keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Versotusta

Olemme lasten kanssa laittaneet jo muutaman vuoden ajan aina kevättalvisin kasvamaan vähän versotettavaa. Viime vuosina versotettaviksi ovat vakiintuneet sinapinsiemenet, herneet ja valkosipulit. Tänä vuonna versomassa ovat jo kaksi ensin mainittua, valkosipulinkynnet odottavat vielä ostamistaan. Versotuksessa on monia hyviä puolia. Se on meillä yksi ehdottomista keväänmerkeistä, mutta se tarjoaa myös herkkuja lautaselle. Vihreät versot ovat lisäksi kaunista katseltavaa.

Sinapinsiemenen versoja

Tänä vuonna kokeilimme versotusta ensimmäistä kertaa ilman multaa. Laitoimme mataliin astioihin pari palaa talouspaperia, jonka kastelimme läpimäräksi, ja sen jälkeen lapset saivat ripotella siemenet paperin pinnalle. Tämän jälkeen olemme suihkutelleet siemeniä päivittäin. Ainakin herneet ja sinapinsiemenet näyttävät versovan ihan yhtä hyvin tällä tavoin kuin mullan pinnalle siroteltuna. Tämä tapa on kuitenkin paljon siistimpi ja helpompi toteutettavaksi ihan pientenkin lasten kanssa, joten aiomme jatkossakin toteuttaa versotuksen näin ainakin näiden lajien suhteen.

Versotukseen käytettävät herneet ja sinapinsiemenet ovat ruokakaupan hyllyltä peräisin. Lautasella on jo kasteltu talouspaperi valmiina odottamassa.

Tämä on lasten mielestä aina se paras vaihe. Jännää on toki myös itämisen ja versojen kasvun seuraaminen, samoin kastelu.

Sinapinsiemenet alkavat olla jo valmiita lautaselle. Kulhon pohjalla näkyy kostea talouspaperi.

Herneenversosatoa saamme odotella vielä hetken aikaa. Herneenversot ovat koko perheemme suurta herkkua, joten niitä laitamme myöhemmin vielä uuden satsin tulemaan.

Oletko sinä kokeillut versotusta? Mikä on suosikkiversotettavasi?


Iloa päivääsi!

37 kommenttia:

  1. Hyvä muistutus versojen idätyksestä. Herneenversot ovat suosikkejani.

    VastaaPoista
  2. Valkosipulia olen joskus versottanut. Lienevät myös terveellisiä👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkosipulin versot ovat hyviä. Varmasti ovat terveellisiä.

      Poista
  3. Kauniita pikku versoja! <3 Olen usein suunnitellut kokeilevani versotusta, mutten ole vielä kertaakaan ryhtynyt tuumasta toimeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minullakin ensimmäinen kokeilu siirtyi pitkään, mutta nyt tästä on tullut jo kiva tapa.:)

      Poista
  4. Onpa hyvä idea, kiitos tästä. Kiva kun lapset saavat olla mukana näissä touhuissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä! Meillä lapset tykkäävät tosi paljon tällaisesta yhdessä touhuamisesta.

      Poista
  5. Käytän talven aikana edellisenä kesänä kylvämättä jääneitä siemeniä versojen idätykseen. Itävyys kuitenkin aina huononee ja harmittaisi sitten kesällä, että sato epäonnistuu vanhojen siementen vuoksi. Roskiinkaan ei kannata heittää, siispä versoiksi ja leivän päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa ihan fiksulta. Ei niitä tosiaan pois kannata heittää.

      Poista
  6. Mihin sinapinsiemienien versoja voi käyttää? Herneitä olen idättänyt ja salaatin päälle laitan, mutta muut ihan vieraita juttuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muita versoja voi käyttää ihan samalla tavalla kuin herneenkin, esim. salaateissa ja leivän päällä. Sinapinsiemenien versot ovat tosin aika voimakkaan makuisia, joten niitä riittää pienikin määrä tuomaan vähän potkua.

      Poista
  7. Kiitos vinkistä. Tänään laitettiin lasten kanssa herneitä versottumaan!

    VastaaPoista
  8. Enoo koskaa irättäny. Pitääs kyllä kokeella.

    VastaaPoista
  9. Kivassa hommassa ootta ollu ja piristystä leivän piälle suatta!

    VastaaPoista
  10. Kiitos kirjoituksesta, hyvällä asialla olet 😀Täytyypä kokeilla herneenversotusta tuolla tavalla, tavallisen lautasen päällä. En nimittäin ole saanut niitä onnistumaan Nelson Gardenin versotusastiassa, vaan ne pakkaavat siinä homehtumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä ainakaan homeongelmaa ei ole ollut lautasella versotettaessa. Toivottavasti herneenversosi onnistuvat!

      Poista
  11. Sinapinsiemeniä en ole kokeillut mutta herneenversoja kylläkin samoin alfa alfa ituja ja joku papu se oli. Siitä on kauan kun olen mitään idättänyt paitsi herneenversoja ,että tuppaa unohtumaan. Nyt minulla on valkosipulinkynsiä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herneenversot ovat meilläkin se tärkein versotettava. Valkosipulia minun pitäisi vielä laittaa, sekin on tosi hyvää.

      Poista
  12. Tuo on kivaa puuhaa ja saa herkullista syötävää nopeasti. Kohta jotain laitan itsekin itämään. Nam!

    VastaaPoista
  13. Olen versottanut hernettä,auringonkukkaa,mutta tuo sinappi on mielenkiintoinen ja sitä aion koittaa.. kiitti vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan!:) Sinapinsiemenessä on ainakin minusta kiva, vähän tulinenkin maku.

      Poista
  14. Hyvä idea versottaa talouspaperin päällä. Mullan kanssa idättäminen on aina sellaista sotkemista. Lähden heti kaivelemaan pussukoita, että mitä siemeniä löytyisi valmiina kotoa. Minä olen versottanut auringonkukansiemeniä ja herneenversoja. Lisäksi olen idättänyt ainkin sinimailasta ja mungpapuja. Auringonkukan versot ovat minun suosikkini. Herneenversot taas ovat todella kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mullan kanssa versottaminen on tosiaan vähän sotkuisempaa hommaa. Taidanpa kokeilla noita auringonkukan siemeniä, niitä en ole aiemmin versottanutkaan. Kiitos vinkistä!

      Poista
  15. Mä versotan chian siemeniä, härkäpapuja, Mungpapua, hampunsiemeniä, kesäkurpitsansiemeniä , auringonkukkaa, parsakaalinsiemeniä.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...