maanantai 25. joulukuuta 2017

Kasvihuoneen joulua (ja muistutus synttäriarvonnasta!)

Viime viikolla koristelin kasvihuoneemmekin jouluasuun. Sammal- ja jäkäläasetelmia siellä olikin jo entuudestaan syksyn jäljiltä, ja ne olivat säilyneet ihan hyvännäköisinä. Myös kausivalot olin asetellut viiniköynnöstukeen jo aiemmin ja vienyt sinne myös muutamia kynttilälyhtyjä. Viime viikolla vein sinne pikkuisen kuusen, jonka koristelin. Varastosta löysin pussillisen aiemmin talteen keräämiäni käpyjä, joista osa pääsi esille. Aatonaattona kävimme koko perhe lumileikkien lomassa mukavalla glögi- ja piparihetkellä kasvihuoneessa, ja tänään olisi suunnitteilla jotain vähän samankaltaista. Tervetuloa kurkistamaan jouluiseen kasvihuoneeseemme!







Kuura kukkii kasvihuoneen ikkunoissa.

Terassilta alkaa kynttilä- ja jäälyhtyjen polku kasvihuoneelle.

Terassin portaiden alla olevista luonnonkivipylväistä puolet on jo jäänyt hangen alle.





Tässä vielä kuva kasvihuoneen viimeisestä sadosta, jolla herkuttelimme viime viikolla. Siirsin tomaatit syys-lokakuun vaihteessa autotalliin jatkokypsymään. Valmista siellä ei kuitenkaan tullut, ja viimeiset "mattimyöhäiset" kypsytin lopulta samassa pussissa omenan kanssa. Enpä olisi uskonut syöväni omia tomaatteja juuri ennen joulua, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.:)

Tähän loppuun muistutan vielä blogissani käynnissä olevasta synttäriarvonnasta. Käyhän kurkkaamassa, jos et vielä ole osallistunut. :)

Tunnelmallisia joulupäiviä!

Blogiyhteistyössä Kivikangas

66 kommenttia:

  1. Kuvan näköistä. Olet saanut noin paljon jäälyhtyjä tehtyä! Meillä on ollut joulun alla sen verran lauhaa etten ole alkanut edes yrittämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meilläkin lyhdyt valmistuivat parin päivän pikkupakkasessa jäädyttelyn jälkeen juuri aatoksi. Toivottavasti kestäisivät nyt ainakin jonkin aikaa.

      Poista
  2. Upeaa tunnelmaa kasvarissa ja pihallakin. Jäälyhdyt ovat niin kauniita, meilläpäin niiden tekeminen on ollut mahdotonta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jäälyhdyt ovat tosiaan ihania. Meilläkin tehtiin talven ensimmäiset jouluksi. Pakkasta oli vain pari astetta ja vähän jännitti, ehtivätkö aatoksi jäätyä, mutta onneksi tuli valmista.

      Poista
  3. Kaunis joulu on kasvihuoneessa, ja nuo jäädytetyt lyhdyt matkan varrella kyllä kruunaavat kulkureitin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Illalla täytyi käydä ihan varta vasten vain kävelemässä lyhtypolkua edestakaisin ja nauttimassa tunnelmasta.:)

      Poista
  4. Ihana kasvihuone ja niin kauniit jäälyhdyt! Meillä vain huuru maassa ja jäätä ja vuorotellen plussaa ja miinusta, joten jäälyhdyt odottavat vielä. Ihania kuvia taas teiltä! Hyvää joulun jatkoa toivottaa Simpukka ja meriheinä/Ulla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanasta kommentistasi! Mukavaa tapaninpäivän iltaa sinulle!

      Poista
  5. Kaunista kasvihuoneessa ja ihanat jäälyhdyt:)

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihana talvinen kasvihuone ja pihapiiri jäälyhtyineen ♥ Empä olis minäkään uskonut että tomaattien kypsyminen menee näin myöhään, mutta mikäpä siinä niillä herkutellessa joulun alla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Maiccu! Oli kyllä supermyöhäiset tomaatit tänä vuonna, mutta onneksi sentään kypsyivät.:)

      Poista
  7. Ihana tunnelma teidän kasvihuoneessa ja puutarhassa!

