lauantai 25. tammikuuta 2020

Pihabongaus 2020

Taas on Suomen suurimman lintutapahtuman, BirdLifen järjestämän Pihabongauksen aika! Tapahtumassa tarkoituksena on tarkkailla lintuja yhden tunnin ajan omalla pihalla tai muussa paikassa tänään tai huomenna ja käydä sen jälkeen kirjaamassa havainnot BirdLifen sivuille, josta löytyvät myös tarkemmat osallistumisohjeet. Tapahtuman avulla kerätään tietoa Suomen talvisesta linnustosta. Lisäksi sen tarkoituksena on innostaa ihmisiä tarkkailemaan talvisen pihapiirin lintuja ja lisätä kiinnostusta lähiluontoa kohtaan. Kyseessä ei ole kilpailu havaintojen määrästä, vaan yhdenkin linnun käsittävät havainnot ovat tärkeitä. Osallistujien kesken arvotaan myös lintuaiheisia palkintoja.

Tilhiä puutarhassamme näkyy vain harvoin.

Meillä on ollut jo usean vuoden ajan tapana osallistua Pihabongaukseen, sillä se on mukavaa koko perheen yhteistä puuhaa. Lapsemmekin ovat kiinnostuneita lintujen tarkkailusta (keväisin ja kesäisin käymme yleensä linturetkillä luontopoluilla ja läheisillä lintutorneilla) ja iloitsevat jokaisesta näkemästään yksilöstä. Tänä talvena puutarhassamme lintuja on ollut viime vuotta enemmän niin lajien kuin yksilöidenkin kannalta katsottuna. Saa nähdä, minkälaisia lintuvieraita meillä tänään tarkkailuaikana piipahtaa!:)

Sinitiaiset ovat pihamme päivittäisiä vieraita.

Jos kiinnostuit Pihabongauksesta, ehdit vielä hyvin mukaan tarkkailemaan lintuja tänään tai huomenna!:)

Mukavia bongaushetkiä ja iloista viikonloppua!

6 kommenttia:

  1. Minä olen viime aikoina ihaillut Instagramin puolella kauniita tilhikuvia. Ne ovat jotenkin niin kuvauksellisia lintuja. Sointuvat kauniisti pihlajanmarjojen kanssa syksyiseen maisemaan, jota näyttää tänä vuonna riittävän ihan kevääseen asti.

    Lintulaudasta olen haaveillut kovasti omalle pihalle, mutta en haluaisi oravia tai rottia kutsua talon pihapiiriin hullistelemaan. Lintujen tarkkailu talvella lämpimästä sisältä kuuluu minun mielestä maalaiselämään. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilhet ovat minustakin erityisen kauniita lintuja. Meillä oravalle on oma ruokintapaikka metsän reunassa, mutta silti se käy välillä vieraisilla lintulaudallakin. Rottia tai niiden jälkiä ei onneksi ole näkynyt.

      Poista
  2. Tilhit on kauniita lintuja. Kaks käpytikkoo ja palokärki on tämän viikon uusia havantoja tinttien ja pikkuvarpusten lisäks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania öintuvieraita siellä! Meillä huomattiin tänään ensimmäistä kertaa fasaani lintulaudan alla noukkimassa pudonneita siemeniä.

      Poista
  3. Täytyypä tarkkailla mitä ruokintapaikalla tapahtuu :)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...