keskiviikko 15. elokuuta 2018

Mansikkamaa mataliin laatikoihin

Olemme jo useamman vuoden haaveilleet omasta mansikkamaasta, mutta jotenkin kesäisin on ollut aina niin paljon muuta tekemistä puutarhassa, että sen perustaminen on jäänyt. Tälle kesällekään sitä ei ollut vielä suunnitelmissa, vaan ajatus oli, että ensi kesänä olisi vihdoin sen vuoro. Eräänä viikonloppuna lähdimme koko perhe pyöräretkelle keskustaan ja piipahdimme samalla paikallisessa puutarhamyymälässä, jossa mansikan pikkutaimet ('Polka' ja 'Bounty') olivat vain 20 senttiä/kpl. Pitihän niitä sitten ostaa aluksi 40 kappaletta ja myöhemmin mies kävi hakemassa vielä toiset 40 lisää. 

Mansikkamaan perustaminen on osittain meillä siirtynyt senkin vuoksi, että sille on ollut vaikea löytää hyvää paikkaa. Paikkaa, joka olisi tarpeeksi aurinkoinen, muttei kuitenkaan ihan keskellä takapihan nurmikenttää, jotta tilaa jäisi lasten peleille ja leikeille. Nyt, kun taimet olivat jo valmiina, oli pakko ryhtyä paneutumaan asiaan kunnolla, ja lopulta paikaksi valikoitui Kukkivan Penkin takana oleva nurmialue. Tuo kohta on ollut harmillista, vaikeasti hyödynnettävää "hukka-aluetta", sillä se on vain 1.5 metriä leveä ja rajautuu toiselta puolelta toiseen Rinnepenkkiin. 

Poistettuani nurmikon mies rakensi matalat istutuslaatikot ja kaivoi vielä pohjamaata pois, jotta multatila olisi riittävän syvä. Yksi mansikkalaatikoista tulee lisäksi kasvihuoneen viereen. Laatikoiden väliin tein hiekkapolut, joihin upotin talvella Teneriffalta tuomamme metalliset karhun tassunjäljet.

Pieni mansikkamaamme. Kasvihuoneen vieressä näkyy vielä yksi mansikkalaatikko, joka ei ole ehtinyt saada maalipintaa. Oikealle jäävän omenapuurivistön alla minulla on toinen projekti kesken.

Lapsista nämä tassunjäljet ovat erityisen hauskat. 2-vuotias nuorimmaisemme kertoo aina kaikille kylään tuleville, että pihallamme on käynyt karhu etsimässä mansikoita.

Portailta katsottuna mansikkamaa sulautuu mielestäni paikalleen tosi kivasti, ihan kuin sen olisi aina kuulunutkin olla juuri tuossa.

Laatikoihin on tulossa vielä myöhemmin kaaret harsojen/suojaverkkojen asettamista varten. Tänä vuonna marjoja tosin ei ole tulossa, joten reiät kaaria varten ehtii porata ensi kesänäkin. Jos sinulla on hyviä vinkkejä mansikan kotiviljelyyn, otan niitä mielelläni vastaan!:)

Kivaa loppuviikkoa!

33 kommenttia:

  1. On kiva idea tuo mansikoiden laatikoihin laittaminen.Meillä ne on pitkissä penkeissä ihan tavallisestu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Laatikot tuntuivat mansikoill luontevalta valinnalta, kun meillä vihanneksetkin kasvavat laatikoissa.:)

      Poista
  2. Ihana mansikkamaa ja voi noita tassun jälkiä. Loisto idea <3

    VastaaPoista
  3. Mansikkamaa näyttää kivalta tuossa ja täyttää tosiaan hyvin "hukkakaistaleen". Se myös sitoo penkin paremmin ympäristöönsä. Ensi kesänä saatte varmasti jo paljon mansikoita. Hauskaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo on minustakin loistava paikka mansikkamaalle. Toivotaan tosiaan ensi kesäksi jo paljon maistiaisia. Hauskaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  4. Ihana mansikkamaa. Mukavaa loppuviikkoa:)

    VastaaPoista
  5. Kylläpä näyttääkin hienolta! Paikkahan on kuin tarkoitettu mansikkamaalle! Loistava idea :)

    VastaaPoista
  6. Toimivan näköinen puutarhanne! Kiva idea!

