perjantai 17. maaliskuuta 2017

Kevään ensimmäiset kylvöt

Vajaa pari viikkoa sitten tein tämän vuoden ensimmäiset kylvöni, siihen asti onnistuin malttamaan mieleni. 6.3. multiin pääsivät tomaatti "Roma" ja kirsikkatomaatti "Tiny Tim", rukola, iisoppi, ryytisalvia ja basilikat "Ordinary", "Large Leaved", "Dark Opal" ja "Bascuro". Kylvöihin käytin vanhoja kirsikkatomaatti- ja viinirypälerasioita, joihin merkitsin tarralapuilla ulkopuolelle, mitä missäkin rivissä kasvaa. Löysin laatikosta myös v. 2013 itse keräämiäni orvokin siemeniä ja ajattelin kokeilla, itäisivätkö nekin. Samoin löysin pussin pohjalta muutaman vanhan purjon siemenen ja kylvin ne kelmun alle wc-paperirullien hylsyihin. Laitoin rasiat leivinuunin päälle lämpimään. Meillä oli ollut tulet varaavassa takassa edellisenä iltana, ja leivinuunin päällinen oli nyt sopivan lämmin idätystä varten.



6.3.2017

Lasten kanssa laitoimme samalla kertaa vielä ruokakaupasta ostettuja kuivattuja herneitä ja maustehyllyn sinapinsiemeniä itämään. Unohdin liottaa herneet etukäteen, mutta nopeasti ne itivät silti, parissa päivässä. Sinapinsiemenet olivat vieläkin nopeampia ja kasvattivat pieniä, vihreitä alkuja jo seuraavana päivänä.

6.3.2017

Viikon kuluttua kaikki muut siemenet olivat itäneet paitsi purjon. Kaikkein hitaimmin itäneistä kasvuun lähti ryytisalvia, jonka siemenistä alkoi ensimmäistä viherrystä näkyä viiden päivän kuluttua kylvöstä. Päivisin taimet ovat nyt keittiön työtasolla päivänvalossa, töistä tultuani kiikutan ne lisävalon alle ja suihkuttelen niille vettä suihkepullolla. Odotan jo ilolla, että pääsen koulimaan nämä pienokaiset. :)

Vasemmalla tomaatit "Roma" ja "Tiny Tim", keskellä rukola ja oikealla orvokki, 11.3.2017.

Vasemmalla sinapinsiemen ja kahdessa muussa rasiassa herne, 11.3.2017.

Tomaatit 15.3.2017

Basilikat alhaalta "Large Leaved", "Dark Opal" ja "Bascuro" 15.3.2017

Sinapinsiemenet ja herneenversot 15.3.2017

Lapset ovat seuranneet itämistä melkein yhtä innokkaina kuin äitinsäkin. Ensi kuussa sitten olisi seuraavan siemensatsin vuoro päästä multiin. Esikasvatatko sinä jotakin tänä vuonna, ja jos kyllä, niin mitä?

Ihanaa viikonloppua!

36 kommenttia:

  1. Minulla kanssa odotusta ilmassa. Laitoin vasta oreganot ym itämään,kun vien ne kasvihuoneeseeen kohta. Salaattia, tilliä, sipulia, persiljaa siellä jo onkin. Meillä hiukan aikaisemmassa kevät kuin siellä suomessa mutta ei nyt niin kovin, näkyy luvassa sadetta taas... Ihanat kuvat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä niin mukavaa, kun nyt jo pääsee touhuamaan siemenien ja taimien parissa. Paremmin jaksaa odottaa lumien sulamistakin, kun on hauskaa keväistä puuhaa sisällä.

      Poista
  2. Hyvällä aluulla sun siämenkylyvöt. Uuninpäälline onki hyvä ja palio turvallisempi paikka lapsiperhees, ku pesuhuanehen laattia.
    Mun kylyvökset on painottunu koristepualelle. Keväästä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ensimmäistä kertaa kokeilin nyt tuota uuninpäällistä ja toimi kyllä tosi hyvin. Olet oikeassa siinä, että pesuhuoneen lattialla kylvöksiä olisi varmasti käynyt pikkuväki salaa kaivelemassa ja "hoitamassa". :)

      Poista
  3. Purjot ja paprikat ovat jo itäneet, tänään kylvän tomaatit. Kukkapuolella on itämässä petuniaa, timanttikukkaa ja maurinmalvaa. Vielä on jatkokylvöjä tulossa. Syödäänko sinapinsiemen versoina, entä herneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla vaikuttaa siltä, että purjot eivät idä, mutta siemenet olivat kyllä olleet avatussa pussissa jo ainakin viisi vuotta. Sinapinsiemenet ja herneet syödään tosiaan versoina. Vähän niistä jo leikkasin salaattiin ja maistuivat kyllä hyvältä. Istutuslaatikkoon tarkoitetut herneet kylvän sitten myöhemmin.