    VastaaPoista
  8. Kyllä ihastuttava kasvihuone sinulla! niin jouluinen ja sinne johtaa kaunis jäälyhtyinen polku. Muutenkin aivan ihana puutarhablogi. Minäkin niin tykkään puutarhanhoidosta ja iso piha meillä onkin,jota kesät hoitelen voimieni mukaan. Hyvää Joulun jatkoa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurkiitos kauniista kommentistasi! Kiva, että vierailit blogissani. Ihanaa tapaninpäivän iltaa sinulle!

      Poista
  9. Voi, miten kaunista. Hyvää tapaninpäivää sinulle!

    VastaaPoista
  10. jos mitä kaipaan, niin jäälyhtyjä! liian monta joulua on jo vierähtänyt tällä kolkalla suvisäiden merkeissä, niin ettei ole päässyt jäädyttämään lyhtyjä. puuhtarhasi talviasu on ihanan tunnelmallinen.
    Hyvää Joulun aikaa ja kaikkea hyvää tulevalle vuodelle 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Jäälyhdyt ovat tosiaan nättejä. Mukavaa loppuvuotta ja onnea tulevalle vuodelle!

      Poista
  11. Kaunista ja lempeää joulun aikaa sinne lumen ihmemaahan!

    VastaaPoista
  12. Hurmaavat jäälyhdyt valaisevat tietä satumaiseen kasvihuoneeseen.

    VastaaPoista
  13. Ihanan paljon lunta! Kasvihuone on kuin Elsan linna Frozenista! :)

    VastaaPoista
  14. Vau täällähän on kauniita kuvia,upeita nuo jäälyhdyt <3,tulin oitis vastavierailulle ja jäin lukijaksikin!

    VastaaPoista
  15. Niin kaunis tuo kasvihuone talvellakin! Tuollaista minäkin olen haaveillut :)

    VastaaPoista
  16. Oi miten kaunista pihalla ja kasvihuone. Jäälyhde on ihana

    VastaaPoista
  17. Niin ihastuttavan näköistä. Nämä kuvat eivät tee hyvää kasvihuonekuumeelleni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samasta kuumeesta kärsin itse vielä vuosi sitten:)

      Poista
  18. Kaunista tunnelmaa.
    Mukavia vuoden viimeisiä päiviä sinne sinulle Tiiu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihania vuoden viimeisiä päiviä sinullekin!

      Poista
  19. Aika moni muukin on jo todennut miten kauniin maiseman olet pihaasi luonut:) Idyllistä, sanoisin:)

    VastaaPoista
  20. Tunnelmalliset kuvat! Jäälyhdyt on aina kauniita. Hyvvee vuuvenvihetta!

    VastaaPoista
  21. Ihania jäälyhtyjä! Täällä vesi seisoo ämpäreissä, eivät jäädy, ollaan plussan puolella:( Hauska, että tomaattisi kypsyivät:) Mukavaa loppuvuotta!

    VastaaPoista
  22. Oi miten voikin olla kaunista♥ Nuo jäälyhdyt on sitten ihania! Leppoisaa loppuvuotta♥

    VastaaPoista
  23. Kaunis on kasvihuoneesi joulu koristettuna, ihan lumoava todella. Hyvää loppuvuotta!

    VastaaPoista
  24. Ihania kuvia ♥ ja mahtavaa kun kasvihuoneella on käyttöä talvisydännäkin. Minunkin alkoi tehdä mieli jäälyhtyjä pihalle - pitkästä aikaan - mutta luonto heitti plussakelit niin eivät taida uudeksi vuodeksi ehtiä jäätyä! Sinulla on kaunis piha talvellakin. Idyllistä, rauhallista ja kaunista ♥
    Räiskyviä viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kauniista sanoistasi! Mukavaa loppuvuotta sinullekin!❤

      Poista
  25. Ihanan jouluisia kuvia kasvaristasi ja upeat jäälyhdyt :)

    VastaaPoista
  26. Upea jäälyhty polku :)! ❄️❄️❄️💜

    VastaaPoista
  27. Kyllä on kauniisti laitettu piha / kasvihuone ja ihanasti valaistu ❤️
    Mukavaa loppuvuotta !

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...