maanantai 22. huhtikuuta 2019

Puutarhapääsiäinen

Tänä pääsiäisenä sää on ollut mitä kaunein. Aurinko on paistanut, ilma on ollut lämmin ja linnut laulaneet, jonka vuoksi puutarha on vetänyt vastustamattomasti puoleensa. Meillä onkin ollut oikea puutarhapääsiäinen!:)

Porraspenkin ylimmällä portaalla alkaa krookuksia olla kukassa jo kiitettävästi.

Esikasvattamani orvokit ovat jo päässeet ulos ruukkuihin.

Jo viime viikon alkupuolella pääsin siistimään kukkapenkit, joihin silppusin mm. talveksi pystyyn jättämäni perennan varret maatumaan. Esikasvattamani orvokit istutin ulos ruukkuihin ja mm. kuukausimansikat ovat päässet ulkoilemaan jo aamusta myöhäiseen iltaan. Myös muita jokakeväisiä puutarhapuuhia tein jo pitkin viikkoa, ja pääsiäisenä pääsinkin tarttumaan uusiin puutarhaprojekteihin. Niin pajumajan alue kuin kompostointialuekin ovat nyt hyvällä alulla, ja postailen niistä tarkemmin vielä lähiaikoina. Myös monivuotisten yrttien tarha sai jo muodon, kun poistin alueelta nurmen. Lisäksi kasvihuoneen patio on miehellä työn alla. Ensimmäiset taimiostoksetkin tein pitkäperjantaina, kun ostin kaverin viime kesänä hankkimalleni pähkinäpensaalle ja lisäksi loistomagnolian ja sihteerikkömagnolian 'Susan'. Puutarhakausi onkin startattu vauhdilla!

Yrttitarha tulee matkan varrelle kuljettaessa portailta kasvihuoneelle. Sen oikealle puolelle jää matalissa lavoissa oleva mansikkamaa. Tässä kuvassa Rinnepenkin reunassa oleva nurmikaistale on vielä poistamatta, mutta senkin nappasin myöhemmin pois. Yrttimaa tuleekin Rinnepenkin reunaan asti.

Kaaripenkissä kukkii koko penkin pituudelta. Edessä kevätkurjenmiekkoja ja idänsinililjoja, niiden jälkeen krookuksia ja kauimmaisena kukassa posliinihyasintit. Helmililjat kasvattelevat taka-alalla vielä lehtiään.

Kolmiopenkissä siintää jo lupaus tulevasta tulppaanien kukinnasta.

Vaikka olemmekin touhunneet puutarhassa ahkerasti, olemme jättäneet aikaa myös kevättunnelmoinnille. Päivittäin olemme istuskelleet auringossa, pari kertaa syöneet jo pihalla, tunnelmoineet nuotion ääressä ja nauttineet näistä pakahduttavan ihanista kevätpäivistä.

Suloista toista pääsiäispäivää ja ihanaa uutta viikkoa!

24 kommenttia:

  1. Kyllä säiden puolesta kelpaa pihatöitä nyt tehdä!

    VastaaPoista
  2. Onpa sinulla ihanan paljon pieniä kevätkukkijoita! Suurempana alana näyttävät niin kauniilta! Hienolta näyttää myös projektisi ja etenevät hyvässä vauhdissa! Minäkin pääsin jo istuttamaan kolme puuta ja tuntui niin mukavalta. Kerrassaan hienoja päiviä on ollut ja ennuste lupaa yhä lämpimämpää, kyllä kelpaa puutarhassa touhuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä kevään ensimmäiset puutarhatouhut tuntuvat erityisen ihanilta, kun koko talven on tätä hetkeä odottanut. Sääennuste tosiaan lupaa hienoa keliä tällekin viikolle.

      Poista
  3. Kivan muotoinen kaari tulossa yrttipenkkiin. Nyt ovat säät hellineet, täällä tänään viilempää ja pilvisempää mutta en usko sen haittaavan puutarhatöitä, vielä on monta perennapenkkiä siistittävänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meilläkin oli eilen aamulla pilvistä ja muutama pisara tuli vettäkin. Iltapäivällä kuitenkin oli taas kauniimpaa.

      Poista
  4. Oho, tehän olette olleet puuhakkaina. Itsekin pääsiäisenä olen ollut mökillä perennapenkkejä siistimässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan näin touhukasta puutarhakauden starttia ei varmaan muute olisi ollut, mutta kaunis sää toimi hyvänä kannustimena.

      Poista
  5. Hienolta näyttää! :) Omat orvokintaimetkin pitäisi laittaa ruukkuihin, kiitos muistutuksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kiva, kun vähitellen saa taimia jo sisältä pois. Tulee paremmin tilaa uusille koulittavillekin.

      Poista
  6. Äkkiä teillekin tuli kevät ja lumi suli. Tulppaanin alut näyttävät talvehtineen hienosti.
    Paljon olette ennättäneet puurtaa.
    Minä siirsin uhkarohkeasti tomaatit ja kukantaimet kasvihouneeseen ja solumuovin alle seinustalle, kun autotallissa, jossa esikasvitan taimet loppui tila.
    Oikein ihanaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minäkin olen miettinyt, milloin rohkenisin jotakin jo siirtää kasvihuoneeseen. Siellä kyllä olisi lämmitin, joten voi olla, että lähipäivinä jonkin koe-erän sinne vien, kun öidenkin on luvattu pysyvän reilusti plussalla. Oikein ihanaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  7. Mukavasti on puutarhakausi teillä alulla ja olette saaneet jo paljon aikaiseksi. Yrttitarhasta tulee tosi kiva! Minä en vielä suurempia projekteja tänä viikonloppuna aloitellut vaan aika meni pihan perussiistimiseen. Talventörröttäjät on leikattu ja silputtu penkkeihin, katemullat ja kuorikatteet on levitelty ja haravoidakin ennätin. Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paljon olet sinäkin jo kevätpuuhia tehnyt. Mukavaa viikkoa!

      Poista
  8. Ihanan rehevät tulppaanien versot lupailevat lähiviikkoina mahtavaa kukkaloistoa. Kevät etenee vauhdilla nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät tosiaan etenee nyt silmissä. Jo viikossa puutarhan ilme muuttuu paljon. Nyt jo osa pensaista tekee meillä hiirenkorvia. Kiva seurata, olisiko vappuna jossakin jo ihan kunnon lehdet.

      Poista
  9. Nyt on todellakin ollut säiden puolesta mahtava puutarhapääsiäinen :) Suloisia kukkijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aivan ihanat säät on nyt tosiaan ollut. Tällaista vain lisää!:)

      Poista
  10. Olet ollut todella vauhdissa! Minä sain eilen vasta kasvihuoneen pestyä. Penkkien siistiminen on alkutekijöissä.

    VastaaPoista
  11. Niin kauniita kukkijoita ja siellä ollaan oltu niin uutteria kevät puuhissa! On kyllä ollut niin upeaa keliä:) Leppoisaa alkanutta viikkoa💖

    VastaaPoista
  12. Sää on todellakin suosinut puutarhapuuhailua. Yrttipenkistä on tulossa hieno. Kaunista ja yltäkylläistä pikkusipulien kukintaa. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  13. On ollut ihania kevätpäiviä! Nautitaan! :)

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...