perjantai 6. toukokuuta 2022

Perennojen juurakoita

Ostin aiemmin marketista perennojen juurakoita, ja vappuviikonloppuna istutin ne lopulta lyhyen varastosäilytyksen jälkeen ruukkuihin. Osassa juurakoita oli näkyvissä silloin jo pieniä versoja, joten istutuspuuhat tulivat vähän viime tingassa. Ruukut kastelin hyvin ja vein kasvihuoneeseen, jossa ne ovat nyt olleet harson alla. Aion ensi viikon aikana siirtää sisältä esikasvattamani kesäkukkien ja hyötykasvien taimet kasvihuoneeseen, joten siinä vaiheessa nämä perennojen juurakot pääsevät jatkamaan kasvuaan pihalla.


 

Tässä vielä lista ostamistani juurakoista:
- morsiusharso, valk.
- punatähkä
- punakärsämö
- rantatädyke
- kuunlilja 'Fortunei Hyacinthina'
- isomaksaruoho 'Red Cauli'

Näistä valkoista morsiusharsoa minulla oli aiemmin Kaaripenkissä ja se kukki kauniisti valkoisena kukkapilvenä monena vuonna. Sitten tuli muutama vuosi sitten kasveille haasteellinen talvi, josta morsiusharso ei selvinnyt, ja harmittelin sitä kovasti, koska olin käyttänyt sitä paljon myös leikkokukkana. Niinpä nyt yritän uudestaan, josko saisin sen taas viihtymään. Vaaleanpunainen morsiusharso meillä on etupihalla ja se on ollut ahkera kukkija. Tämän isomaksaruohon väri taas oli aivan vastustamaton!

 

Kaunista, keväistä viikonloppua!

3 kommenttia:

  1. Ihania ostoksia. Toivon niille menestystä. Aurinkoista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  2. Hei! Minua kiinnostaisi kuulla, miten nuo perennajuurakot lähtivät kasvamaan. Jospa vaikka innostuisin kokeilemaan muitakin kuin daalian juurakoita😊 Terv. Soila (instassa Puutarhailua)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...