maanantai 16. syyskuuta 2019

Syyskesän kärhöt, liljat ja ruusut, osa 3/3

Postailin viime viikolla kuvia puutarhassamme kukkivista kärhöistä, liljoista ja ruusuista jo kahteenkin kertaan (osa 1 ja osa 2). Kukkijoita on tänä vuonna niin runsaasti, että kaikki etupihan kaunottaret jäivät tähän kolmanteen postaukseen. Aloitetaan kierros kuitenkin vielä muutaman kuvan voimin takapihan puolelta, jonne edellinen kuvakooste päättyi. Tervetuloa mukaan jatkamaan kärhöjen, liljojen ja ruusujen tähdittämää kuvakierrosta puutarhassamme! 

Kohopenkissä puulilja 'Pink Palace' kukkii yksivärisenä, kun Kaaripenkissä se oli tänä vuonna muuttunut valkeankirjavaksi. Puuliljan kaverina ilahduttaa syysleimu 'Europa'.

Kohopenkki kauempaa, nuotiopaikan luona olevan puutarhaportin vierestä. Etualalla kukassa asteri 'Kesseler'.

Sitten kierros jatkuu uudelle etupihan vehreälle keitaalle.
 
Kiinankeltakärhö kukkii yllättävän runsaasti huomioiden, että se on vasta äskettäin istutettu. Etualalla helminukkajäkkärä, taaempana kukassa syyskohokki.

Kiinankeltakärhö

Vaaleanpunainen köynnösruusu ilahduttaa toisessa köynnöspylväässä. Etualalla kuparisara, takana hopeamaruna 'Valerie Finnis'.

Kolmannessa köynnöspylväässä kukassa ovat edelleen loistokärhöt 'Hagley Hybrid' ja 'The President'. Myös punainen köynnösruusu on kukkinut jo muutaman viikon.

Tämä köynnösruusu on minusta tosi suloinen.

Loistokärhö 'The President'

Neljännessä köynnöspylväässä väripilkkuna on vaaleanpunainen köynnösruusu ja taakse jäävä loistokärhö 'Niobe', joka kukkii aivan maanrajassa. Hiekkamaruna peittää maata pylvään vieressä.

Sama pylväs toiselta puolelta. Violettiin taittava loistokärhö 'Niobe' sopii hyvin yhteen vaaleanpunaisen köynnösruusun ja hopeisen hiekkamarunan kanssa.

Kauniita, kuulaita syyspäiviä!

16 kommenttia:

  1. Kyllä sinulla on todella runsas lajikirjo puutarhassasi! Miten olet muuten onnistunut Liljojen kasvatuksessa ilman liljakukkoja? Minä jouduin reilu 10 vuotta sitten poistamaan liljat, sillä kukkoja oli niin paljon, etten perässä pysynyt. Kaunista syksyn jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Päivi! Meillä liljakukkoja ei ole näkynyt vielä, toivottavasti ei tulisikaan. Mitään erityistä en ole tehnyt niitä torjuakseni. Kaunista syksyn jatkoa sinullekin!

      Poista
  2. Kauniisti kukkii vielä puutarhassasi. Ihanan värinen tuo 'Pink Palace' lilja ja suloinen köynnösruusu.
    Mukavaa alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minäkin pidän tuosta Pink Palacen väristä. Mukavaa alkanutta viikkoa sinullekin!

      Poista
  3. Ihanasti kukkii ihana puutarhasi <3 mukavia syyspäiviä sinulle :)

    VastaaPoista
  4. Kukkien lisäksi huomioni kiinnittyi siihen, ettei teillä ole rikkaruohon rikkaruohoa missään. Ihailtavaa.
    Mukavaa syysviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suurin osa penkeistä on siistissä kunnossa, pari vielä odottaa syksyn viimeistä kitkentäkierrosta. Mukavaa syysviikkoa sinnekin!

      Poista
  5. Kauniisti vielä kukat siellä kukkivat. Toivotaan lämmintä ja pitkee syksyy, jotta kaikki kerkiis kukkii. Miullakin on vielä monia lajikkeita nuppuasteella.
    Mukavoo syysviikkuu siulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti tosiaan tulisi lämmin syksy. Lähipäiville on tänne luvattu tosi kylmiä öitä, mutta ensi viikolla toivon mukaan lämpenee. Mukavaa syysviikkoa sinullekin!

      Poista
  6. Så mye vakkert som blomstrer hos deg. Liljen Pink Palace var helt fantastisk lekker. For en farge!
    God uke.
    Hilsen Jannicke

    VastaaPoista
  7. Kaunista on sinun syyspihalla!
    ja tuo köynöstuki ...ihana:))
    ...vielä on syksyä jäljellä,ja niitä ihania kuulaita päiviä!!
    Sinulle toivottelen ,syystouhuihin ,aurinkoa!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...