perjantai 13. huhtikuuta 2018

Kevättä ilmassa, vihdoinkin!

Täällä on ollut nyt viime kuukausina paksuimmillaan metrin hanget ja kevääntulon odottaminen on tuntunut tänä vuonna ajoittain epätoivoiselta. Nyt viimeisen reilun viikon aikana lämpötila on vihdoin ollut mukavasti plussan puolella ja lumet sulavat melkein silmissä. Jihuu!:D Voi, miten iloinen olenkaan ollut aina aamuisin, kun herätessäni olen kuullut sulamisvesien solinan räystäissä, ja iltapäivisin, kun töistä tullessani olen huomannut etupihalla taas vähän enemmän pilkottavan Kivikasan pintaa. Lunta täällä riittää edelleen, mutta kyllä selvästi kevättä tuntuu olevan jo ilmassa. Aamuisin linnutkin jo sirkuttavat iloisesti, ja viikko sitten talomme yli lensi joutsenia kovaäänisesti kaakattaen. 

Isotuomipihlajan pörröiset silmut ovat söpöjä.

Lasten leikkimökin pylväiden vieressä vihertää jo. Myös Koho- ja Porraspenkin reunustalta, nuotiopaikan ympäriltä ja kasvihuoneen edustalta näkyy nurmea.

Puistosyreenin "Tammelan kaunotar" silmut ovat alkaneet turvota

Kevään edistämistöitäkin on taas tehty innolla. Levitimme jo aiemmin tuhkaa takapihalle nopeuttamaan lumien sulamista. Harmittelimme aluksi, kun uusi lumikerros satoi muutaman päivän jälkeen tuhkan päälle, mutta nyt tuhka on tullut taas esiin ja sen alueilta lumi sulaa selkeästi nopeammin kuin muualta. Lisäksi olemme kaivaneet vähän kiviä esiin esim. etupihan Kivikasan kohdalta ja takapihalta Kivikaaren ja kivipylväiden luota. Kun pienenkin alueen kiveä saa esille, aurinko suurentaa sulaa kohtaa nopeasti. Kyllä sitä pienistäkin asioista voi saada suuren ilon.:)
Puutarhan yleisilme on kuitenkin vielä tämä eli lunta on noin puolen metrin paksuudelta. Tuhkaa on hangella tässä Kolmiopenkinkin luona.

Sydänpolun penkillä voi jo istuskella ja haaveilla kesästä.

Rolfillakin on kevättä rinnassa, ja piha näyttää sen mielestä tulvivan toinen toistaan kiinnostavampia hajuja.

Myös Rolf osallistuu ahkerasti kevään edistämistöihin. Näytää nimittäin, että se aikoo syödä kaikki lumet pois. ;)

Nyt tuntuu, että ihana kevät on vihdoinkin alkamassa kunnolla! :) Sääennusteet lupaavat lämpimiä päiviä ja huomenna lähden lopullisesti virittäytymään kevättunnelmiin Helsingin Kevätmessuille! Ehkäpä nähdään siellä!:)

 Iloa viikonloppuusi!

44 kommenttia:

  1. Kyllä se siitä taas sulaa. Ihanaa messumatkaa! Laita blogiisi paljon kuvia sieltä, niin pääsen tunnelmiin mukaan, vaikken paikalle lähdekään.

    VastaaPoista
  2. Teillä on lunta enemmän kuin meillä, mutta silti aivan ihania keväisiä kuvia olet ottanut. Rolf on valloittava koiruus.
    Meillä myös kylvetään tuhkaa. Vanha tehokas konsti. Meillä tulvii, pelloille on muodostunut "lintujärviä" jne.
    Ihanaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuhka tuntuu tosiaan nopeuttavan lumien sulamista ihan kunnolla ja onhan siitä hyötyä kasveillekin. Onpa teillä kevät jo pitkällä. Ihanaa viikonloppua sinullekin!<3

      Poista
  3. Onneksi kevät on täällä! Siitä nauttivat ihmiset ja eläimet!

    VastaaPoista
  4. Meidän koira osallistuu myös kesäntekotalkoisiin :D Meilläkin eilen paljastui ihan pikkuisen nurmea etupihan kiveyksen vierestä, mutta se ei ole vielä tajunnut ruveta vihertymään. Ihanat kevään merkit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itsekin yllätyin, miten kivasti nurmi jo vihersi tuolla leikkimökin kulmalla.

