maanantai 25. syyskuuta 2017

Satoa

Sadonkorjuuaika on ihanaa! Tänä kesänä olemme päässeet nauttimaan siitä aivan eri tavalla kuin aiemmin, kun kasvatuslaatikot olivat nyt ensimmäistä kasvukautta käytössä. Lisäksi kasvihuoneemme valmistui ja vähän ehdimme saamaan sieltäkin satoa. On se vaan niin jännä, miten älyttömän hyvä mieli voi tulla oman maan antimista sadon määrästä riippumatta. Jo pari kurkunviipaletta ja salaatinlehti leivän päällä saavat hymyn huulille, kun tietää, että ne on itse kasvatettu. On ollut aivan ihanaa hakea päivittäin jotain raaka-aineita aterioille omalta pihalta. Pääasiassa sato onkin käytetty vähitellen päivittäisessä ruoanlaitossa, lukuunottamatta marjoja, tilliä ja pinaattia, joita riitti pakastimeenkin asti. Tässäpä on jonkinlaista yhteenvetoa tämän satokauden onnistumisista ja epäonnistumisista.

Istutuslaatikoissa mm. tilliä, herneitä, papuja, mangoldia, palsternakkaa, samettikukkaa, porkkanoita ja salaatteja.

Ämpäriperunat aloittivat meillä satokauden. Juhannuksesta alkaen olemmekin olleet omavaraisia perunan suhteen, sillä aina ämpärin tyhjennyttyä kylvin uudet siemenperunat tilalle. Näiden kahden ämpäriperunaerän välissä saimme perunaa osittain maatuneeseen havunneulas-/oksahakekasaan piilottamistani siemenperunoista. Jälkimmäisestä ämpäriperunasatsista olemme nyt pari viikkoa käyneet nostamassa perunaa, ja vielä on muutama perunaämpäri kasvihuoneessa jäljellä.

Avomaankurkku ”Rhensk Druv” pääsi esikasvatuksen jälkeen terassille. Yksi kylmä yö teki kuitenkin parin viikon jälkeen tuhojaan ja ainoastaan yksi taimista jäi henkiin. Kylvin ruukkuihin uusia siemeniä, jotka itivät hyvin. Tuo esikasvatettu kurkku alkoi tekemään satoa heinäkuun lopulla, suorakylvetyt elokuun loppupuolella, ja kurkkuja on riittänyt ihan hyvin.


Rukola, avomaankurkku "Rhensk Druv", tilli, nauris "Goldana", lehtisalaatti "Red Salad Bowl" ja keräsalaatti "Market Favourite"

Tomaatit ”Tiny Tim” lähtivät hyvin kasvuun, mutta  ne kärvistelivät viileiden säiden vuoksi sisällä heinäkuulle asti, kärsivät valonpuutteesta ja lomareissun aikana kuivahtivat. Siitä huolimatta saimme vähän maistiaisia. Kasvihuoneeseen päästyään tomaatit intoutuivat kukkimaan uudelleen ja pikkuisia raakileita on nyt paljon, mutta saa nähdä, miten ne ehtivät kypsyä.


Tomaatti "Tiny Tim"

Lehtisalaatti ”Red Salad Bowl” ja kesäsalaatti ”Market Favourite” tekivät runsaasti satoa koko kesän. Samoin rukola, pinaatti ja lamopinaatti kasvoivat hyvin. Mangoldia kasvatin ensimmäistä kertaa ja rakastuin siihen kerta heitolla. Sitä tulee jatkossa varmasti kylvettyä vuosittain. 

Keräsalaatti "Market Favourite", rukola, lehtisalaatti "Red Salad Bowl", avomaankurkku "Rhensk Druv"


Tilliä riitti pakastimeen asti, ja myös timjami, mäkimeirami, iisoppi, ryytisalvia ja venäläinen rakuuna viheriöivät. Talvivalkosipuli ”Alexandra” sen sijaan kasvoi huonosti, kymmenestä kynnestä ainoastaan yksi iti. Sitä haluan silti yrittää kasvattaa uudelleen.

Tilli ja silpoydinherneitä

Porkkanat ja palsternakat onnistuivat todella hyvin. Ne molemmat laitoin viime syksynä syyskylvönä, ja sama on ehdottomasti edessä myös tänä syksynä. Nauriit esikasvatin ja niistäkin satoa tuli mukavasti, osaa olivat tosin pienet madot vioittaneet. Silpoydinherneitä saimme herkutella pitkin heinä-elokuuta, ja niistä tuli lapsiemme uusi suosikkiherkku. Aina pihalta sisälle mentäessä nuorimmainen huusi ”meemeet, meemeet!”, etteivät vain herneet jäisi saamatta. Härkäpavut onnistuivat myös hyvin. Pensaspapu sen sijaan jäi kitukasvuiseksi, mutta jaksoi kuitenkin muutaman palon tuottaa.

