perjantai 11. toukokuuta 2018

Kukkia, kukkia, kukkia!

Nyt, kun vihdoin pääsimme sairastelun jälkeen pihalle, en ole malttanut olla käyttämättä kaikkea liikenevää aikaa puutarhahommiin. Sääkin on ollut aivan upea, lämmin ja aurinkoinen, joten senkin puolesta ulkona on ollut ihanaa viettää aikaa. Uusia kukkia avautuu lähes päivittäin, hiirenkorvat vihertävät puissa ja pensaissa ja linnut pitävät suloista konserttiaan. On tämä vaan niin mahtavaa aikaa!

Näsiään olen aivan ihastunut! Se kukkii ensimmäistä kertaa viime kesänä tehdyssä Puolikuun penkissä. Taustalla turveharkoista tehty O-penkki, jossa kukkivat mm. sinivuokot.

Sinivuokotkin ovat viime kesän hankintoja.

Myös kevätkurjenmiekat kukkivat O-penkissä.

Porraspenkissä ylimmän portaan krookukset lopettelevat kukintaansa ja kahdella muulla portaalla tulppaaneissa on jo hyvän kokoiset nuput. Suurimman osan penkin reunakivistä olenkin jo saanut laitettua, viikonloppuna aion laittaa loput. Taustalla Kohopenkki ja sen takana Varjoryhmä, jonka taakse jää maatrampoliini. Naapurin tontilla olevat betoniharkot yms. jäävät pian taas mm. vadelmapuskien taakse piiloon.

Varjoryhmässä ihan ensimmäiset kevätkaihonkukat aloittelevat kukintaansa. Pian alueella on alvejuurien alla sininen kukkameri.

Tonttimme rajalla meillä kasvaa kiinanlaikkuköynnöksiä, joiden juurelle olen vuosittain istuttanut pääsiäiseksi hankitut tete-narsissit. Näistä ensimmäiset alkavat vähitellen avata nuppujaan.

Kaaripenkissä balkaninvuokot availevat herkkiä nuppujaan.

Lisäsin valkoisia balkaninvuokkoja Kaaripenkkiin viime kesänä, kun...

... ihastuin itsestään siementaimina ilmeisesti lintujen ansiosta ilmestyneisiin sinisävyisiin balkaninvuokkoihin.

Balkaninvuokkojen lisäksi Kaaripenkissä kukkivat mm. kevätkurjenmiekat, eriväriset isokevättähdet...

... ja posliinihyasintit.

Suunnikkaassa ensimmäisenä kukkaan ehti palloesikko "Blue Selection". Violetti ja valkoinen palloesikko ovat vielä tiukasti nupussa, samoin kirjopikarililjat.

Pensasryhmässä kukkivat vielä krookukset...

... narisissit "Rip van Winkle"..

... ja turkintalventähdet.

Ensimmäisiä suorakylvöjä tein eilen, hyvin kasvussa olevat ämpäriperunat pääsivät kasvihuoneeseen ja kukkapenkitkin alkavat vähitellen olla siistittyjä. Viikonloppuna tarkoituksenani olisi istuttaa etupihalle muutamia pensaita, aloittaa nuotiopaikan läheisyyteen uuden istutusalueen perustaminen ja kasvihuonettakin olisi kiva vähitellen saada laitettua vähän keväisemmän näköiseksi. Mies on saanut terassia jo hienosti etenemään ja ehkäpä viikonloppuna saamme jo sohvaryhmänkin sinne paikalleen. Yritän saada näistä kaikista käynnissä olevista puuhailuista laitettua lähiaikoina kuvia myös tänne blogin puolelle. :)

Ihanaa, aurinkoista viikonloppua!

38 kommenttia:

  1. Pihalla tapahtuu tähän aikaan NIIN paljon! Millä saat kivet pysymään kukkapenkin reunoissa? Onhan siinä nuo puutuet. mutta ei muutako?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurjan nopeasti tuntuu tosiaan kevät nyt etenevän. Reunoissa ei ole muuta kuin puutyöt, mutta ne ovat sen verran leveät, että kivet mahtuvat kokonaan niiden päälle. Hyvin ovat kestäneet Kohopenkissä talvetkin, ihan yksittäisiä putoaa silloin tällöin, jos lapset esim. pallon sattuvat potkaisemaan reunaa päin, mutta ne on helppo nostaa takaisin paikoilleen.

