perjantai 29. toukokuuta 2020

Lasten oma pikkuinen lavatarha

Meillä lapset ovat innostuneet puutarhapuuhista, ja jo parin vuoden ajan heillä on ollut käytössään vanhimman lapsen jämälaudoista nikkaroima istutuslaatikko, johon olen antanut aina muutamia kesäkukan taimia. He ovat hoivailleet kasvejaan innolla, ja tänä vuonna he kovasti toivoivat saavansa kasvattaa itse jotakin syötävää. Mehiläistarhauskalustossa meillä oli muutamia laatikoita, jotka olivat jo niin huonokuntoisia, etteivät varsinaiseen tarkoitukseensa sopineet. Niistä kuitenkin syntyi lapsille oma pikkuinen lavatarha, jossa jokainen sai hoitaakseen oman laatikon.

Kaikki lapsistamme kylvivät herneitä.

Perustimme tarhan nuotiopaikan viereen nurmelle, jonka päälle laitoimme paksun kerroksen pahvia ja sanomalehtiä. Niiden kastelun jälkeen laatikot pääsivät paikoilleen, ja kaksi nuorinta reunustivat laatikot pihalta löytämillään kivillä. Sitten olikin jo mullan lisäyksen ja kylvöjen aika. Kaikki saivat itse valita, mitä kylvävät, tosin itse olin ensin rajannut kasvivalikoiman niin, että suhteellisen matala multatila kuitenkin riittää ja esimerkiksi porkkanat ovatkin tämän vuoksi pyöreää lajiketta. Kylvöt tulivat laatikoihin melko tiiviiseen, mutta tilaa vapautuu, kun retiisit nostetaan alkukesän aikana. Lisäksi esim. tillille tuli vain pieni nurkkapaikka ja siihen ainoastaan muutama siemen.

Nimikyltit kasveille tein maitotölkeistä leikkaamistani palasista, joihin kirjoitin tekstit vedenkestävällä tussilla.

8-vuotiaan laatikosta löytyy hernettä 'Kleine Rheinländerin', kaskinaurista 'Enon Kanta', kyssäkaalia, pientä, pyöreää kesäporkkanaa 'Oxheart' sekä mangoldia 'Bright Lights'. 6-vuotias valitsi hernettä 'Kleine Rheinländerin', retiisiä, lehtisalaattia 'Starix ja 'Australialainen' sekä kesäporkkanaa 'Oxheart'. 4-vuotias taas tahtoi kasvattaa hernettä 'Kleine Rheinländerin', retiisiä, lehtisalaattia 'Starix' ja 'Australialainen', kesäporkkanaa 'Oxheart', kaskinaurista 'Enon Kanta' sekä tilliä.

4-vuotias kylvämässä lehtisalaattia.

Lapset ovat olleet alueesta todella innoissaan, ja päivittäin on tottakai käytävä kurkkimassa harson alle, onko kasvua tapahtunut. Myös kastelu on hauskaa puuhaa, ja riemu varmasti vain lisääntyy, kunhan ensimmäistä satoakin alkaa tulla.

Nyt muutaman päivän jälkeen jokaisessa laatikossa on jo pikkuruisia taimia näkyvissä.

Alueelle on tulossa vielä ainakin vielä yksi korkeampi laatikko, johon lapset saavat todennäköisesti avomaankurkun taimia, ja yksi pyöreä ruukku parveke- tai pensastomaatille. Näiden istutuspuuhat koittavat lähiaikoina, kunhan saan ensin loput omat taimeni paikoilleen ja näen, mitä kaikkea jää yli. Palailen tämän lastenkin lavatarhan kuulumisiin kesän edetessä.:)

Rentouttavaa viikonloppua!

9 kommenttia:

  1. Pienestä alkaa kipinä. Et usko, miten iloitsin kun tyttäreni kertoi ostaneensa pienen köynnösmajan. Aikoi istuttaa kärhöjä sen ympärille. Minulle tieto kertoi puutarhainnostuksen itäneen ja olin siitä todella onnellinen.

    VastaaPoista
  2. Erittäin viisasta opettaa lapsille arjen askareita ja jos on mahdollisuus vielä myöskin hyötykasvatusta. Me olemme ajatelleet samoin tehdä pojanpojalle ensi vuonna oma kasvulaatikko silloin hän on myös neljävuotias. Nyt hän vain kastelee mummon kukkia ja muuta. Ostettiin vähän puutarhatyökaluja lisää, kuten isompi teräksinen kottikärryt. Mukavia hetkiä sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi kivoja suunnitelmia sinulla. Mukavia hetkiä sinnekin!

      Poista
  3. Söpö pieni lavatarha! Meillä lapset saivat yhteisen laatikon ja olivat kyllä innolla kylvämässä sinne siemeniä. Innostus tosin lopahti kylvön ja ensimmäisen kastelun jälkeen :D Jospa innostuisivat enemmän sitten kun siemenet itävät. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jospa he tosiaan innostuisivat, kun pääsevät seuraamaan taimien kasvua. Mukavaa sunnuntaita koko perheelle!

      Poista
  4. Ihanaa kun lapset ovat innostuneita puutarhanhoidosta ja haluavat osallistua kasvien kasvattamiseen. Mikä maistuisikaan paremmalta, kuin itse kasvatettu porkkana! Mukavia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oma sato on tosiaan ihan parasta. Mukavia kesäpäiviä sinullekin!

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...