    VastaaPoista
  7. Olipa edulliset mansikantaimet, olisin minäkin ostanut kymmeniä, täällä niitä vain ei näy ikinä alennusmyynnissä. Polka on suosikkilajikkeeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä oli tosiaan pakko ostaa, vaikka pyörällä niiden kuljettaminen ei ollut ihan helppoa eikä paikkaakaan ollut valmiina.:D Minäkin pidän eniten Polkasta.

      Poista
  8. Vau! Kerrassaan upea mansikkapaikka.Tassun kuvat ihanat.
    Meillä metsän-haltijan jalan jäljet olivat monta vuotta,sitten eräänä syksynä paketoin ne talvisuojaan :)eikä niitä ole sen koommin löytyny:)(nyt voi laittaa jo iän-syyksi,hyvässä tallessa:)
    Minulla kans iso mansikkamaan muutos suunnitteilla,multaa ja uudet katekankaat päälle.
    Tulen paremmalla jalla vierailulle uudestaan:)
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva, kun tulit vierailulle. Tervetuloa lukijaksi! Metsänhaltijan jalanjäljet kuulostavat ihanalta. Toivottavasti ne jostain vielä löytyvät. Mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

      Poista
  9. Hyvin käyp mansikat tuohon paikkaan. Edulliset on taimetkin olleet. Mukava käyvvä lapsiin kanssa mansikassa omista penkistä. Maistuu varmasti hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Taimet olivat tosiaan todella edullisia. Lapset olivat oikein innoissaan, kun mansikkamaa vihdoin saatiin aikaiseksi ja odottavat jo ensi kesän satoa.

      Poista
  10. Minullakin on pikkuinen mansikkamaa laatikkoon istutettuna. Siinä on sellaiset kaaretkin verkon ja harson kiinnitykseen kun sinäkin suunnittelet. On ollut kyllä oikein hyvä. Tuli mukavasti satoa tänä vuonna, mutta sitten peurat söivät taas taimet suuhunsa, joten täytynee lähteä metsästämään uusia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten nuo peurat kurittavat teillä kasveja! Onneksi ehditte saada satoa, ennen kuin ne tulivat apajille. Mukavaa elokuun jatkoa!

      Poista
  11. Mansikoille löytyi oikein sopiva paikka. :)

    VastaaPoista
  12. Mansikkamaa tuli vähän niin kuin pakon edessä tehtyä. Hienosti onnistui!
    Voih, ostan heti jos näen jossain tuollaisia tassun jälkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä tällaiset pakon edessä tehdyt ratkaisut ovat tarpeen, että asia tulee hoidettua.:)

      Poista
  13. Hienosti "istuu maisemaan" tuo mansikkamaa.
    Ihastuttavat karhun jäljet. Ymmärrän hyvin lasten innon.
    Oikein hyvää loppuviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Lapset ovat tosiaan innoissaan. Nuorimmainen kävi aluksi päivittäin ihmettelemässä tassun jälkiä, nyt jo vähän harvemmin. Oikein hyvää loppuviikkoa teillekin!

      Poista
  14. Onpas hauska toteutus, voi vain kuvitella kuinka muhkean kaunis tuo on kun mansikkapuskat tuosta kasvavat. Ja nuo karhuntassut ovat sitten piste iin päällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Virpi! Minustakin nuo tassut ovat tässä oikein hauskat. Kokeilin niitä ensin nuotiopaikalle, mutta tähän ne sopivat paremmin.

      Poista
  15. Hyvä paikka mansikoolle ja taas nua siististi toteutettu. Ens kesänä onki sitte aikamoosta herkuttelua :)

    VastaaPoista
  16. Love the bear feest....hihihihi....love Ria x ☀️

    VastaaPoista
  17. Thank you so much for your kind comment. I really appreciate it.

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...