keskiviikko 12. elokuuta 2020

Hunajan sadonkorjuu

Hunajan sadonkorjuu on taas tältä vuodelta tehty. Heinä-elokuun vaihteessa mies kävi hakemassa pesiltä hunajalaatikot, ja viemässä tilalle sokerilientä mehiläisten talviruoaksi. Tämän vuoden hunajasato jäi vähän pienemmäksi per mehiläispesä kuin viime vuonna, sillä kesäkuun viileät kelit sattuivat täällä juuri parhaimpaan mesikasvien, kuten vadelman, kukinta-aikaan. Koska mehiläispesiemme määrä on kuitenkin kasvanut jaokkeiden teon myötä viime vuodesta (pesiä on nyt yhteensä nelisenkymmentä), kokonaissatomme on suurin piirtein samaa luokkaa kuin silloinkin.

Pesistä kerätään hunajaa sisältävät kehät linkousta varten. Samalla teimme tymolikäsittelyn (kuvassa näkyvä lappunen mehiläispesän päällä) varroapunkin ehkäisemiseksi.

Hunajan tilalle mehiläisille annetaan sokerilientä, jonka turvin pesät selviävät talven yli. Sokeriliemi laitetaan erilliseen syöttökaukaloon, josta mehiläiset keräävät sen talteen ja varastoivat kennoihinsa.

Yhteen pesään tarvitaan sokerilientä n. 30 litraa/talvi. Liemen olemme sekoittaneet itse kuumasta vedestä ja sokerista.

Valmis kehä, jossa vaaleat alueet ovat mehiläisvahalla peitettyä hunajakennorakennetta. Kehän alaosassa on vielä peittämätöntä kennoa.

Kunhan saamme talviruokinnan kokonaan tehtyä, kiireet mehiläispesillä helpottavat. Loppuvuodesta on aika tehdä vielä oksaalihappokäsittely varroapunkkia vastaan, mutta muuten pesät saavatkin olla rauhassa ensi kevääseen asti. 

Mukavaa keskiviikkoa!

6 kommenttia:

  1. Teillä onkin aikas touhut noin monen pesän kanssa! Meillä ei ole kuin kaksi; jaoke tehtiin keväällä viime vuonna hankitusta pesästä.
    Hunajaa tulee tosi huonosti. Viime vuonna saimme 37 kiloa yhdestä pesästä. Tänä vuonna jaokkeesta ei varmaan tule yhtään, ehkä pari kennollista hyvällä säkää. Kantapesäkin tuotti heikosti. Varmaan nyt viikonloppuna tai ensi viikolla lingotaan.
    No toisaalta pääasia on, että pesät olisivat niin vahvoja, että talvehtiminen sujuisi hyvin. Pölytys ja omavarainen hunaja on meille se pääasia. Tietysti se, että on vain pari pesää mahdollistaa menetyksiäkin. Mutta silti ei ole kyllä aikomus muutamaa pesää enempää laajentaa. Ei vaan ole aikaa ja jaksamista!

    Mukavan makeita päiviä on teillä siellä tiedossa hunajahommissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tämä vuosi oli huonompi kuin edellinen ja osa jaokkeista jäi niukalle sadolle. Tärkeintä tosiaan olisi, että pesät talvehtisivat hyvin. Jospa ensi kesä olisi sitten taas parempi hunajakesä!

      Poista
  2. Teillä onkin jo melkoinen mehiläisyhdyskunta.
    Näin maallikkona on kiinnostavaa lukea mehiläistarhauksesta. Kiitos!
    Mukavaa keskiviikkoa myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, että aihe kiinnostaa.:) Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  3. Mielenkiintoinen ja hieman epätavallinenkin puutarhaulottuvuus!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...