Porkkana, mangoldi, rukola, kerä- ja lehtisalaatit


Peruna "Siikli", palsternakka, härkäpapu, mangoldi "Rhubarb Chard"

Omenapuista ”Pirja” teki kymmenisen omenaa ja myös ”Punakaneli” teki ensimmäiset omenansa. Kirsikat sen sijaan jäivät tänä vuonna saamatta. ”Latvian matala” kukki kyllä runsaasti, mutta raakileita ei tullut kuin muutama. Viime kesänä kirsikoita tuli runsaasti, joten liekö syy ollut nyt viileässä alkukesässä ja pölyttäjien puutteessa. Muut kirsikkapuut ja luumu- sekä päärynäpuut eivät meillä kukkineet vielä tänäkään kesänä. Puutarhavadelmista ”Ottawa” jaksoi kypsyttää tänä kesänä jo kolmisen litraa vadelmia, ”Muskoka”, ”Fallgold”, ”Maurin makea” ja mesivadelma ”Heisa” tekivät vain yksittäisiä marjoja. Karhunvatukka ”Sonja” teki raakileita hyvin, mutta voi olla, etteivät ne ehdi kypsyä. Myös pensasmustikoita saimme tänä kesänä jo muutaman desilitran, ensi kesänä toivottavasti taas enemmän. Metsämansikkaa tuli Sydänpolulta mukavasti, samoin puolukkaa, mesimarjoja ja jalomaaraimia edellisvuosia enemmän. Myös lakka ”Nyby” jaksoi tehdä jo kourallisen marjoja. 

Pensasmustikka "Aino"


Mesimarja


 Puna-, musta-, valko- ja viherherukoita saimme muutaman litran, enemmän taas kuin viime vuonna, joten hyvään suuntaan mennään. Karviaiset kypsyivät vasta syyskuussa ja ”Lepaan keltainen” teki vain muutamia marjoja, ”Hinnonmäen punainen” vähän paremmin.

Puna-, musta-, valko- ja viherherukat sekä pensasvadelmat "Ottawa" ja "Muskoka"

Muutoin herkut alkavat olla jo korjattu, mutta viimeiset palsternakat, maa-artisokka ja kasvihuoneessa viimeiset ämpäriperunat, avomaankurkku, lehti- ja keräsalaatit, lamopinaatti ja rukola sekä muut yrtit jatkavat vielä satokautta.

Uudenseelannin l. lamopinaatti, rukola, lehtisalaatti "Red Salad Bowl" ja keräsalaatti "Market Favourite"

Mies on ahkeroinut meille istutuslaatikkoja toiset kolme, joten ensi kesänä pääsen kasvattelemaan hyötykasveja vähän enemmän. Osa uusista kokeiltavista kasveista on jo päätetty ja siemenet hankittu. Ensi kesän kasvatussuunnitelmat alkavat jo pyöriä mielessä. Toisaalta niitä on hyvä vähän miettiäkin, sillä aion laittaa osan kasviksista taas syyskylvönä, joten niiden paikat on ainakin pohdittava huolella.
Minkälainen satovuosi sinulla oli?

Iloa syyskuun viimeisiin päiviin!

46 kommenttia:

  1. Oikein loistava sato onkin tullut :). Kun meillä oli marjapensaita, niin lapsenlapsi löytyi aina niiden välistä kurkottelemasta marjoja eikä häntä meinannut saada sieltä millään pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjat ovat meilläkin lasten herkkua. Metsämansikka-alue on varattu kokonaan lapsille ja sieltä he popsivat marjoja satoaikaan päivittäin. Marjapensaat ovat meillä vielä sen verran nuoria, että niistä keräsin ensin itse pakastimeen suurimman osan marjoista ja loput jätin lapsille syötäväksi suoraan pensaista. Muuten olisivat varmasti pistelleet poskeen kaikki. :)

      Poista
  2. Kivasti sait satoa. Ei minullakaan kaikki onnistuneet, ja taas osa antoi satoa ihan hirveesti. Laita tomaateille harsoa yöksi jos viileää yöt se auttaa hiukan ja kun oikein kylmää kerää ne sisälle, kyllä ne kypsyy sisälläkin vielä vaikka hitaammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Täytyykin alkaa tuota harsoa käyttämään öisin ja tarvittaessa sitten tosiaan kerätä tomaatit sisälle kypsymään.

