maanantai 11. syyskuuta 2017

Alkusyksyn kukkijoita



Tänä kesänä monen kasvin kukinta on meilläkin ollut selkeästi myöhässä, ja osan kohdalla olen saanut odottaa ja miettiä, ehtivätkö ne kukkaan ollenkaan. Suurin osa onneksi kerkesi, vaikkakin kovin myöhään, ja kukinta jäänee siksi tavallista lyhyemmäksi. Mm. punatähkä alkoi loistaa violettina vasta syyskuun alussa, samoin pikkusyreeni. Myös monet liljat ja kärhöt avasivat nuppunsa vasta silloin, syysleimut antavat edelleen odottaa itseään. Kirjoangervokin oli selkeästi normaalista aikataulustaan myöhässä. Syyskimikki ja henrynköynnöskuusama eivät ehtineet kukkaan lainkaan, eivät myöskään miekkaliljat ja kosmoskukka. Myös ruotsinköynnöskuusaman nuput odottavat vielä avautumista, joka taitaa jäädä vain haaveeksi. Tässä puutarhamme tämän kasvukauden viimeisiä kukkijoita.



Kirjoangervo "Genpei" tuo väriä Pensasryhmään.

Kirjoangervo "Genpei", vasemmalla alhaalla grönlanninhanhikki "Nuuk" ja taustalla lumipalloheisi "Pohjanneito"

Pensasryhmässä etualalla oleva mahonia alkaa värjätä osaa lehdistään jo kirkkaanpunaiseksi. Kukintavuorossa kirjoangervon lisäksi on pensashanhikki "Pink Paradise". Terassin laidalla neilikkaruusut "Pink Grootendorst" kukkivat runsaasti ja uusia nuppujakin on vielä hurjan paljon.

Neilikkaruusu "Pink Grootendorst"

Mustilanhortensia kasvaa yksittäispensaana puutarhan laidalla.

Herukkakaaren toisessa päässä olevassa kivirenkaassa kasvavat tarhapäivänliljat "Stella d´Oro" ja "Sammy Russell".

Tarhapäivänlilja "Sammy Russell"

O-penkin sinipiikkiputki ei ainakaan vielä näytä kovin siniseltä.

Kolmiopenkissä kukkivat kuunliljat, nepalinhanhikki, ystävältä saamani matala jaloangervo, espanjankurjenpolvi "Wargrave Pink" ja viimeiset siperianunikot sekä rohtosormustinkukat. Jaloangervot "Bumalda" ja "Younique" ovat vielä nupussa.

Nepalinhanhikki

Yllättävän monet kasvit ovat vielä kukassa ja kaunista katseltavaa löytyy useasta paikasta. Lisäksi osa kasveista alkaa jo pukeutua värikkääseen syysasuunsa. Erityisesti Kaaripenkissä on paljon ihania alkusyksyn kukkijoita, joista teen myöhemmin vielä oman postauksensa. Mitkä ovat Sinun suosikkejasi alkusyksyn kukkijoista?

Mukavaa uutta viikkoa, sateisesta sääennusteesta huolimatta!

46 kommenttia:

  1. Ihania kukkijoita sinulla vielä :) Tuntuu hassulle, että päivänliljat kukkivat tähän aikaan. Mie tykkään kovasti noista syysleimuista ja sitten syysasterit vähän myöhemmin ovat aivan mielettömiä väripisteitä puutarhassa. Mukavaa uutta viikkoa myös Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Päivänliljat ovat tosiaan hirmumyöhässä ja ajattelinkin jo, että jättävät varmaan kukinnan tänä vuonna kokonaan väliin. Kiva, että ne sittenkin kukkivat. Asterit ja syysleimut ovat minustakin ihania.

      Poista
  2. Kauniita syyskuun kukkijoita! Kivan värinen kukka nepalinhanhikissa.
    Mukavaa alkavaa viikkoa myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo nepalinhanhikki päätyi viime syksynä ostoskoriin juuri tuon kauniinvärisen kukan vuoksi.:)

      Poista
  3. Siellä on kyllä ihan kesäfiilikset vielä:) niin upeita kukkia! Minun syyskukista lemppareita on leimut ja asterit:) Mukavaa alkanutta viikkoa sinne!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänään oli lämmin päivä, 17 astetta, ja aurinkoista. Tuntui kyllä tosi kesäiseltä, kun touhusin puutarhassa ja kävin ihastelemassa kukkijoita. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Sinipiikkiputki on kaunis nuppunakin. Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo sinipiikkiputki on ulkoasultaan täysin erilainen kuin muut puutarhamme perennat ja se on tosiaan kaunis noinkin. Hyvää uutta viikkoa sinullekin!

