torstai 7. kesäkuuta 2018

Syksyn ja kevään hyötykasvikylvöt

Tänä keväänä ja alkukesänä kasvu on ollut vauhdikasta myös hyötytarhan puolella. Kuivuuden vuoksi kastelu-urakkaa on riittänyt, mutta onneksi nyt tällä viikolla on ollut pitkästä aikaa pari sadepäivääkin. Mieheni rakensi viime syksynä kolme istutuslaatikkoa entisten lisäksi, joten tällä hetkellä kasvatan hyötykasveja kuuden laatikon voimin. Toiveissa siintää kuitenkin hyötytarhan laajentaminen edelleen, ja paikkojakin uusille istutuslaatikoille olemme jo suunnitelleet. Niiden rakentamisen aika tosin koittaa todennäköisesti aikaisintaan syksyllä.

Silpoydinherne "Onward", mangoldi "Rhubarb Chard", nauris "Goldana", mukulaselleri "Dolvi" ja sipuli. Mangoldista olemme jo napsineet salaattien sekaan pieniä lehtiä.

Kolmeen istutuslaatikkoon laitoin jo viime syksynä syyskylvöjä, jotka lähtivät loistavasti kasvuun. Vuosi sitten talvivalkosipulit itivät huonosti, mutta tällä kertaa ne ovat nousseet tosi hyvin ja myös edellisvuotiset, tuolloin ainoasta itäneestä valkosipulista keräämäni itusilmut ovat versoneet mukavasti. Syyskylvönä laitoin myös pinaattia "Bazaroet", josta olemme jo pikku hiljaa keränneet satoakin. Muita syyskylvöjäni olivat porkkana "Nantes 2", "Nantes 6 Fancy" ja naposteluporkkana "Sugarsnax 54 F1", retikka "Musta Pyöreä", palsternakka "Guernsey", kehäkukka "Orange King" ja "Golden Emperor" ja nekin ovat kaikki hienosti kasvussa. Kokeilin syksyllä myös jättisipulin "Ailsa Craig" siemenkylvöä, joka ei kuitenkaan onnistunut. Onneksi esikasvatin sitä alkuvuodesta, joten toivottavasti siitäkin saisimme maistiaiset.

Vasemmalla talvivalkosipuli itusilmuista, isommat valkosipulit ovat syksyllä kynsistä laitettuja. Keskellä samoin syksyllä kylvetty naposteluporkkana "Sugarsnax 54 F1". Minulla on vielä istutuslaatikoissa aukitaivutettuna talvella esim. atsaleoilla ja pensasmustikoilla olleet suojaverkot ja niiden päällä kaksin-kolminkertaiset hallaharsot. Talvivalkosipulit ovat nyt hetkessä jo venähtäneet niin, että tästä laatikosta verkko ja harso pitäisi vähitellen poistaa.

Syyskylvönä laitetut retikka "Musta Pyöreä", pinaatti "Bazaroet", josta keräsin jo reilun sadon, ja palsternakka "Guernsey".

Nyt keväällä laitoin suorakylvönä keräsalaattia "Market Favourite", lehtisalaattia "Red Salad Bowl" ja bataviasalaattia "Lollo Bionda", mangoldia "Rhubarb Chard" ja "Bright Lights", silpoydinherneitä "Onward" ja "Kelvedon Wonder" ja kyssäkaalia "Delikatess Weiss". Esikasvatuksen jälkeen laatikoihin pääsivät myös kurpitsat "Patty Pan Squash Sunburst", jättikurpitsa, parsasalaatit, ryhmäsamettikukat "Bonita", kerrottu  isoauringonkukka, kaskinauris ”Enon kanta”, nauris ”Goldana”, lanttu "Wilhelmsburger", mukulasellerit "Dolvi"  sekä kukkakaalit "Erfurter" ja keräkaalit "Ditmarsker". Pavut minulla on vielä kylvämättä, mutta nekin aion laittaa lähipäivinä, jos sää tosiaan viikonloppuna taas lämpenee.

Kaskinauris "Enon kanta" ja mangoldi "Bright Lights". Tästä istutuslaatikosta suurin osa on varattu vielä kylvämättä oleville pavuille.

Keräkaali "Ditmarsker", kukkakaali "Erfurter, ryhmäsamettikukka "Bonita", sipulia ja taustalla kurpitsa "Patty Pan Squash Sunburst", jota kasvatan myös isoissa ruukuissa tällä hetkellä kasvihuoneessa, mutta kelien taas lämmettyä siirrän ne sieltä ulos.

Onko sinulla hyötytarha, ja jos on, mitä kasvatat siellä? Onko sinulla jokin suosikkilaji tai -lajike?

