keskiviikko 17. huhtikuuta 2019

Kirjaesittely: Puno ja askartele pajusta ja pihlajasta

Yksi tämän kesän puutarhaprojekteistamme on elävän pajumajan rakentaminen, ja olen lueskellut viime aikoina ohjeita sen tekemiseen. Sain Minerva Kustannus Oy:lta kiinnostavan kirjan, Puno ja askartele pajusta ja pihlajasta (Ulla Vestola ja Anne Raine, 2019, Minerva Kustannus Oy, 144 sivua). Lämmin kiitos Minervalle kirjasta!



Kirjan alussa käydään läpi perusasioita liittyen pajuun ja pihlajaan. Lyhesti esitellään mm. pajun viljelyä, keruuta, istuttamista, käsittelyä ja eri pajulajeja. Myös paju- ja pihlajatöihin tarvittavat työvälineet ja tarvikkeet käydään läpi. Pajuilua voi harrastaa ympäri vuoden, ja kirjassa annetaankin vinkkejä, mitä pajuun liittyviä puuhia eri vuodenaikoihin kuuluu. Lisäksi alussa ohjeistetaan erilaisia punontatekniikoita ja -sanastoa.

Eri punontatekniikoista on yksityiskohtaiset ohjeet.

Pääosa kirjasta on kuitenkin omistettu upeille, inspiroiville paju- ja pihlajatöille, jotka on jaoteltu eri vuodenaikojen mukaan. Ohjeita löytyy niin puutarhaan kuin sisällekin, yhteensä 24 paju-/pihlajatyöhön. Kirjassa on selkeästi kerrottu kuhunkin työhön tarvittavat välineet ja materiaalit, kuvailtu työn vaikeusastetta ja arvioitu siihen kuluvaa aikaa. Itse ohjeet ovat todella helppolukuiset, ja vaiheet on selkeästi numeroitu. Lisäksi vaihekuvat auttavat hahmottamaan ohjeita.

Ohjeet ovat erittäin selkeät, mikä rohkaisee kokeilemaan itsekin.

Näyttävä pajupuu ruukkuun tai pihamaalle

Pajukruunu on toimiva perennatuki esimerkiksi pionille.

Pajusta syntyy myös kompostikehikko kasvimaalle.

Pajuverhot

Tunnelmavalaisin pajusta

Kokonaisuutena Puno ja askartele pajusta ja pihlajasta on kauniisti kuvitettu kirja täynnä ihania ideoita. Selkeät ohjeet houkuttelevat kokeilemaan pajutöitä, ja ohjeita löytyy niin aloittelijalle kuin jo vähän kokeneemmallekin pajuharrastajalle. Löysinpä kirjasta hyvät ohjeet myös sen elävän pajumajan rakentamiseen. :)

Itse olen pajutöiden kanssa aivan vasta-alkaja. Muutamia kransseja olen siitä pyöritellyt, mutta haluaisin jatkossa oppia tekemään muutakin. Oletko sinä tehnyt pajutöitä? Jos olet, millaisia?

Kaunista keskiviikkoa!

31 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja. Pajutöitä olen aina ihaillut.
    Iloista pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin pajutyöt ovat kauniita. Iloista pääsiäisviikkoa sinullekin!

      Poista
  2. Kivoja uusia ireoota sisältävä kirija. Oon teheny pajutöitä vähinsä, vuasien mittahan, silloon tällöön. Oon teheny esim. muutaman kopan, pannunalusia, köynnöskehikoota ja viimme aikoona oon yhyristäny pajua ja petooniverkkua. Oon lenkkeelles kattellukki "silläsilimällä" tiänviärien pajuja. Ny olis niiren hankinnan aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun pajutöitäsi olenkin joskus ihaillut blogissasi, ja taisit joskus tehdä jonkin upean valaistun palmikonkin jostain muusta punottavasta kasvista. Meillä pajumajan pajut odottavat jo istutusta, mutta kiva olisi kokeilla muitakin punontajuttuja.

      Poista
  3. Hienoja ideoita ja kaunista taas ihan joka lähtöön! Nuo pajutyöt ovat kyllä niin kivoja, kunpa vain olisi taitoa tehdä niitä! Joskus pitää varmasti kokeilla :). Ihanaa pääsiäistä koko perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Pajusta saisi tosiaan vaikka mitä ihanaa aikaiseksi. Ihanaa pääsiäistä sinullekin!<3

      Poista
  4. Tuo näyttää sellaiselta kirjalta, että ohjeiden mukaan saattaisi onnistua jopa tällainen vasta-alkaja; hyvän näköiset nuo kuvasarjat, niistä on varmasti apua. Mukavaa, että pihlajakin on mukana kirjassa, en edes tiennyt, että siitäkin voisi punoa. Kauniit pionituet pitäisi ainakin heti päästä tekemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin ilahduttavat kirjan täsmälliset ohjeet. Tämän kirjan avulla voisin uskaltautua kokeilemaan muutakin kuin kranssien pyörittelyä. Kauniit pionituet tulisivat minullakin tarpeeseen.

