maanantai 6. maaliskuuta 2017

Lunta piisaa

Täälläpäin ulkona on vielä täysi talvi, vaikka sisällä kevättoimet kylvöineen ovat olleet käynnissä jo tovin. Lumipeite on puutarhassamme puolisen metriä paksu ja mutkittelevien polkujen halkoma. Olen yrittänyt nauttia vielä talvisesta tunnelmasta pihalla, vaikka ajatukset väkisinkin täyttyvät jo unelmilla ja haaveilla tulevan kesän suhteen. Ulkonakin aurinko tuntuu jo lämmittävän päivä päivältä enemmän, vaikka pakkasta onkin, ja valon määrä lisääntyy, samoin lintujen sirkutus. Räystäillä roikkuvat jääpuikot pitenevät ja toivottavasti pian pisara kerrallaan sulaisivat vähitellen pois. Odotan niin kevättä! Saisivat lumet jo alkaa pikku hiljaa sulamaan, ainakaan lisää ei tarvitsisi tulla enää yhtään, vaikka sääennusteessa luvataan tällekin viikolle kyllä jotain ihan muuta.

Kiinankeltakärhö on säilyttänyt kauniit siemenhahtuvansa talven yli.

Polku kiemurtelee istutusalueita väistellen maatramboliinille.




Näiden kumpareiden alla talvehtivat alppiruusut, suokukka ja kapealehtikalmia.

Ainoa vihertävä asia puutarhassamme korkeiden havujen lisäksi on yksittäinen lumesta pilkistävä kultaherukan oksa. Kaikki muut, matalat havut mukaan lukien, ovat lumivaipan alla piilossa.

Istutuslaatikoita peittää paksu, hauskan muotoinen hanki.

Tällä penkillä olen käynyt lyhyitä hetkiä istumassa, haaveilemassa ja suunnittelemassa ensi kesää.

Toivottavasti seuraavissa puutarhasta ottamissani kuvissa olisi jo selkeästi mukana kevättä!
Aurinkoista alkanutta viikkoa!

30 kommenttia:

  1. Siellä on kyllä paljon lunta. Täällä rannikolla kasvit saavat pärjätä yleensä ihan ilman lumen suojaa, korkeintaan muutama hassu sentti silloin tällöin juurellaan. Nytkään ei näy lunta kuin aurauskasoissa. Alppiruusutkin pitäisi varjostaa, kun maa on vielä jäässä, eikä lumi suojaa kevätauringolta, niinkuin sinulla. Kauniita talvikuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on ihan totta, että lumi antaa kasveille kaivattua suojaa. Tässä vaiheessa vuotta se onkin varmaan puutarhaihmiselle se suurin lumesta saatava ilo. :)

      Poista
  2. Lumi on hyvä suoja kasveille pakkasta ja kuivattavaa kevätaurinkoa vastaan. Aurinko onkin lämmittänyt ihan kivasti, joten toivoa on kevään etenemisestä! Sitä odotellaan täälläkin jo kiivaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olin jo niin iloinen, kun lumipeite oli jo vähän ohentunut, mutta viime viikolla lunta tulikin sitten reilusti lisää. Toisaalta onpahan nyt paksumpi suoja kasveilla, kun viime yönäkin pakkasta oli -20 astetta.

      Poista
  3. Teillä onkin huimasti lunta, alppiruusutkin saanet suojan päälleen. Meillä rodot kärvistelevät lehdet suppusessa paljaana. Eipä siis tullut kovin paksua suojaa lumesta, saas nähdä, miten selviävät kaikki kasvit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi onneksi tarjoaa hyvän suojan kasveille, kun näitä pakkasiakin on vielä riittänyt. Toivottavasti kasvisi selviäisivät talvesta hyvin, vaikkei paksua lumikerrosta olekaan suojana.

      Poista
  4. Siellä on paljon enemmän lunta kuin meillä. Kaunista, vaikka kyllä tuo kevät olisi niin odotettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona on vielä niin talvista, että täytyy sisällä valmistella kevättä senkin edestä. ;)

      Poista
  5. Kyllä teillä tosiaan näyttää lunta olevankin.
    Mutta eiköhän aurinko kohta näytä mahtinsa ja antaa keväälle vuoron tulla:)

    VastaaPoista
  6. No, teillä tuota lunta näköjään riittää! Meillä ei onneksi noin paljoa, mutta saisi nekin jo mennä (ja lisää lienee luvassa!). Ihanan aurinkoista on ollut ja pihalla kiva olla, vaikkei paljoa voisi tehdäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoinen sää luo tosiaan jo paljon keväisemmän tunnelman, ja sitä huomaa pihalla kulkevansa suunnittelemassa kesälle uusia juttuja, vaikka kaikki onkin vielä paksun hangen alla.

      Poista
  7. Ainakin kasveilla on nyt hyvä lumipeite osassa Suomea. Toivottavasti lunta ei tule enää lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä lumimäärä saisi tosiaan jo riittää, vaikka hyvän suojan lumi kasveille antaakin.

      Poista
  8. Kauniita talvikuvia! Kyllä se kevät sieltä tulee, vaikkakin tuntuu että hitain askelin.
    Onneksi valoisuus lisääntyy kovaa vauhtia!
    Mukavaa maaliskuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Valoisuuden lisääntymisen kyllä tosiaan huomaa jo hyvin, aamullakaan ei tarvitse enää pimeässä ajella töihin. Mukavaa maaliskuuta sinullekin!

      Poista
  9. Kuika kaunista onkaan tuo lumi ja miten hyvän suojan se antaa kasveille! Lisäksi siitä sulaa vettä kasvien käyttöön keväällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa, lumipeitteessä on paljon hyviä puolia, jotka tahtovat unohtua, kun kevään kaipuu on jo niin suuri.

      Poista
  10. Kauniita kuvia. Tuo kiinankeltakärhön siemenhahtuva on todella kaunis :)

    VastaaPoista
  11. Hurmaavat lumikuvat ! Kumpareet näyttävät kutsuvan pehmeiltä 💙

    VastaaPoista
  12. Onpa teillä paljon lunta. Vaan on se niin ihana ajatus, että kohta vihertää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, pari kuukautta vielä pitäisi malttaa odottaa. :)

      Poista
  13. Kivoja luamuksia lumesta :) Meilläki o lunta, mutta vaa kymmenisen senttiä. Seinänviarustoolta son jo sulanu. Taitaa viälä lisääki tulla. Nyyh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä maaliskuun lumisateet tuntuu aina niin turhilta, kun odottaa vaan jo sitä lumien poissulamista.

      Poista
  14. Onpa hauskoja kuvia lumen muodostamasta taiteesta.
    Hyvää naistenpäivän iltaa sinulle.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...