      Poista
  2. Nyt elämme kiihkeintä kasvun aikaa. Nämä kauniit kukkakuvasi vahvistavat sen. Tuo Baikalinvuokko ilmestyi pari vuotta sitten itsestään pihaamme. Epäilen sen tulleen jonkun kesäkukka-siemenpussin mukana.
    Hyvää viikonloppua ja äitienpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tänään työmatkalla huomasin, että paikoitellen koivutkin vihertävät jo. Valtavan nopeasti luonto puhkeaa kukoistukseensa, etenkin nyt kun ollut näin lämmintä. Hyvää viikonloppua ja äitienpäivää sinullekin!<3

      Poista
  3. Uskomatonta, miten nopsaan kevät alkoi edetä näilläkin korkeuksilla, kun lumet vihdoin lähtivät! Kohta eroa Etelä-Suomeen ei ole enää juurikaan jäljellä. Porraspenkki tulee olemaan upea ilmestys, kun tulppaanit aukaisevat kukkansa. Mukavan toimeliasta viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lumet lähtivät tosiaan vauhdilla. Iso ero on puutarhassa esim. parin viikon takaiseen. Kovasti odotan, miltä Porraspenkki näyttää kesän kuluessa, kun ensimmäistä kertaa pääsen nyt näkemään sen kukassa. Mukavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  4. Ihanaa kukintaa! Hieno idea tuo porrastettu penkki! Minäkin ajattelin tehdä viikonloppuna muutamia suorakylvöjä. Puuhaa riittää nyt aamusta iltaan:) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tekemistä on tosiaan enemmän kuin aikaa olisi. Hyvin unohtuvat työjutut, kun heti kotiintultua pääsee puutarhaan touhuamaan. Jo aamulla sitä odottaa, että saa taas illalla työntää sormet multaan.:D Mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  5. Ihania keväisiä kuvia. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Niin kaunista ja niin keväistä. Aurinkoista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  7. Paljon, paljon kaunista kukkijaa sinun pihallasi onkin! Ihanaa tämä aika tosiaan! meillä mökkipihalla noita näsiöitä, kaunis keväisin, kun on niin aikainen - muistathan poistaa myrkylliset marjat/valvoa, etteivät pikkuiset pääse niillä herkuttelemaan. Aurinkoista viikonloppua, kyllä meitä äitejä nyt sää hemmottelee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Sirkku! Tämä on tosiaan aivan mahtavaa aika ja sää on kyllä ollut viime päivinä kuin unelma. Näsiäistä ajattelin poistaa marjat kokonaan, ettei vain vahinkoja satu, sillä vaikka se onkin istutettu hankalapääsyiseen paikkaan, saattavat lapset kuitenkin muuten raivata tiensä kukkapenkin läpi sen luo. Aurinkoista viikonloppua sinullekin!:)

      Poista
  8. Ihana kevät ja ihanaa kukkaloistoa.

    VastaaPoista
  9. Mukava kun saa katsella toisten blogeista näitä kevätkukkijoita, kun itsellä on näitä tosi vähän. Näsiän kukat ovat hurmaavia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä hankin viime kesänä kevätkukkijoita paljon lisää, kun ne ovat niin ihania. Aiemmin minulla kukkivat tässä vaiheessa lähinnä krookukset, idänsinililjat ja posliinihyasintit. Näsiä on tosiaan kaunis pensas.

      Poista
  10. Hyvännäköiset kukkapenkit. Kiva idea yhdistää puuta ja kiveä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Minäkin tykkään noista penkeistä tosi paljon.:)

      Poista
  11. Ihania kuvia kukkasista ♥

    VastaaPoista
  12. Hyvä että tauti on selätetty. Balkaninvuokko on hieno kukka, valkoisella on jopa hätkähdyttävän suuri kukinto, liilalla minusta vähän pienempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisen balkaninvuokon kukka on tosiaan iso verrattuna kasvin muuhun kokoon, kaunis kasvi.

      Poista
  13. Ihania kukkia. Täällä on pihatyöt jääneet ihan kesken, jospa huomenna saisin tehtyä loppuun.
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavia hetkiä pihalla ja aurinkoista viikonloppua!

      Poista
  14. Kesäisiä päiviä on ollut ja luonto on puhjennut täyteen kukkaan.
    Niin kauniisti kukat näyttävät kukkivan, sinulla siellä. Leppoisaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ihanan kesäiseltä tosiaan jo tuntuu ja näyttää ulkona. Leppoisaa viikonloppua sinullekin!:)

      Poista
  15. Siellä kasvaa jo vaikka mitä, kauniit kivireunaiset kukkapenkit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, Maiccu! Meillä noita luonnonkiviä löytyy tontilta niin paljon, että on hauska aina keksiä niille uutta käyttöä.

      Poista
  16. Kaunista kukintaa, näsiä on upea ja sinivuokot ja kevätkurjenmiekat suloisia! Mukavaa viikonlopun jatkoa :)

    VastaaPoista
  17. Aivan ihastuttavia kukkia ja upeita kaikkia sinisiä!!! <3 Ihanaa äitienpäivän iltaa sinulle ja kaunista alkavaa viikkoa puutarhassasi :)

    VastaaPoista
  18. Ihania kukkia! <3 Sinivuokkoja ja posliinihyasintteja haluaisin meillekin. Sulla on tiedossa kivoja puuhia. Etenkin tuo uusi istutusalue kuulostaa houkuttavalta! Ihanaa alkanutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä kiva päästä taas touhuamaan puutarhassa.:) Ihanaa viikkoa sinullekin!<3

      Poista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...