torstai 25. tammikuuta 2018

Kauan odotettu kukinta

Istutin loka-marraskuun vaihteessa sisälle ruukkuun hyasintin kukkasipulit joulua ajatellen. Yleensä tuolloin istutetut ovat ehtineet kivasti jouluksi kukkaan. Sipulit ovat olleet lämpimässä, ja olen hoitanut niitä samalla tavalla kuin aiempinakin vuosina. Jostain syystä näiden kukkasipulien kasvu on kuitenkin ollut todella hidasta, ja jouluna sipuleista oli kasvanut esiin vasta parin sentin piipot. Nyt vihdoin kukinta on kuitenkin alkanut. Ajattelinkin jakaa tämän ennennäkemättömän upean kukinnan kanssanne. :D

Hyasintti on vajaa 5 cm korkea ja kukkii lehtien pienestä raosta.

Tunnustettakoon, että hyasintin kukkasipuleita on yhteensä seitsemän, ja vasta yksi niistä on kukassa. Loput ovat 3-4 cm kokoisia piippoja. Saa nähdä, onko niiden kukinta yhtä upeaa ja runsasta. Ehkä saan niistä kevätkukat terassille. :)

Iloista torstaita!

42 kommenttia:

  1. :D On kyllä runsasta kukintaa ;) Nooh, näitä aina joskus käy. Omien tasettieni kanssa kävi lähes samalla tavalla, eivät tunnu kunnolla lähtevän kasvuun. Olen myös muualta lukenut tältä vuodelta samanlaisia kokemuksia ja pohdinkin, että mikähän siinnä on syynä. En tiedä, missä noita sipuleita on kasvateltu ennen pussitusta, mutta mietin että olisiko silloiset kasvuolosuhteet syynä tuohon etteivät lähde nyt kasvuun... Itsessäni ei siis vika VOI olla, khih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä juttu tosiaan. Saa nähdä, mitä noista lopuista tulee. Samoin odotan mielenkiinnolla kevättä, sillä laitoin näitä samoja syksyllä myös kukkapenkkiin. Hauska nähdä, kasvavatkohan siellä paremmin vai nousevatko lainkaan. Mutta joo, meissä se vika ei voi olla!:D

      Poista
  2. Aivan mahtavaa, kasvit aina yllättävät ja on kiva huomata, että muillakin käy niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyksiä tosiaan välillä tulee vastaan. Onneksi nyt edes kukkii tällä tavalla.:)

      Poista
  3. Tota.. :D Tuollaista en olekaan ennen nähnyt. Ihana pikku hyasintti! :) Mielenkiintoista seurata, käykö kaikille muillekin samoin. Laita meille sitten raporttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika suloinenhan tuo pikkuinen tosiaan on. :) Minäkin jännityksellä odotan, mitä muille hyasinteille käy.

      Poista
  4. Hehe ihana:D.Minä viime kesänä ihmettelin mikä violetti piippa tököttää kasvimaalla keskellä käytävää niin jouluinen hyasinttihän se siellä kukki.Eikä mitään havaintoa miten se sinne oli joutunut.Mutta hauska yllätys oli silti:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa tosiaan hauska yllätys! Minä ajattelin yrittää istuttaa nämä keväällä kukkapenkkiin. Joskus joku on sitten intoutunut kukkimaan seuraavana kesänä.

      Poista
  5. Eikös sitä sanota, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Onnea loppujen hyasinttien kanssa. Saa nähdä, ovatko ulos istuttamani hyasintit selvinneet tästä talvesta. Mukavaa torstaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva nähdä, mitä loppujen hyasinttien kanssa käy. Minäkin istutin hyasintteja myös ulos, toivotaan parempaa kukintaa niille. Mukavaa torstaita sinullekin!