      Poista
  5. Tosi mielenkiintoinen kirja.
    itse oppineena pajutyön tekijänä;)n. 20 vuotta sitten ensimmäiset pajukorit tehneenä:)
    eipä auta muu kuin klompsia kirjastoon lainamaan:pajutyökirjoja....sen verran inspis iski.
    Kiitos,hyvästä vinkistä:)
    Kaunista ja Aurinkoista keskiviikkoa,sinulle Tiuu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Liisa! Sinulla onkin jo kunnioitettavasti kokemusta pajutöistä! Olisipa ihana nähdä, mitä kaikkea kaunista käsissäsi taas syntyy. Kaunista ja aurinkoista pääsiäisviikkoa sinulle!

      Poista
  6. Monenmoista tarpeellista ja kaunista voi saada aikaan noin tuiki tavallisesta raaka-aineesta.
    Kiinnostavaa sitten nähdä, mitä väsäilette pajuista😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paju taipuu tosiaan moneksi. Postailen myöhemmin lisää pajumajaprojektistamme, kunhan se etenee.😊

      Poista
  7. Aivan ihana se olisi jos osaisi ,olisi aikaa ja tarvikkeita pitäisi olla aika paljon. Ehkä minä tyydyn nyt vain ihailemaan muiden tekemisiä. Mutta varmasti mielenkiintoinen kirja ,kiitos sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan! Minäkin olen epävarma punontataitojeni suhteen, mutta hyvien ohjeiden avulla olisi kyllä kiva kokeilla.

      Poista
  8. Kiva kirja. Minullakin on joku pajukirja ja siitä olenkin tehnyt joskus jotakin. Mukavaa pääsiäisen odotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinulla on aina niin ihania askartelujuttuja blogissasi, että varmasti osaat tehdä upeita pajutöitäkin. Mukavaa pääsiäisen odotusta sinullekin!

      Poista
  9. Joskus kauan sitten olin pajukurssilla, mutta jotenkin into lopahti enkä ole paljon tehnyt pajusta. Se on kuitenkin huikean hieno ja lähes ilmainen materiaali. Jos innostut tekemään jotain,laitahan kuvia tännekin.
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paju on tosiaan hieno materiaali. Laitan kyllä kuvia, jos pajusta jotain saan aikaiseksi. Ainakin se elävä pajumaja on tulossa, mutta punontaakin olisi kiva kokeilla. Hyvää pääsiäistä sinullekin!

      Poista
  10. Kivan oloinen kirja. Tuollainen punottu pajupuu ruukussa olisi aika hauskan näköinen. Pajusta en ole tehnyt kuin jotain pienempiä kransseja joskus aikanaan, mutta tuoksuvatusta olen viime vuosina punonut kasvimaan ja kukkapenkin reunuksia, kompostikehikoita, kevyttä raja-aitaa ja köynnöstukia. Punominen on hauskaa ja omat tekeleeni olivat todella helppojakin tehdä. Nyt on pari kokeilua koivun oksista työn alla. Katsotaan, mitä saan niistä aikaiseksi :) Aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Punomalla saisi tosiaan aikaiseksi kaikenlaista kivaa, kun vain olisi aikaa ja harjoittelisi. Aurinkoisia kevätpäiviä sinullekin!

      Poista
  11. Paju taipuu moneksi.
    Hyödyllinen kirja pajutöitä harrastavalle.
    Hyvää pääsiäisviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  12. Tuollaiset luonnonmateriaaliaskartelut ovat kivoja, monesti materiaalia saatta löytää aivan läheltä ja ilmaiseksi. Varmasti mielenkiintoinen kirja, ohjeiden mukaan jotakin saattaisi saada onnistumaankin:) Mukavaa pääsiäistä sinulle, Tiiu!

    VastaaPoista
  13. Vaikuttaapa mielenkiintoselta tuo kirja. Pajutyöt on mukavia ja niin paju- kuin risutyöt ei jiä luontoo rasittamaan, kuhan elinkaari piättyy. Käypäs kutkuttelemaan pajutyöt mielessä.

    VastaaPoista
  14. Voi että, nuo paju- ja risukirjat ovat niin inspiroivia. Nykyään se tosin sitten on useinmiten jäänyt ihastelun vaiheelle, pari teelmää on odottanut lisää tekoainesta.

    VastaaPoista
  15. Yah begitulah, backlink dari google ini memang perlu untuk kita kejar dan kita dapatkan

    VastaaPoista
  16. artikelnya sangat bagus, terima kasih telah membagi informasi tersebut

    VastaaPoista
  17. Kabar Baik Untuk Para pencinta Game
    Karena di Bulan januari ini Sudah keluar Game RPG Online Terpopuler Se-Asia
    Penasarankan Game nya Seperti apa???
    Kalian bisa dilihat game nya dari link di bawah yaaa

    VastaaPoista
  18. Menarik sekali, perlu saya coba ini..
    kebetulan lagi cara tentang hal ini.

    VastaaPoista
  19. Mau mendapatkan pelayanan yang baik dan ramah???

    Modal Kecil bisa mendapatkan hasil yg luar biasa...

    VastaaPoista
  20. Info menarik dan boleh sekali dicoba, Makasih buat infonya dan sukses selalu.

    VastaaPoista
  21. Hei! Onko mahdollista tilata tuotteita. Minua kiinnostaa punottu, elävä pajupuu!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...