perjantai 7. heinäkuuta 2017

Sydänpolku

Sydänpolku on tällä hetkellä suosikkipaikkani puutarhassamme. Siinä on selkeästi oman tilan, puutarhahuoneen, tuntua, ja viime viikkoina ihanat rhodot ovat kukittaneet aluetta. Rakastan atsalean tuoksua, joka tuo mieleen etelänmatkat. 

Puistoatsalea "Tarleena"
Sydänpolku on nyt alkukesän aikana ollut uudistuksen alla, sillä polun reunat oli aiemmin rajattu muovireunuksella, joka aina nousi ylös. Nyt olenkin vähitellen vaihtanut tilalle luonnonkiviä. Mies oli ostanut minulle kivennäköisiä puutarhavalaisimia, jotka sopivat kuin nakutettu valaisemaan polun reunoja. Muutaman kuvan kävin napsaisemassa puolenyön aikoihin, jolloin valot juuri olivat syttyneet, mutta tunnelmallisemmathan nuo ovat, kun illat vielä hämärtyvät lisää. Tervetuloa kanssani kuvakierrokselle Sydänpolulle!

Sydänpolun aluetta metsäpuutarhasta erottavat kärhöt tukiverkkoineen. Alppikärhö "Albina plena" on jo kukkinut hetken aikaa, muiden kukinta-aika onkin vasta myöhemmin kesällä. Vasemmalle puolelle jää Kolmiopenkki.

Sydänpolulle käydään sisään suuresta, puisesta portista ja myötäpäivään kiertäessä mm. ihanat alppiruusut, kapealehtikalmia, suokukat ja nukkekanervat ovat heti vasemmalla. Oikealla alakulmassa vähitellen valmistuva O-penkki turveharkkoreunuksineen.

Mesimarja, jalomaarain ja metsämansikka kukkivat sydämen keskellä, taustalla alppiruusuja ja lasten litteä Mansikkakivi, jolla kelpaa istua ja maistella kypsyvää satoa. Takana oikealla Pusupenkki.

Upean intensiivisenvärinen alppiruusu "Royal Red" on vasta availemassa nuppujaan. Myös pikkuruinen kamtsatkanalppiruusu aloittelee kukintaansa, muilla kukinta alkaa olla vähitellen ohi.

Alppiruusu "Roseum Elegans"

Pusupenkin edessä on puolukka-alue, jonka keskellä seisoo kirsikkapuu "Sikkolan kuulasmarja". Taustalla pensasmustikoita ja vasemmalla laidalla puutarhavadelmat.

Seuraavaksi tullaan Lakkakolmiolle, jossa lakka "Nyby" on levinnyt ilahduttavasti. Kolmiossa on kasvamassa myös karpaloa, joka on lähtenyt kasvuun paljon hitaammin.

Oikealla reunassa vadelmat ja Lakkakolmio, etualalla atsaleat ja sydämen keskellä pensasmustikoita ja päärynäpuu "Aune".

Atsalea "Ruususen Uni"

Atsalea "Ruususen uni"

Puistoatsalea "Illusia"

Atsaleoiden ja päärynäpuun jälkeen palataankin jo takaisin portille päin.
 
Atsaleoista viimeisenä portin läheisyydessä kasvaa puistoatsalea "Onnimanni".

Iloisia heinäkuun päiviä!

44 kommenttia:

  1. Olipa kiva päästä kiertämään sydänpolkua ja katsastamaan siellä asuvia kasveja. Aika monipuolinen kattaus sinne onkin jo istutettu. Atsaleat olisivat ihania, mutta niille ei meillä ole oikein paikkaa. Yhden sinikukkaisen ostin vuosi sitten Turista. Se on hyvin hengissä, vaan ei kukkinut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on yksi tummanoranssi atsalea, joka ei ole vielä kukkinut. Pari vuotta sitten sen istutin, jospa sitten ensi vuonna sekin jaksaisi tehdä kukkia.

      Poista
  2. Ihanat atsaleat! Tuosta portista ja kärhöseinämästä tulee varmasti upea kunhan kyönnökset kasvavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pari kärhöä ostin vielä lisää, jotta jokaisessa kehikossa olisi kaksi kiipeilemässä.

      Poista
  3. Kauniita muotoiluja ja hyvännäköisiä reunuksia. Meillä oli reunuksena turveharkkoa, mutta kaikki mahdollinen kasvoi siitä läpi muutamassa vuodessa. Kivet ovat olleet meillä parempia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nuo kivet vaikuttavat kyllä hyvältä ja kestävältä ratkaisulta ja ovat kivasti pitäneet kuorikatteen ja hiekan erillään.