      Poista
  4. Onpa virkeät pikku taimet! Hieno juttu, kun lapset ovat mukana puutarhahommissa ja kylvö ja taimien ilmestyminen onkin ihmeellinen juttu! Hyvää kasvuvauhtia taimille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lasten kanssa on kyllä kiva tehdä puutarhahommia ja heidän iloaan ja ihmettelyään on hauska seurata. Välillä pitää vain itse muistaa varata mukaan pitkää pinnaa :)

      Poista
  5. Voi miten ihania pieniä taimia, täynnä energiaa, täynnä lupausta alkavasta kesästä! Mukavaa, että lapsetkin ovat innostuneet auttamaan, pienillä sormilla on mukavaa peitellä siemeniä multakehtoon odottamaan kasvua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Etenkin nämä kylvöt ovat meillä lasten mieleen, samoin alkuvaiheen itämisen ja versomisen seuraaminen, ja sadonkorjuuvaihe tottakai. :)

      Poista
  6. Laitoin ensi kertaa basilikaa ja nyt mietin missä vaiheessa pitäisi koulia, pienenpienet sirkkalehdet on vasta näkyvissä. Tuntuu että taimet ovat jämähtäneet kasvussa.
    Herne on nopea itämään, laitoin lasten kanssa töissä ja muutaman päivän päästä oli idut nähtävissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli basilikoiden kanssa tuollainen hitaamman kasvun vaihe, mutta nyt tänä aamuna huomasin, että "Dark Opal" oli kiihdyttänyt kasvuaan, jospa muutkin lajikkeet tekisivät lähipäivinä saman. Itse ajattelin koulia ne vasta, kun ensimmäiset varsinaiset lehdet ovat näkyvissä, elleivät ne venähdä kovin pitkiksi ennen sitä.

      Poista
  7. Siellä on taimet jo hyvällä alulla! Aurinkoista viikonloppua, Tiiu!

    VastaaPoista
  8. Sinulla onkin jo kevätpuuhat hyvässä vauhdissa. Minulla on siemenet vielä kaupassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinhän tässä vielä ehtii kevätpuuhia aloitella. Minullakin suurin osa esikasvatettavista tulee kylvettäväksi vasta ensi kuussa. Kiva kuitenkin, kun on jo jotain keväistä puuhaa. :)

      Poista
  9. Basilikat ovat niin hitaita, että laitoin ne kasvamaan jo helmikuussa. Tomaatteja laitoin maaliskuussa. Muutamat muiden kasvattamat pikkutaimet ovat jo kasvamassa.

    Herneen versoja on saatu useaan kertaan salaatteihin, kun ne kylvin helmikuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Basilikat ovat tosiaan hitaita. Toisaalta kiva, kun kaikki kylvökset eivät nyt tule koulintavaiheeseen yhtä aikaa, vaan vähän voi jakaa sitä hommaa eri viikonlopuille. Herneenversot ovat kyllä tosi hyviä, tuovat kevään lautaselle!

      Poista
  10. Mullasta esiin ponnistavat siemenet ja kasvun ihme ovat ehkä kevään yksi mukavimmista hetkistä.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen samaa mieltä kanssasi. Talven jälkeen uusi kasvu on aina yhtä ihanaa!

      Poista
  11. On tämä niin ihanaa aikaa, joka päivä pitää käydä katsomassa kylvöksiä, että onko mitään uutta noussut pintaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Aamu alkaa kylvösten siirtämisellä ikkunan ääreen ja illalla viimeiseksi täytyy vielä vilkaista, onko päivän aikana tapahtunut edistystä. :D

      Poista
  12. Pienten taimivauvojen kasvatus on aina yhtä ihanaa!

    VastaaPoista
  13. Ihania taimivauvoja ja tomaatit ovat jo hyvin kasvuvauhdissa!
    Minä yritän nyt malttaa uusien kylvöjen kanssa, koska tilanpuutetta alkaa olla ilmassa :) Kuinka tyypillistä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sama juttu täällä, huhtikuussa on vasta lupa kylvää lisää :)

      Poista
  14. Kyllä tämä puutarhaharrastus alkaa jo talvella siementen kylvöillä. Siinä se hauskuus onkin, kun odottaa ihan kuin lapsi siementen itämistä ja kasvua. Joskus epäonnistuu, mutta ei haittaa, kylvetään uutta! Paprikan siemenkylvöistä iti vain yksi, mutta sillä mennään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niinhän se menee. Kyllä tämä kylvöjen aika on vaan niin hauskaa!

      Poista
  15. Topakoita siementaimia! :)
    Minäkin kylvin ensimmäiset kasvit (perennoja ja puitakin!) vasta tässä kuussa eikä mitään ole vielä tullut esille. Todellakaan kylvöt eivät aina onnistu, mutta onnistuessaan siemenistä kasvatus on hauskaa, edullista ja mielenkiintoista.
    Kiinnostavimmat esikasvatukseni ovat ehkä laventelit, jotka pysyivät maassa elossa kamalan tammikuun 2016 sekä sinisateet, jotka siirretään talveksi sisälle.
    Keväistä uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinulla on ollutkin mielenkiintoisia kasvatusprojekteja. Keväistä uutta viikkoa sinullekin!

      Poista
  16. Enpä ole koskaan tullut ajatelleeksi sinapinsiementen kylvöä. Voisi kokeilla kyllä. Tiny tim tomaattia mullakin on kasvamassa. Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinapinsiemenet ovat helppoja versotettavia ja hyvänmakuisia, kannattaa kokeilla. :) Hyvää alkanutta viikkoa sinullekin!

      Poista
  17. Ihania kylvöksiä ja sirkkalehtiä! Mun pitäisi tehdä sama juttu. Kasvun seurailu on kivaa koko perheen hommaa:) Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...