      Poista
  3. Puutarhan hoito on monella tavalla palkitsevaa, eikä vähiten sadon vuoksi. Monipuolinen sadonkorjuukausi on sinullakin ollut. Herkkua on siinä monenlaista. Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänä vuonna tulin kokeilleeksi monia erilaisia kasvatettavia, kun ajattelin, että jos jotkin epäonnistuvat, niin ainakin osan on pakko onnistua. Esim. nauriita oli vain 8kpl. Nyt kun sain lisää laatikoita, voin ensi kesäksi laittaa vähän isompia määriäkin kutakin kasvatettavaa. Hyvää loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Kauniisti teillä on nuo laatikot kasvihuoneen vieressä. Ihan totta, että tuntuu mahtavalta kun itse kasvattamiaan salaatteja ym. voi käydä puutarhasta noutamassa.
    Mukavaa syksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laatikot tuntui järkevältä laittaa kasvihuoneen viereen, niin säästyi lapsille isompi yhtenäinen nurmikenttä pelejä ja leikkejä varten. Mukavaa syksyä sinullekin!

      Poista
  5. Ihanaa satoa olette saaneet. Voi tuo lapsen herne-onni on jotain niin ihanaa ja mahtavaa <3 Mukavaa alkanutta viikkoa teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Herneiden loputtua oli lapsilla pari päivää paha mieli, mutta onneksi korvaavia herkkuja löytyi tilalle. Tällä hetkellä herkutellaan ompuilla, niiden loputtua täytyy sitten tyytyä pakastimen marjoihin ja kaupan hedelmiin. Mukavaa viikkoa teidänkin perheelle!<3

      Poista
  6. Oi miten paljon olettekin saaneet kesäherkuista satoa! Kiva kun sait vielä lisääkin noita istutuslaatikoita..laatumies:)♥ Oikein mukavaa alkanutta viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Noista uusista istutuslaatikoista olen kyllä tosi iloinen. Nyt mahtuu kokeilemaan kaikkea vähän enemmän. Mukavaa loppuviikkoa teille!<3

      Poista
  7. Hyvät satonäkymät sinulla on jo nyt ja tulevina vuosina lisää. Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi innoissani odotan jo ensi kesän kasvatuskokeiluja. :) Hyvää loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  8. Mukavasti ootta satoa suanu. Se on mukava tunne kun suap käyvä ihe kasvatettuja kasviksii hakemassa ja lapsetkin oppii mistä se ruoka tulloo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset ovat olleet tosiaan ilolla mukana kaikissa vaiheissa ja esittivät jo kylvötoiveita ensi kesälle. Ainakin herneitä pitäisi kuulemma laittaa enemmän kasvamaan, samoin porkkanoita ja lisäksi haluaisivat kasvattaa vesimeloneja. :)

      Poista
  9. Tuohan on jo todella paljon satoa. Parasta se onkin heti tuoreeltaan syötynä. meillä paras sato tuli sipulista, valkosipulia saatiin vähän. Myös härkäpapu onnistui ja tomaatti myös, kurkkujakin syötiin. Peruna ei onnistunut, liian märkää. Sama taisi vaivata porkkanaa ja kaupan päälle ötökät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipuli on ehdottomasti ensi kesän listassani. Tänä vuonna sille ei ollut tilaa, mutta nyt jatkossa on. Ötököitä meillä oli tänä vuonna riesana tosi vähän, jos nauriita nakertaneita toukkia ei lasketa.

      Poista
  10. Olen usein miettinyt, että mikä siinä omassa sadossa on niin ihmeellistä. Niin se vain on, vaikka olisi vain itsekasvatettu salaatti, se vaan tuntuu niin hyvälle. Ensin näytti siltä, etten saa yhtään papuja. Yllätys ja ilo oli mahtava, kun sittenkin pääsin omien papujen makuun. Kai nämä ovat niitä elämän pieniä iloja 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihanaa, että papusi onnistuivat sittenkin! Oma sato on tosiaan ihana asia!:)

      Poista
  11. Ihanaa satoa olette saaneet, monenmoista herkkua! Meillä taisi paras sato tulla metsästä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Metsän antimet ovat kyllä herkkua. Mekin saimme mustikoita ja sieniä ihan hyvin, puolukoita olisi voinut kerätä enemmänkin.