      Poista
  5. Teillä on vielä paljon lunta meillä on vain siellä täällä kasoja. Aurinkoista viikonloppua.❤

    VastaaPoista
  6. Suloinen Rolf! Teillä näyttää samalta, kuin täällä meilläkin. Navetan seinustalla pilkottaa ruohoa, muualta sitä on turha etsiä, mutta onhan se alku sekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumen keskellä nuo pienetkin pälvialueet ilahduttavat kummasti.:)

      Poista
  7. Ihan harmittaa, kun ei satuta samana päivänä messuille. Mutta, nähdään sitten kesällä jossakin vaiheessa ajan kanssa <3
    Ihana Rolf <3 Rapsuja hälle ja teille muille ihanaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Suunnitellaan sitä kesää, eiköhän me jotain kivaa keksitä.<3 Ihanaa viikonloppua teillekin ja mukavaa messureissua!

      Poista
  8. Yeah !!....spring is comming...sitting here with Doors wide open....They promise beautiful wheather this weekend and comming week.....love love love Ria x 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'm so happy that spring is finally coming. It's such a lovely season. Have a nice weekend!💜

      Poista
  9. Kyllä ne siitä sulavat! Nyt on niin lämmintä luvassa. :) Minulta jää valitettavasti kevätmessut väliin, kun on jokaiselle huhtikuun viikonlopulle muuten menoa. Pitää kotonakin olla välillä. Ja ajattelin pitää huomenna ihan omat puutarhamessut tuolla pihassa ja mennä siistimään penkkejä. Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan hurjalta tuntuu tuo lämpötilan muutos, sillä ei ole kauaa siitä, kun täällä oli vielä parinkymmenen asteen yöpakkasia. Nyt on kyllä ollut ihania kelejä ja lumet sulavat tosiaan melkein silmissä. Mukavaa viikonloppua ja hauskoja puutarhatouhuhetkiä!:)

      Poista
  10. Lumet sullaa tiälläkin ja on kevättä rinnassa. Mukava käyvä messuilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin ihanaa aikaa! Messuilla oli kyllä tosi kiva käydä.

      Poista
  11. Oi miten teilläkin on vileä paljon lunta! Varmasti ihanaa tuolta lumien keskeltä onkin lähteä kevätfiilistelemään messuille, mukavaa reissua!

    VastaaPoista
  12. Hyvä Rolf! Samaa tekee meidän Riku:)

    VastaaPoista
  13. Onpas teillä vielä lunta. Minä haravoin jo pihaa. Lunta on vielä muutamissa kohdissa, mutta hieman jo pääsin siistimään. Minäkin olin messuilla. Kiva kuulla, mitä tykkäsit. Laitan omaa raporttia keskiviikkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Messuilla oli kyllä hauska käydä. Kivasti odottelen, josko täälläkin pääsisi vaikka viikon kuluttua haravan kaivamaan jo esiin. Kiva nähdä sinunkin messutunnelmiasi, jään odottamaan postaustasi. :)

      Poista
  14. Nuo messut on varmasti huippukivat! Suloinen on kyllä Rolf♥ Äkkiä se kevät lähtee käyntiin kun on näin kaunista ja lämmintä! Leppoisaa viikonloppua ja auringon paistetta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kevät tuntuu tosiaan tulevan ihan kohinalla. Aurinkoista viikkoa!❤

      Poista
  15. Täällä ihan sama, lunta on vielä aivan älyttömästi, mutta eiköhän näillä lämmöillä nekin ala häipymään. Mukavaa messureissua <3

    VastaaPoista
  16. Kevään odotusta täälläkin ..... kyllä se sieltä tulee ja lumet sulaa, ihanaa! Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on niin ihanaa aikaa! Mukavaa iltaa sinullekin!

      Poista
  17. Kyllä kevättä tuntuvat kaikki odottavan oikein huomattavan paljon! Myös minä. Kevät on ihanaa aikaa kun luonto herää ja kesä on vielä lupaus! Toivottavasti messuilla oli mukavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on tosiaan aivan ihanaa aikaa! Messureissu oli oikein kiva.:)

      Poista
  18. Ihana Rolf keväisissä tunnelmissa :) Toivottavasti hanget sulavat pian!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...