      Poista
  6. Ompas valtaavaa kukintaa, aivahan täs häikäästyy :D.....noh,aina ei voi onnistua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi varmaan suurennuslasi kaivaa esiin :D

      Poista
  7. Hih, hauska! Aina sitä toivoisi runsasta kukintaa, kun onhan noiden laittamisessa oma vaivansa kuitenkin. Hyasinttihan on myös kevätkukka (varsinkin Keski-Euroopassa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos näistä kevätkukat saisin terassille, niin se vasta olisikin kiva yllätys!:)

      Poista
  8. Hahaha! :D Mutta tuoksu lienee ihan yhtä vahva kuin isommallakin? :)

    VastaaPoista
  9. Hih! Hauska! Meillä yhdestä hyasintista ei noussut kuin se pieni alku ja tuolla se edelleen törröttää. Tosin se oli vanha sipuli ja ihmettelin, kun se ylipäänsä teki mitään vihreää. Jospa siihenkin voisi kumminkin tulla "hurja kukinta" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin!:) Toivotaan nättiä kukintaa sinnekin!

      Poista
  10. Nythän on vasta yksi kukka auennut. Eipä vielä suinkaan tiedä miten kaunista kukintaa on jatkossa.
    Sitä odotellessa.

    VastaaPoista
  11. Noo, ehkä ne siitä vielä innostuu? 😊

    VastaaPoista
  12. Liikuttavan suloinen kaikessa pienuudessaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuo tosiaan aika hellyttävä ja varmasti säilyy muistoissa pitkään.

      Poista
  13. Hienoa! Muuten meillä hyasintti on perinteisesti ollut kevätkukka, kuten narsissi tai tulppaanit. Muutamia vuosia sitten niitä alkoi ilmaantua kauppoihin vähän joulun jälkeen ja joskus ennen joulua. Tänä vuonna en ole vielä hyasintteja nähnyt. Ehkä en ole osannut katsoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvin hyasintti tosiaan kävisi kevätkukaksikin muiden sipulikukkien rinnalle. Sitä voisi käyttää keväisin enemmänkin.

      Poista
  14. Ajattele, minkä huomion tuo yksittäinen kukkanen nyt saa. Jos koko kukinto olisi tupsahtanut kerralla, emme olisi iloinneet ja ihastelleet tuota herkkää pikkuista erikseen ehkä ollenkaan! Urhea ja ansaitsee oman postauksensa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivasti kirjoitettu. Olet kyllä ihan oikeassa!:)

      Poista
  15. Voi miten pikkunen,toivotaan että tulee seuraa pikkukukalle :)
    Olen monesti istuttanut hyasintteja ulos mutta ikinä ei ole nousseet saatikka kukkineet !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ulosistutetut ovat usein kukkineet yhtenä kesänä, mutta monivuotisempaa riemua niistä ei ole saanut.

      Poista
  16. Ompa pikkunen vielä. Toivotaan jotta aukivaa lissee kukkia. Mukavahan se on jos kukkiivat sitten terassilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä tosi kiva, jos saisin näistä kevään ensimmäiset ruukkukukat terassille. Vaikka enpä kyllä pahastu, jos kukkivat aiemminkin.:)

      Poista
  17. Ehkä pientä, mutta niin rakasta ja arvokasta! 😍 Aivan ihana postaus!
    Me muut puutarhahöperöt osataan kyllä arvostaa tuota kukintaa korkealle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi, Riina! Tuo pikkuruinen hyasintti on tosiaan tuonut paljon iloa ja hyvää mieltä.

      Poista
  18. Joskus käy näin, mutta kumma juttu nämä jää kyllä mieleen. Jospa ne muut sitten pinnistäisi täyteen loistoon. Hyvää loppuviikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! On kyllä hauska nähdä, miten toiset kehittyvät. Hauskaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  19. Minusta tuo on valloittavan ihana. Ei se koko eikä määrä, vaan ihan itse istutettu ja kasvatettu. Ja mistä sen tietää, vaikka sinulla olisi pääsiäisenä mahtava hyasinttikukinta. Nuohan selvästi ovat vasta aluillaan.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between! Toisaalta on tosi kiva, että tämä pikkuinen kukki jo nyt, sillä jos loput kukkivat myöhemmin, riittää kukinnanriemua pidempään. Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  20. Oi miten hienoa että aukesi! Niin suloisen kaunis♥ Tuollainen kasvattelu on varmasti antoisaa! Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Söpö tuo on minustakin.:) Mukavaa viikonloppua sinullekin!❤

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...