keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Blogin 2-vuotissynttärit ja arvonta

Jälleen yksi suuri etappi on edessä, kun blogini täyttää 22.12. kaksi vuotta. Tämän kahden vuoden aikana olen hurahtanut bloggaamiseen täysin, saanut paljon uusia ystäviä ja päässyt tapaamaan monia kanssabloggaajia myös kasvotusten. Ilmapiiri puutarhabloggaajien ja kommentoijien keskuudessa on ollut pääasiassa todella ystävällinen, lämminhenkinen ja kannustava. Jokainen jälki, jonka te, rakkaat lukijani, olette jättäneet käynnistänne blogissani, on merkinnyt minulle todella paljon. Vaikka pariin vuoteen on mahtunut ajoittain myös raskaita hetkiä, joita tosin en blogissani ole lähtenyt ruotimaan pyrkiessäni keskittymään postauksissani puutarhaan ja viherkasveihin liittyvään sisältöön, olen saanut bloggaamisesta voimaa myös näihin arjen haasteisiin. Yksi viimeaikaisista suurista ilon hetkistäni blogin puolella oli viime viikolla, kun sivuillani tuli täyteen 200 000 käyntiä.

Joulutähti

Suosituimmat postaukseni kuluneen kahden vuoden aikana ovat olleet Vihersisustusta, Avokadon kasvatus siemenestä, Sadevesien keräys hyötykäyttöön, Ulkoporeallas ja Painavia sanoja. Suurin osa näistä postauksista on kuluneelta vuodelta, joten viimeisen vuoden Top5-lista on lähes sama, mutta viiden suosituimman joukkoon kiri avokado-postauksen tilalle Toisen kierroksen kukkijoita.



Tänään käynnistyy blogini 2-vuotissynttäreiden kunniaksi arvonta, jonka palkintona on aivan mahtava puutarhakirja, Kukkaloistoa keväästä syksyyn. Kirjan esittelypostauksen löydät täältä. Lisäksi arvon kaksi yllätyssiemenpakettia, joissa on muutaman eri kasvin siemeniä esim. ensi kevään esikasvatuksia/kesän suorakylvöjä varten.

Voit osallistua synttäriarvontaan:
- yhdellä arvalla olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi (sivupalkissa oikealla kohta "Lue", joka ei näy mobiiliversiossa, vaan ainoastaan internetversiossa. Sivun alalaidasta saat vaihdettua mobiiliversion internetversioksi) ja jättämällä kommentin tähän postaukseen
- kahdella arvalla tykkäämällä lisäksi blogini sivusta "Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogi" Facebookissa
- kolmella arvalla seuraamalla lisäksi Puutarhahetki-blogia blogit.fi:ssa
Jokaisesta seuraamistavasta saat siis yhden arvan, joten osallistua voit korkeintaan kolmella arvalla.
Muistathan mainita kommentissasi, monellako arvalla olet mukana!
Osallistumisaika alkaa tänään ke 19.12.2018 ja päättyy to 27.12.2018. Palkinnon postitus vain Suomeen.

Lämpimät kiitokset kaikille teille ihanille lukijoille, kommentoijille ja myös blogiyhteistyökumppaneille! Teidän ansiostanne bloggaaminen on yksi rakkaimmista harrastuksistani. <3
 
Rauhaisaa, tunnelmallista joulunaikaa kaikille!

112 kommenttia:

  1. Paljon onnea ihanalle 2-vuotiaalle <3 On ollut myös ihana päästä tutustumaan Sinuun ja saada Sinusta ystävä *halaus* En tällä kertaa osallistu arvontaan, sillä tuo kirja löytyy itseltänikin. Mukavia joulun odotuksen päiviä teidän perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!<3 On ollut tosi ihana tutustua Sinuun! Mukavaa joulun odotusta teidänkin perheelle! <3

      Poista
  2. Paljon onnea blogille ja bloggaajalle kahdesta vuodesta<3
    Mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  3. Hurjan paljon onnea bloggaajalle ja 2-vuotiaalle blogille! <3

    Yhdellä arvalla lähden kirjaa tavoittelemaan!