Lämmintä ja lempeää loppuviikkoa!

40 kommenttia:

  1. Olipa virkistävää kurkkia sinun hyötypuutarhaasi. Kiva yksityiskohta samettikukka. Usein itsekin laitan sitä hyötykasvien joukkoon. Tänä vuonna laitoin kukkapenkkiin. Kastelua tänä kesänä on tarvittu. Ja tällä viikolla harsoja hallan pelossa.
    Meillä on kylvetty suoraan avomaalle:
    porkkanaa, palsternakkaa, punajuurta, härkäpapua, pensaspapua, retiisiä, saaatteja, tilliä persiljaa, mangoldia, naurista, hernettä, kurkkua, kesäkurpitsaa, spagettikurpitsaa, yrttejä,
    Istutettu avomaalle:
    sipulia, valkosipulia, basilikaa, avomaan paprikaa,
    Seinustalle kylvetty:
    salkopapua,
    Lavaan ja kasvatuskaappiin istutettu:
    chiliä, paprikaa, latva-artisokkaa, okraa
    Joku saattoi unohtua, kun en viitsinyt mennä harsojen alle kurkkimaan. En ole kirjannut minnekään ylös, mitä tuli laitettua.
    Toivon sinulle hallattomia öitä ja muutenkin mahtavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Upea määrä kasvatettavia teilläkin! Meillä oli viime yönä pakkasta, mutta onneksi harson alla istutuslaatikoissa kaikki kasvit selvisivät ja kasvihuoneessa meillä on lämmitin, joka käynnistyy, jos lämpötila siellä menee alle 9 astetta. Ihanaa viikonloppua ja hallattomia öitä sinnekin!

      Poista
  2. Olipas sulla monenlaista kasvamassa.
    Kiva idea toi verkko, ettei harso paina kasveja kasaan.
    Minulla ei ole vielä hyötytarhaa, mutta ensi vuonna on. :)
    Mukavaa torstai päivää tiiu, täällä tulee kaatamalla vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täälläkin oli eilen sadepäivä, joka teki kyllä hyvää kasveille. Tuo verkko on siinäkin mielessä kätevä, että ainakin meillä on aina ongelmana, missä noita talvisuojausverkkoja säilyttäisi kesän ajan. Nyt ainakin osan saa istutuslaatikoihin odottamaan syksyä. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  3. Hyvin on sinulla kaikki lähteneet kasvamaan. Mukavaa loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
  4. Täällä on myös kasteltu hyötypuutarhaa, vesisade olisi kyllä tervetullut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saisitte sadetta pian! Meillä satoi eilen ja nyt on sadevesitynnyritkin taas täynnä.

      Poista
  5. Mukavasti sielä jo kasvaa kaikkea kivaa <3 Mukavaa loppu viikkoa <3

    VastaaPoista
  6. Nice fresh herbs...i love it....love Ria x

    VastaaPoista
  7. Oletpa ollut ahkera!
    Paljon luomua siis luvassa :-)

    VastaaPoista
  8. Hyötytarhasi on todella rehevä ja monipuolinen. Meillä suuri osa kasvaa peruskasvimaassa, jossa kuivuus on tänä keväänä kiusannut. Kuivassa ja kuumassa itävyys on heikentynyt eikä kastelukannukastelu oikein tee hyvää jälkeä.
    Olet ennekin maininnut monista syyskylvöistä ja nyt täytyy ensi syksynä tarttua siihen vinkkiin. Esimerkiksi palsternakat itivät keväkylvönä tosi heikosti ja sopivat hyvin syyskylvöön. Papujen kohdalla olen etumatkalla, sillä pavut itivät hyvin ja nauttivat kuumuudesta. Ne alkavat kohta harson alla muodostaa nuppuja ja kylvin toisen penkin lisää. Kesäkurpitsat ja avomaan kurkut odottavat maahan pääsyä, sillä viime yönä oli taas hallaa.

    Muuten kasvatellaan noita samoja peruskasviksia ja juureksia ja joitakin samoja lajikkeitakin näyttää meillä olevan. Katsotaan minkälaista satoa saadaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saisitte sadetta sielläkin! Täällä on tällä viikolla ollut pari sadepäivää ja ne tulivat kyllä tarpeeseen. Meillä oli toissa yönä pakkasta, mutta onneksi harsot suojasivat kasveja. Pavut uskaltauduin kylvämään vihdoin tänään, sillä öiden on luvattu nyt taas lämpenevän.

