maanantai 27. maaliskuuta 2017

Puutarhailta

Osallistuin viime torstaina ensimmäistä kertaa Hankkijan Puutarhailtaan. Ohjelmassa oli tutustumista esittelypisteisiin, kahvitarjoilu, Taimimoisiolta Marja Suomalaisen luento "Unelmapiha - ajatuksesta todeksi" ja arvonta. Vaikka arpaonni ei suosinutkaan, ilta tarjosi paljon tietoa, inspiraatiota ja ihania ideoita. Ennen luentoa kiertelin esittelypisteitä, joissa edustettuna olivat Heimosen Puutarha, Kivikangas, WolfGarten, Biolan, Neudorf, Päivin Kukka-aika, Kuopion Puutarhaseura, Hyötykasviyhdistys ja Savon ammatti- ja aikuisopiston puutarha-ala. Sain hyviä vinkkejä mm. kasvihuoneen hankintaa ajatellen ja mukaani tarttui myös nippu erilaisia istutusmalleja. 



Savon ammatti- ja aikuisopiston puutarha-alan opiskelijoiden esittelypisteessä oli jaossa erilaisia malli-istutusohjeita.

Hyötykasviyhdistyksen esittelypiste tarjosi paljon tietoa ja mahdollisuuden laittaa omat herneenversot kasvamaan.

Hankkijalle oli tullut jo kevät ja mm. pääsiäiskoristeet.

Taimimoisiolta oli saapunut Marja Suominen luennoimaan aiheesta "Unelmapiha - ajatuksesta todeksi". Varsin inspiroiva luento sisälsi vinkkejä puutarhan suunnittelussa huomioitavista asioista sekä runsaan kuvakavalkadin erilaisista puutarhatyyleistä, jotka Suominen lajitteli seuraavasti:
- romanttinen: pehmeät, kaarevat muodot, kerroksellisuus, kalusteet, vaaleanpunaiset värisävyt
- moderni ja trendikäs: selkeät linjat, muodot ja materiaalit, pelkistetyt rakenteet, harkitut värisävyt
- itämainen: selkeys, erilaiset kivet ja kiviainekset, sammalet, saniaiset, metsäpuutarha, harmonia, muotoonleikatut kasvit, portit, lyhdyt, sillat, vesiaiheet, tasapainoisuus
- perinteinen: isot, värikkäät istutukset, vanhat puut, nurmikentät, perinnekasvit, kestävät kasvit, sorakäytävät, vapaamuotoisuus
- luonnonmukainen: tontin edellytysten ja lähtökohtien mukaiset istutukset ja rakenteet, vaihtelevat kasvialueet, kierrätys, monimuotoisuus, elävyys
Marja Suominen kuvasi kotipuutarhojen usein olevan kuitenkin kooste erilaisista tyyleistä.

Itse en aiemmin ole erilaisia puutarhatyylejä juuri miettinyt, vaan olen vain päätynyt ratkaisuihin, jotka itseäni miellyttävät. Nyt kuitenkin luennon myötä huomasin, että puutarhassamme on elementtejä sekä romanttisesta, modernista ja trendikkäästä että itämaisesta tyylistä, jotain ehkä myös luonnonmukaisesta puutarhasta. Erilaisiin puutarhatyyleihin olisi itseasiassa hauska perehtyä vähän tarkemminkin. Mitä tyyliä/tyylejä sinun puutarhasi edustaa?

Valoa ja iloa viikkoosi!

32 kommenttia:

  1. Onpas ollut kiva tapahtuma siellä. Meidän mökkipuutarha on romanttinen ja luonnonmukainen, sellaista perinteistä mummonmökin tunnelmaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtuma oli kyllä oikein onnistunut. Mökkipuutarhanne kuulostaa oikein ihanalta.

      Poista
  2. Olisipa ihana päästä joskus tommoseen tapahtumaan. :) Meillä on edessä vasta ensimmäinen kesä tässä kodissa, mutta suunnitelmissa siintää jo romanttinen piha. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin osallistuin nyt ensimmäistä kertaa, mutta aion kyllä ehdottomasti jatkossakin osallistua. Romanttisessa pihastanne tulee varmasti upea.