      Poista
  12. Oli sulla monipualiset vilijelykset. Tais muuki perhe tykätä oman puutarhan kasviksista, ku saat lisää looria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieskin tosiaan innostui nyt entistä enemmän hyötykasveista. Voi olla, että ensi keväänä tulee kilpailu, mitä kasvatetaan ja missä laatikossa, kun mies uhkasi kokeilla itsekin kasvattaa jotain. :D

      Poista
  13. Upeaa satoa olet saanut :) Kyllä itse kasvatettu on itse kasvatettu, ei siitä pääse mihinkään. Ja tietää, ettei ole myrkkyjä laitettu. Kevät oli täällä kylmä, joten minun saaliini jäi melko vaatimattomaksi. Tomaatteja on runsaasti ja olen niitä pikkuhiljaa tuonut sisälle kypsymään. Myös kesäkurpitsa menestyi hyvin. Mukavaa viikkoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oma sato on kyllä mahtava juttu, ja olet ihan oikeassa, että silloin tosiaan tietää sadon olevan kaikin puolin puhdasta. Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

      Poista
  14. Oman maan tuotteet ovat maukkaita. Houkuttelevan herkullisia kuvia olet laittanut. Omenat tippuvat ennenkuin kypsyvät, olen tehnyt niistä mehua jonkinverran. Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse tehty omenamehu on herkkua. Meillä ei omenasato vielä sellaiseen riitä, mutta ehkä joidenkin vuosien päästä sitten. Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  15. Onpas teillä upean sato, kyllä kertaa nautiskella :) Ja kauniit nuo kasvulaatikot! Hyvää viikkoa teille :)

    VastaaPoista
  16. Onni on oma sato - vaikka miten pieni - ja teillä on valtava 💚
    Kelpaa lastenkin tuossa ympäristössä elellä 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset tosiaan nauttivat pihapuuhista, ja itsekin saan vielä enemmän irti niistä, kun saan tehdä niitä lasten kanssa. :)

      Poista
  17. Nälkä näitä katsellessa tulli. Nuo herneet! Tulee kyllä Suomi ja toriretket mieleen. Viinimarjoja haikailen ja karviaisia. En ymmärrä miksi meillä ei viinimarjoja saa edes kaupasta. Kai niitä tällläkin mantereella kasvaa. Joskus on ollut sellaisia nuppineulanpäänkokoisia punaviinimarjoja, mutta hinta on kuin kultaa ostaisi. Ei raaski.

    Ja tilliä! Sitä tietysti saa täältä, mutta eihän se ihan saman makuista ole kuon omasta puutarhasta. Upea sato!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä olin ennen tätä kesää syönyt tuoreita herneitä edellisen kerran lapsena juuri jollain torireissulla, jotenkin en ollut osannut kaivata niitä. Jatkossa aion kuitenkin kasvattaa niitä joka kesä, olivat sen verran hyviä.:) Tilliä meillä menee tosi vähän, mies ja lapset eivät siitä niin välitä. Tuo pakastamani määrä riittää meille varmasti ainakin ensi kesään asti.

      Poista
  18. Oi miten upeaa satoa olet saanut. oman pihan tuotteet ovat hyviä. hienot herkulliset kuvat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekasvatettu on tosiaan aina itsekasvatettu.:)

      Poista
  19. Todella monipuolista on sato ollut! Kaikki nuo ovat superhyviä, oikeata lähiruokaa, jonka kasvatustavat ovat tiedossa. Ne maistuvat ylivoimaisen herkullisilta osottuotteisiin verrattuna. Ona ihanaa, kun lapset pääsevät herkuttelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan yllätyin, kuinka paljon ostokasviksia parempia kaikki olivat. En ollut osannut odottaa niin selvää eroa. Lasten ilo sadosta on vielä ihana plussa kaiken muun hyvän lisäksi.:)

      Poista
  20. Vau! Upeaa satoa olet saanut! Nuo kuvat houkuttelevat laittamaan itsekin kaikkea erilaista kasvamaan :) Herneet ja porkkanat menivät omalla kohdalla tänä vuonna pilalle. Pensasmustikka teki keskinkertaisen sadon, osa tosin vielä raakileita. Kirsikoita tuli kahdesta puusta yksi ainoa :'D Vadelmapensaat ja omenapuu tekivät onneksi huippusadon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi sait hyvän sadon vadelmista ja omenoista. Niin se taitaa olla, että eri kasvit menestyvät eri vuosina. Ensi vuonna on sitten taas uuden yrityksen aika.:)

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...