      Poista
  5. Kauniisti vielä kukkivat ihanan värinen tuo nepalinhanhikki.Mukavaa alkanutta viikkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin olen ihan rakastunut tuohon nepalinhanhikin kukan väriin.:) Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  6. Neilikkaruusut on syksyllä parhaimmillaan ja tua pinkki on eheroton suasikki. Muita hyviä on virgiiniantärykkehet, leimut ja esimerkiksi loistavan sinine törmäkatkero.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, katkeroa minun piti hankkia kesällä, mutta unohdin! Ja nyt ei taas enää ole paikkaa sille. Täytyy yrittää ensi kerralla muistaa se, kun sopivassa kohdassa olisi sille paikka.

      Poista
  7. Meillä harmillisinta on, että iso omenasato ei kypsy millään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa tosiaan kurja juttu! Luin aiemmin jostain, että omppuja voisi ja kuuluisikin jälkikypsyttää sisällä, mutta en kyllä muista tarkempia ohjeita. Isoa satoa tosin voi olla haasteellista jo ihan määrän puolesta jälkikypsyttää.

      Poista
  8. Onpa sinulla vielä kauniita kukkia! Hieno yhdistelmä tuo kirjoangervo. Hyvää alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo kirjoangervo on minustakin tosi hauska. Mukavaa alkanutta viikkoa sinullekin!:)

      Poista
  9. Minulla on monta suosikkia. Ihana on neilikkaruususi. Hortensioita minulla on 11 kpl, ehkä ne on yksi minun suosikeistani . Mutta ne on myös peurojen mieleen. Leimuista pidän ja aion tehdä niistä joskus oman kokonaisuuden. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hortensiat ovat kyllä kauniita, leimut myös. Hyvää viikkoa sinullekin!

      Poista
  10. Syyskuinen puutarha voi olla vielä hyvin kaunis, kuten kuvistasikin voi nähdä.
    Minun syksyisistä suosikkikukkijoistani ykkönen on ehkä keltakukkainen syyspäivänhattu. Vaikkei keltainen väri sinänsä se ykkössuosikkini olekaan, niin hämärtyvässä illassa korkeavartinen perenna loistaa, kuin majakka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keltainen ei ole minunkaan suosikkiväri, mutta syyskukkijoihin se sopii kyllä hyvin. Syyspäivänhatut ovat kauniita. Niitäkin olisi joskus kiva hankkia.

      Poista
  11. Tosi paljon vielä kukintaa. Kirjoangervo on uusi tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari vuotta sitten löysin taimimyymälästä tuon kirjoanagervon ja sen kukinta vaikutti niin erikoiselta, että se oli pakko saada. :)

      Poista
  12. Sinulla kukkii vielä ihanasti. Minä pidän erityisesti syysleimuista ja -hortensioista. Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Leimut ja hortensiat ovat minunkin mieleeni. Harmittelen, kun hortensia Vanille Fraise ei kukkinut vielä tänä vuonna. Se on viime kesänä istutettu ja hyvin kyllä lähtenyt kasvuun. Jospa senkin kukintaa saisi ihastella sitten seuraavana vuonna. Mukavaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  13. Sinulla kukoistaa vielä kauniisti moni laji. Kirjoangervoa olen ihaillut matkoilla. En tiennyt sen viihtyvän Suomessakin. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi hyvin kirjoangervo on nyt pari vuotta viihtynyt täällä IV-vyöhykkeellä. Talveksi olen sen kyllä suojannut.

      Poista
  14. Kyllä syksylläkin on monenlaista ihanaa annettavaa! Minun puutarhassa suosikkejani on tällä hetkellä syysleimut ja syyshortensia. Villiviinin syysväritys on myös ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villiviinit ovat tosiaan upeita syksyisin. Tänä kesänä istutin ensimmäiseni. Se on hitaasti lähtenyt kasvuun, mutta haaveissa on silti leiskuvanpunainen syysväritys.