    VastaaPoista
  4. Onnea blogille, kahdella mukana.

    VastaaPoista
  5. Onnea ihanalle 2-vuotiaalle! Kahdella arvalla mukana arvonnassa. Iloista joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvää arpaonnea ja iloista joulunodotusta sinullekin!

      Poista
  6. Lämpimät onnittelut 2-vuotiaalle ja paljon menestystä tulevillekin vuosille! Kiitos hyvistä ja kiinnostavista postauksista.
    Mukana arvonnassa yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  7. Onnittelut! :) Olen mukana kahdella arvalla (lukija ja blogit.fi-seuraaja).

    VastaaPoista
  8. Onnittelut 2 vuotiaalla blokillesi. Mukana arvonnassa kahdella:)

    VastaaPoista
  9. Onnea blogillesi ja kahdella mukana arvontaan. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea 2-vuotiaalle! Kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  11. Paljon onnea 2-vuotiaalle. Yhdellä mukana.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Paljon onnea!
    Ihana blogi tämä onkin.

    VastaaPoista
  13. Onnittelut. Kiva kuulla, että koet onnistuneesi ja jatkat. Mukana yhdellä arvalla

    VastaaPoista
  14. Onnittelut! Mukana yhdellä arvalla ihanassa arvonnassa!

    VastaaPoista
  15. Sydänruusu synttäreiden johdosta. Kiitos, kun välität kauniita asioita.

    VastaaPoista
  16. Kahdella arvalla mukana. :) Paljon onnea 2-vuotiaalle blogille, ja ihanaa joulunaikaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnea arvontaan ja ihanaa joulunaikaa sinullekin!<3

      Poista
  17. Paljon onnea! :) Kahdella mukana (blogger ja blogit.fi)! :)
    hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Paljon onnea 2-vuotiaalle! Osallistun mielelläni tähän kivaan arvontaan 2:lla arvalla.

    VastaaPoista
  19. Onnittelut kaksivuotiaalle blogille ja sen pitäjälle. En osallistu tällä kertaa arvontaa, kirja löytyy jo puutarhakirjojen kokoelmastani. Yksi lemppareitani!

    VastaaPoista
  20. Onnittelut 2-vuotiaalle!
    Vaikken ole itse mikään viherpeukalo, eikä minulla ole omaa puutarhaa seuraan innolla postauksiasi ja olen kauttasi oppinut paljon kasveista.Kukkia kuitenkin rakastan ja tämä blogihan on niitä täynnä!
    Ihanaa joulun odotusta Tiiu!
    Kolmella mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kauniista sanoistasi! Onnea arvontaan ja ihanaa joulunodotusta sinullekin!

      Poista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. Happy blog anniversary ...love from me Ria x ❤️

    VastaaPoista
  23. Onnittelut blogillesi ja hyvää joulua! Yhdellä arvalla mukana kivassa arvonnassa. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  24. Onnea 2-vuotiaale, ja hyviä bloggailuvuosia jatkossakin! ❤
    Mukaan yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  25. Onnea 2-vuotiaalle.
    Yhellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  26. Lämpöiset onnittelut 2-vuotiaalle-blogille!!
    ja kaunis suloinen KIITOS!!!
    mielenkiintoisista Tarinoista!!
    Yhdellä arvalla mukana!

    VastaaPoista
  27. Paljon onnea blogille ja ihanaa joulunaikaa.
    Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Onnea arvontaan ja ihanaa joulunaikaa sinullekin!

      Poista
  28. Paljon onnea 2-vuootiaalle sekä iloista joulunaikaa:)

    VastaaPoista
  29. Onnittelut ja tunnelmallista joulua!
    Osallistun yhdellä!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnea arvontaan ja tunnelmallista joulua sinullekin!

