tiistai 26. lokakuuta 2021

Syyskylvöt

Lokakuun loppupuolella minulla on ollut tapana tehdä hyötytarhan syyskylvöt ja niinpä tein ne tänäkin vuonna. Meillä erityisesti porkkana, palsternakka ja pinaatti ovat onnistuneet syksyllä kylvettyinä tosi hyvin, ja toisaalta keväällä riittää niin paljon puuhaa, että jo pienikin helpotus niihin lämmittää mieltä. Lisäksi minusta on kiva ajatella, että jo osa ensi vuoden sadosta on valmisteltu odottelemaan kevättä ja kasvuunlähtöä.

Tämänvuotiset hyötytarhan syyskylvöni


Tässä vielä listausta tämän syksyn kylvöistäni:
- porkkana 'Nantes', 'Nantes 6 Fancy', 'Berlicum', 'White Satin', 'Amsterdam' ja värisekoitus
- pinaatti 'Bazaroet'
- palsternakka 'Guernsey'
- mustajuuri 'Lange Jan'
- retikka 'Musta Pyöreä'
- kaurajuuri

Syyskylvöni ovat vuosittain kovin samanlaiset. Porkkana, pinaatti ja palsternakka tosiaan kuuluvat jokasyksyisiin kylvöihini. Mustajuurta ja retikkaa olen kylvänyt aiemminkin, näistä tosin ensimmäisen sato on jäänyt tosi niukaksi niin keväällä kuin syksylläkin kylvettynä. Ajattelin kuitenkin jälleen kokeilla, josko tällä kertaa mustajuuri vihdoin onnistuisi. Retikka 'Musta Pyöreä' teki pari vuotta sitten syyskylvettynä ihan mukavan sadon, ja nyt vuoden tauon jälkeen sille on taas tilaa lavatarhassamme. Kaurajuuri sen sijaan on minulla kokeilussa ihan ensimmäistä kertaa, ja mieleenkiinnolla odotan, saammeko siitä satoa ja jos saamme, mille se maistuu.

Aiemmin kylvin syksyisin myös kehäkukkaa ja tilliä, mutta ne kylväytyvät meillä myös itsestään, joten niitä en ole enää erikseen kylvänyt. Keväällä sitten tarvittaessa siirrän niiden pikkutaimia sopivampaan kohtaan ja kitken ylimääräiset pois. Myös yksi- ja kaksivuotisista koristekasveista ruiskaunokki, unikot ja rohtosormustinkukka saavat kylväytyä itse. Perennat sen sijaan olen yleensä laittanut vasta talven tullen hankikylvöinä.

Oletko sinä tehnyt syyskylvöjä?

Kaikkea hyvää päivääsi!

2 kommenttia:

  1. En ole tehnyt itse syyskylvöjä, mutta järkeväähän se olisi ja on :) Sinulla on jo kevät mielessä ja mitä keväästä odottaa. Kauniita syyspäiviä!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...