      Poista
  9. Hyvä valikooma kasvamas ja tosi hyväs vauhris.
    Mullon kaikki looris, porkkanaa, salaattia ja hernehiä olla pitää. Ny on jotaki uuttaki kokeelus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Porkkana, salaatti ja herne ovat meilläkin niitä, joita ainakin pitää joka kesä laittaa.

      Poista
  10. Hyötytarha-kysymykseesi minulla ei ole vastausta. Toivotaan lämpimämpää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tosiaan nyt keli taas pysyisi lämpöisenä.:)

      Poista
  11. Käteviltä ja siisteiltä näyttävät laatikot. Kiva kuulla että teillä on satanut. Meillä on toista kuukautta ihan satamatonta, nurmikko kuin korppua. Systemaattista hyötypuutarhaa ei ole, mutta raparperia, ruohosipulia, mustaa viinimarjaa, mansikkaa ja vadelmaa löytyy 🍓Laajennamme mansikkamaata tänä kesänä. Kun nyt vaan tulisi vettä ! Kivaa perjantaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti sielläkin sataisi pian! Meillä ei varsinaista mansikkamaata vielä olekaan, sen paikka on vielä mietinnässä. Metsä- ja kuukausimansikkaa meillä sen sijaan kasvaa koristekasvien lomassa. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
  12. Voi,teillä herkutellaan myöhemmin kesällä!😊
    Omat viime vuonna istutetut valkosipulinkynnet ovat samassa kasvussa kuin omasi.Niin toivon, että saisi kuivamaan omia valkosipuleita syksyllä.😊 Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sama toive on minullakin valkosipuleiden suhteen. Viime vuonna iti vain yksi kynsi, joten sillä ei silloin kauaa herkuteltu.:D Mukavaa viikonloppua viikonloppua sinullekin!

      Poista
  13. Hyvältä näyttää ja kiva kuulla onnistuminen syyskylvöissä! Ehkä koitan itsekin taas syksyllä. Edellisellä kerralla oli vähän huono itämisprosentti, mutta se saattoikin johtua vanhoista siemenistä. Ensi kerralla uudemmilla! 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Syyskylvöt ovat kyllä kätevä tapa helpottaa kevään kylvöruuhkaa. Toivotaan, että ensi kerralla syyskylvösi onnistuvat paremmin!:)

      Poista
  14. Hienosti tulee satoa. Minäkin käytin aikoinani samettikukkia hyötykasvien lomassa, ötökät ei kuulema tykkää samettikukista joten se oli hyvä "suoja" muillekin kasveille. Omat valkosipulit on kyllä tosi herkkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samettikukat tuntuvat tosiaan suojaavan hyötykasveja ja tuovat kivasti väriäkin istutuslaatikoihin. Toivottavasti tänä vuonna saisimme vähän enemmän valkosipulimaistiaisia kuin edellisenä.:)

      Poista
  15. Hyvältä näyttää siun kasvit. Ja tuo harsotuki on kanssa mainio idea. Otan tuon käyttöön.

    VastaaPoista
  16. Hyvin kasvuun lähtenyttä satoa.
    Meillä on kylvössä perinteisiä satokasveja. Yrtit ja mansikat ovat suosikkejani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidän yrteistä. Mansikoita olisi kiva saada omaankin pihaan, mutta ensin pitäisi keksiä sopiva paikka.

      Poista
  17. Istutuslaatikot kuulostavat paljon näppärämmiltä ja järkevämmiltä kuin kasvimaa. Pistän vinkin hautumaan vaikka olin jo päättänyt luopua hyötyviljelystä, paitsi kasvihuoneesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin meillä istutuslaatikot ovat olleet oikea ratkaisu. Kasvimaa varmaankin vie voiton ainakin sitten, jos isompia määriä haluaa viljellä.

      Poista
  18. Hyötyviljelmäsi näyttävät oikein hyvältä! Runsaasti erilaisia lajikkeita, varmasti on mielenkiintoista seurata niiden kasvamista :) Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On tosiaan hauska kokeilla monia lajikkeita ja välitä sieltä sitten parhaimmat jatkossakin kasvatettavaksi.:) Mukavaa viikon jatkoa sinullekin!

      Poista
  19. Hyötypuutarhasi on niin monipuolinen ja näyttää hyvältä. Mulla on erilaisia salaatteja ja sipuleita, kukkakaalta, parsakaalta, punajuurta, tilliä, persiljaa, kurkkua ja kesäkurpitsaa. Lisäksi erilaisia yrttejä ruukuissa. Ensimmäisiä salaatteja ja yrttejä olen jo saanut ottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanalta kuulostaa sinunkin hyötytarhasi! Oma sato on ihan parasta.:)

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...