      Poista
  15. Kirjoangervo onkin hauska - ihan kuin keijuangervon kukat olisivat erehtyneet väristä! Tosi paljon siellä kukkii, meillä alkaa sade kuihduttaa kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoangervo on minustakin tosi ihana. Meillä on paljon kukkia vielä nupussa, toivottavasti edes osa ehtisi avautua.

      Poista
  16. Voiko enää kauniimpaa olla kuin tuo Sammy Russell, ei voi 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on minustakin tosi kivan värinen ja oikein passeli paikalleen, kun tuossa renkaassa ei oikein tahdo menestyä kuin päivänliljat.

      Poista
  17. Monet kukkijat ovat myöhässä. Kylmää kevättä ei kylmä kesä kuronut ajassa kiinni. Minä jännään, että ehtiikö omenat kypsyä ensinkään puissa. Ei vähääkään pilkota punerrusta omppujen kyljissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä omenoista osa on jo syöty ja loputkin punertavat lupaavasti. Toivotaan, että teilläkin omput ehtisivät kypsäksi asti.

      Poista
  18. Olipa kiva katsella kuvasi. Neilikkaruusu on kerrassaan suloinen. Se on yksi loppukesän / syksyn suosikkejani 💕
    Myös tykkään syyshortensiasta, kultapallosta ja tarhapiiskusta - mainittuja on meidän pihassa 🙂 Angervoja meillä ei ole, tuo eka kuvasi on tosi söötti ja hehkeä. Antoisaa syksyn jatkoa 🍄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen ihaillut kuvia toisten kultapalloista ja niinpa minäkin istutin sitä tänä kesänä, mutta se ei taida ehtiä kukkaan, nuput ovat vielä ihan pikkuriikkiset. Hyvää syksyn jatkoa sinullekin!

      Poista
  19. Kauniita kuvia ja hienosti vielä kukkivat kukat. Yhden yllätyksen saimme, kun Alppiruusu intoutui kukkimaan, ei välittänyt sateista ja kylmästä. Ollut toistakymmentä vuotta, ja oisko kolmisen kertaa kukkinut. Ratkaisin omena-asian siten, että rupesin mehustamaan raakoja omenoita. Aivan hyvää mehua tulee. Mukavaa jatkoa viikollesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meilläkin on yksi alppiruusuista alkamassa kukkimaan vasta nyt. Vähän huolettaa, miten se ehtii valmistautua talveen. Tuo omppuratkaisu onkin hyvä, kiitos vinkistä! Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  20. Nyt kaikki kauniin syysvärin saavat kasvit kiinnostavat. Mahoniaa olen joskus miettinyt, nyt se sai pluspisteitä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan totta, että tähän aikaan vuodesta alkaa katsella kasveja entistä enemmän myös syysvärin perusteella. Mahonian punainen väri on tosi upea, voin suositella:)

      Poista
  21. En ole ennen nähnyt tuollaista kirjoangervoa. Komeamaksaruohot ovat yksi syyskukkijoista, joista tykkään, samoin punahatut ja syysleimut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komeamaksaruohot ovat kyllä hienoja. Pari vuotta olen ollut aikeissa niitä ostaa, mutta en vielä ole löytänyt niille sopivaa paikkaa. Ehkä sitten joskus..

      Poista
  22. Kaunista kukkaloistoa vielä näin syksyllä! Varsinkin tarhapäivänlilja, upeat värit :) Meilläpäin on ollut niin kamalan märkää, että kuunliljat eivät kuki vieläkään. Voi olla etteivät tänä vuonna... Istutetuista kärhöt ovat ainokaisia, jotka kukkivat enää. Niistä tykkään kovasti, vaikka eivät ole tälle meidän vyöhykkeelle parhaita mahdollisia. Pitää vain yrittää varjella niitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meilläkin sateet ovat vaurioittaneet osaa kasveista, mm. liljojen lehdet menivät nopeasti huonoksi. Kärhöt ovat kyllä upeita, toivottavasti omasi talvehtisivat hyvin.

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...