimikin kertoo kasvin ihanasta tuoksusta. Tätä siemenestä kasvattamaani kesäkukkaa minulla on sekä ruukkuistutuksissa että valmisteilla olevan uuden istutusalueen reunuskasvina. Tuoksupielus on sen verran helppo esikasvatettava, että sitä tulen kylvämään jatkossakin.

Pionien tuoksua rakastan! Meillä ensimmäisinä kukkaan ehtivät Kaaripenkin "Shirley Temple"-pionit. Muut ovat vielä nupussa.

Ruusujen tuoksuun ei koskaan kyllästy. Meillä terassin yhtä laitaa reunustavat varsin tuoksuttomat neilikkaruusut, joiden sekaan lisäsin viime kesänä mm. kuvassa olevan valamonruusun. Nyt terassillammekin voi tuntea ihanan ruusuntuoksun.

Näiden nyt kukassa olevien lisäksi minun on pakko mainita erityisen hyväntuoksuisena lamohietakirsikka, joka peittää laajalta alalta Rinnepenkkejämme, ja jonka tuoksu leviää alkukesän lämpiminä iltoina terassille asti. Myös höyhenpensaan hapsuiset kukinnot tuoksuvat ihanalle, samoin kultaherukan. Nimensä mukaisesti tuoksumatara on hyväntuoksuinen alkukesän kukkija ja loppukesään kuuluvat loistosalvian ja värimintun voimakkaat aromit. Ajuruohokasvustojen yrttimäinen tuoksu tulee parhaiten esille niitä koskiessa. Mainitsemisen arvoinen on myös perunanarsissi "Bridal Crown", jonka parfyymimainen tuoksu osaltaan saa minut istuttamaan sen sipuleita vuosi toisensa jälkeen. Valkoapilankin tuoksusta pidän, ja apilamattoja meillä on tänä vuonna säästelty ruohonleikkuulta aivan erityisestä syystä, johon palaan ensi viikolla.:)

Mikä on sinun lempituoksusi puutarhassa? 
Iloista loppuviikkoa!

36 kommenttia:

  1. Kiva kun otit esiin tuon tuoksupuolen,
    ei kukat ole vain ilo silmälle,
    vaan muillekkin aisteille.

    VastaaPoista
  2. Kauniita tuoksua puutarhaan tuovia kasveja. Tuoksuvat kasvit taitavat kauneutensa lisäksi olla niitä puutarhan suosituimpia, eikä suotta. Tuovat mukanaan myös usein muistoja pitkänkin ajan takaa.

    Mukavaa viikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuoksuihin tosiaan liittyy usein monia muistoja, joita ei välttämättä enää mieleen tulisikaan muuta kuin tutun tuoksun perusteella. Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  3. Kangasajuruohosta tuleekin hyvä tuoksu, kun sitä koskettaa. Minullakin kukki tuoksumatara, mutta en huomannut siinä mitään tuoksua. En ehkä pistänyt nokkaani tarpeeksi lähelle. Lintujen laulua kuuntelee mielellään. Nyt jo paljon hiljentynyt. Jokunen vielä jaksaa laulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin aurinkoisella säällä tuoksumatara tuoksui meillä tosi ihanasti. Huomasin sen, kun kyykistelin viereisen näsiä raakileita nyppimässä pois. Lintujen komein konsertti taitaa tosiaan olla jo takana päin. Nyt kuuluu pöntöistä jo poikasten piipitystä.

      Poista
  4. Minun suosikkituoksuni on puutarhassa puistoatsalea Illusia ja Easy Elegance -ruusu Music Box. Niiden tuoksuun en kyllästy. Myös valkoapila ja ketoneilikka tuoksuvat ihanille. Varjoliljat tulevat kukkaan minullakin ekaa kertaa. Hassua miten eri aikaan kasvit kukkivat. Täällä syreenit ja atsaleat ovat kukkineet ajat sitten, mutta taas varjoliljat eivät ole vielä nuppujaan avanneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa tosiaan jännä, miten meillä ovat kukinta-ajat menneet noiden kasvien osalta päikseen. Ihanan tuoksuisia ovat minustakin nuo kaikki suosikkisi.

      Poista
  5. Puutarhassa on tosiaan hyvä kulkea kaikki aistit avoinna <3 Jokaiselle aistille löytää jotakin ihanaa! Mukavaa loppuviikkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Olet ihan oikeassa! Mukavaa sunnuntai-iltaa!<3

      Poista
  6. Ihana tuoksujen kierros puutarhassa :)

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus ja eri kukkien tuoksut ovat ihania puutarhassa .. muutamia minulle uusia tuoksuvia kukkia löysin,kiitos niistä <3
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, jos löysit kiinnostavia kasveja! Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!<3

      Poista
  8. Oih, paljon tuoksuvia kasveja! Totta, puutarhasta voi nauttia monella tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha on tosiaan monien erilaisten asioiden upea kokonaisuus.

      Poista
  9. Hienoja lähikuvia! Minulla on monta lempituoksua, joista heti tulee mieleen omenankukka, juhannusruusu ja pioni. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Ninnu! Ihania ovat nuo lempituoksusi. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

      Poista
  10. Lempituoksuja on paljon, mutta mieleeni tulee jasmike, kun olen nähnyt ja tuoksutellut useita sellaisia viime päivinä. Sinulla on kyllä ihania kukkijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansu! Jasmikkeen tuoksu on tosiaan vastustamaton. Haluaisin jossain vaiheessa ostaa jasmikkeita pihallemme lisääkin.

      Poista
  11. Puutarha hellii kaikkia aisteja.
    Ihanat kukkakuvat
    Pioni ja pikkujasmike ovat kukkkien tuoksuista minulle mieluisimmat. Tungen nenäni myös mansikkakoriin, sipulinippuun, yrtteihin, kaikkeen.
    Mies on tehnyt pihaan uuden vesiaiheen reissuni aikana. Tuskin maltan odottaa kotiin pääsyä nähdäkseni sen.
    Oikein hienoa viikonloppua teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Hyvät tuoksut tuovat tosiaan paljon iloa ja tiettyyn sesonkiin kuuluvia tuoksuja aina odottaa. Onpa kiva päästä näkemään kuvia uudesta vesiaiheestanne! Ihanaa sunnuntai-iltaa teille!

      Poista
  12. Tuoksut tuovat puutarhaan kauneuden lisäksi sen ihanuuden, miksi puutarhaa hellimme ja siitä haaveilemme! Sinulla on monta ihanaa tuoksuteltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuoksut ovat tosiaan tärkeässä osassa puutarhassa.

      Poista
  13. Ihania kuvia! Nuo tuoksut on tärkeitä joskus joku tuoksu (tai haju) voi tuoda muistoja. Esim. metsäluteista minulle tulee aina mieleen lapsuuden kesät ja uintireissut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tosiaan jännä juttu, miten jostain tietystä tuoksusta tuleekin niin voimakkaasti joku muisto mieleen.

      Poista
  14. Voi, kun pääsisi tuonne ihastelemaan ja nuuhkimaan!
    Aivan ihania kukkia sinulla!
    Lämmintä heinäkuuta!

    VastaaPoista
  15. Tuoksut on tärkeitä puutarhassa. Ihania kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulla! Olen tuoksuista ihan samaa mieltä kanssasi.:)

      Poista
  16. Suloisia tuoksujia. <3 Minä tykkään etenkin ruusujen ja syreenien tuoksusta. Myös sitruunamelissa ja mustaherukka tuoksuvat ihanilta.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...