      Poista
  3. Hienoa kun Hankkija on järjestänyt tuollaisen illan. Meilläkin on täällä Hankkija mutta eivät ole tuollaista tilaisuutta järjestäneet. Tuollaisesta tapahtumasta aina oppii jotakin ja saa uusia ideoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtuma oli tosiaan oikein kiva. Käsitin, että Toivalan Hankkija järjestää vuosittain vastaavan puutarhaillan. Tällaisia tapahtumia ei koskaan ole liikaa.

      Poista
  4. Pääsiäinen lähestyy ja on todella jo ajateltava pääsiäiskukkia. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Itsekin havahduin siihen, että kohta pitäisi jo laittaa rairuohotkin kasvamaan.

      Poista
  5. Kuulostaa melko mukavalta illalta!

    VastaaPoista
  6. Puutarhatyyleistä en ole minäkään kuullut. Minä laitan puutarhaa ihan oman maun mukaan, mutta varmaan meillä jokaisella jotain tyylisuuntaa on enemmän. Hyötykasviyhdistykseltä tilaan joka vuosi siemeniä ja joskus Isoäidin kasveilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyötykasviyhdistykseltä löytyy kyllä kaikkea kivaa. Isoäidin kasveilta en olekaan koskaan tilannut, pitäisikin katsoa, mitä kaikkea heidän valikoimissaan on.

      Poista
  7. Oli varmasti mukava ja antoosa ilta. Ei meilläkääpäi tuallaasia järiestetä....tiätääkseni.
    Mullon joka tyylistä jotaki, niinku varmasti useemmilla meistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilta oli kyllä sen verran kiva ja hyödyllinen, että varmasti menen toistekin. Vastaavanlaisia tapahtumia saisi tosiaan olla enemmänkin.

      Poista
  8. Kuulostaa kivalta ja antoisalta tapahtumalta! Meidän puutarha on jotain perinteisen ja luonnonmukaisen väliltä, lisäksi ripaus tyylittömyyttä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtuma oli tosiaan varsin mukava! Puutarhanne kuulostaa oikein viihtyisältä :)

      Poista
  9. Oli varmasti mukava ja mielenkiintoinen ilta!

    VastaaPoista
  10. Kuulostaapa mukavalta illalta! Oma puutarha muotoutuu sekalaisesti mieltymysten mukaan. Mökkipihalle sitten on yritystä suunnitella perinnepihaa romanttisella säväyksellä, ehkä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilta oli kyllä oikein kiva! Perinnepiha romanttisella säväyksellä sopii kyllä varmasti mökillekin tosi hyvin.

      Poista
  11. Kuulostaapa kivalta! Tää sun blogi on kyllä ihanan värikäs, ja aiheet kiinnostavia. Jäin seurailemaan! ❤

    tiiaemilia.blogspot.fi

    VastaaPoista
  12. Vuosien mittaan on tullut vaikeammaksi pitää kiinni alkuun suunnitellusta tyylistä. Ihania kasveja on niin paljon ja toisaalta kasvit menestyvät kovin vaihtelevasti. Eli sekalaista on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta, että kasvien menestyminenkin on vaihtelevaa ja alkuperäiset suunnitelmat menevät silloin uusiksi. Toisaalta mielikin muuttuu välillä ajan kuluessa ja tulee siirreltyä kasveja toisiin paikkoihin ja laitettua uusia tilalle.

      Poista
  13. Ihana postaus. Oma puutarhani on sellainen metri x metri, joten ei sinne paljoa mahdu. Siksi olenkin jatkanut puutarhaani ruukuilla terassin puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ruukuilla saa kyllä ihanaa vehreyttä melkeinpä minne tahansa.

      Poista
  14. Ihanalta kuulosti puutarhailtasi. Noita puutarhatyylejä on kyllä varmaan monia useimmissa puutarhoissa. Minulla kaupungissa on kasvillisuus romanttista ja kerroksellista, mutta rakenteet aika selkeälinjaisia, ehkä jopa moderneja. Mökillä tyyli on aika puhdas maalaisromantiikka 70-luvulla höystettynä 😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilta oli tosiaan oikein mukava. Ihanilta kuulostavat molemmat puutarhasi!

      Poista
  15. Mielenkiintoinen ilta! Oma piha on sekoitus eri tyylejä. Olisi jotenkin tylsää noudattaa tiukasti jotain linjaa, vaan kiva on toteuttaa sellaista mikä miellyttää omaa silmää. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi. Itsekin poimin ideoita vähän sieltä täältä ja lopputulos on sitten sen kaiken yhdistelmä. Mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  16. kuulostaa ja näyttää tosi kivalta!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...