      Poista
  30. Paljon onnea 2-vuotiaalle blogillesi ja rauhallista joulua sinulle ja läheisillesi! Kolmella arvalla mukana. Seuraan Blogger, blogit.fi ja fb (R.A.):n kautta.

    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Onnea arvontaan ja rauhallista joulua sinullekin!

      Poista
  31. Onnittelut kaksivuotiaalle. Tänne on aina kiva piipahtaa!

    Kahdella mukaan, seuraan myös Facebookin puolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kauniista sanoistasi, Minttuli, ja onnea arvontaan!

      Poista
  32. Onnittelut 2 vuotiaalle ja mukavaa joulunaikaa. Yhdellä arvalla mukana 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Hyvää arpaonnea ja mukavaa joulunaikaa sinullekin!😊

      Poista
  33. Paljosti onnea ja isosti jouluiloa! Kolmella arvalla mukana!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Onnittelut! Toivottavasti jaksat jatkossakin kirjoittaa innostavia puutarhapostauksia. Vaikka antaa, niin myös ottaa💖

    VastaaPoista
  35. Lämpöiset onnittelut ja iloista joulun aikaa!
    Yhdellä mukana amto(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Onnea arvontaan ja iloista joulunaikaa sinullekin!

      Poista
  36. Paljon onnea 2-vuotiaalle. Otan osaa kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  37. Paljon onnea ja ihanaa joulua! Seuraan bloggerin kautta. :)
    minna1995(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Onnittelut ihanalle kaksivuotiaalle, on ollut ihana seurata blogiasi tämän reilun vuoden ajan jonka itse olen viettänyt blogimaailmassa :)
    Ihanaa joulunaikaa sinulle ja perheellesi!
    Ainiin, Osallistun arvontaan kolmella arvalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihanaa joulunaikaa sinullekin ja onnea arvontaan!

      Poista
  39. Onnittelut ja kiitos tähän astisesta taipaleesta.
    Osallistun yhdellä arvalla ihanaan arvontaa.

    VastaaPoista
  40. Onnea blogillesi, olen iloinen, että täältä Pohjois-Savostakin löytyy muitakin puutarha- aiheisia blogeja. Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  41. Hmm, en osallistunut tähän vielä..? Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  42. Miten olen tämän ohittanut, onneksi vielä muistutit!
    Yhdellä arvalla mukana ja onnittelut blogisi synttäreistä.

    VastaaPoista
  43. Kahdella arvalla mukaan, seuraan myös fb:n puolella (Tuo blogit.fi -seuraaminen muuten tökkii minulla, hävittää aina pois seuraamiseni).
    Onnea kahdesta ensimmäisestä vuodesta, tulkoon moninkertaisesti lisää!
    Hyvää Joulunaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Blogit.fi:ssä täytyy olla sisäänkirjautuneena, jolloin seuraamiset säilyvät. Jos silloinkin hävittää, en osaa sanoa, mikä on vikana. Onnea arvontaan ja hyvää joulunaikaa sinullekin!

      Poista
  44. Onnea vuosipäivän johdosta!
    2 arpaa minun nimiin :)

    VastaaPoista
  45. Onnia 2-vuatiahalle!
    Yhyrellä mukana.

    VastaaPoista
  46. Onnittelut 2-vuotiaalle! Mukaan yhdellä arvalla =).
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Paljon onnea :) Mukana kahdella arvalla :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
  48. Isot onnittelut blogillesi. Kahdella arvalla mukana arvonnassa :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
  49. Onnea :) Mukaan kahdella arvalla. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
  50. Onnea kaksivuotiaalle blogille! On ollut ilo lukea blogiasi, koska paneudut siihen suurella sydämellä.
    Kiitos mielenkiintoisesta blogiarvonnasta - olen mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...