      Poista
  4. Onpa suloiset atsaleat. Itsekin pitäisi niitä hankkia puutarhaan alppiruusujen seuraksi. Hieno kierros sydänpolulla ja mukava katsaus sen varrella olevista kasveista.
    Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Atsaleat ovat ehdottomasti yksiä suosikkikasvejani. Ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  5. Minä olen nyt ihastunut atsaleoihin ja ostin jo pari mökille. Niiden pitäisi viihtyä happamassa maastossa. Kiva katsoa miten onnistun, jos ne kasvavat, ostan ensi vuonna niitä lisää. Kyllä sinulla on kaunista, niin huoliteltua ja siistiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Meillä Sydänpolun alueella on hyvää metsämaata, olen vain vähän rhodomultaa lisännyt istutuskuoppiin ja rhodot näyttävät viihtyvän oikein hyvin.

      Poista
  6. Mukavan tuntuinen alue! Erityisen kiva on tuo portti sinne.

    VastaaPoista
  7. Kiitos ihanasta sydänpolku kierroksesta <3 Niin kaunista kukkaloistoa kaikkialla <3 Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  8. Siistiä ja selkeää kauneutta. Ihastelen tässä kun meidän pihamme on kohta viidakkoon verrattavissa. :-)

    VastaaPoista
  9. Palio erilaasia happamenmaan kasvia, ootta keränny syränpoluun varrelle. Alueesta tuloo hiano, ku taimet kasvaa isooksi. Kivet onki oikee sopivia hiakkakäytävän varrelle, ei oo heinät pyrkimäs sekaha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvit ovat tosiaan vielä melko pieniä, pari vuotta sitten istutettuja. Ilolla odotan niiden kasvua. Kivet tuntuvat kyllä hyvältä reunusratkaisulta. En ymmärrä, miten en niitä heti keksinyt siihen laittaa.:)

      Poista
  10. Ihana sydänpolku, ei ihme, että on suosikkipaikkasi!
    Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  11. Puutarhassa alkaa olla kesä parhaimmillaan ja luonnonkivet sopivat hyvin.

    VastaaPoista
  12. Kivasti nimetyt reitit ja alueet! Tykkään tuosta luonnokivireunuksesta ja noin se on varmaan helposti hoidettavissakin - valot vielä lisäksi! Hienosti suunniteltu ja toteutettu, nyt vaan kasvit saavat kasvaa ja rehevöityä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! On kiva seurata alueen muutosta kasvien kasvaessa. Tänä vuonna rhodoissa oli jo paljon enemmän kukkia kuin viime vuonna. Ja miltä alue mahtaakaan näyttää vaikka viiden vuoden kuluttua!

      Poista
  13. Ihana paikka!! Suuhunpantavaakin löytyy. Mista olet hankkinut mesimarjat, lakat, karpalot...? Tuottavatko ne satoa ja ovatko vaikeita kasvattaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mesimarja, jalomaarain, lakka ja karpalo on ostettu Hankkijalta pari vuotta sitten, metsämansikka siirretty omalta pihalta. Ostetut tekivät viime kesänä vain pari marjaa, että päästiin maistamaan, mutta ovat levinneet hyvin ja on paljon raakileita muissa paitsi karpalossa. Metsämansikka teki paljon marjoja jo viime kesänä. Lakka ja karpalo on istutettu maahan upotettuun puiseen kehikkoon rhodomultaan, kehikon pohja on suodatinkankaasta, jotta kosteus säilyy kasvualustassa paremmin. Mesimarja, jalomaarain ja metsämansikka kasvavat ihan rikoista puhdistetussa metsämaassa. Lakkaa ja karpaloa kastelen tarvittaessa kuivana jaksona, muutoin eivät marjat juuri hoitoa vaadi.

      Poista
  14. Kivoja polkuja, mukavia nimiä ja upeita atsalean kukkasia!

    VastaaPoista
  15. Hieno alue! Kiva idea tuo sydämen muotoinen istutusalue ja sitä reunustava polku. Mahtava keksintö myös laittaa valokiviä tavallisten kivien sekaan. :)

    VastaaPoista
  16. Ihanat istutus alueet. Hauskasti olet nimittänyt eri alueet. Mesikka on antanut meille jo satoa vähän viime vuonna. Saa nähdä mitä tänä vuonna, kukkia oli kyllä paljon ja raakileitakin on jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista, Nila! Meilläkin metsämansikka kukki runsaasti ja raakileita on mukavasti jo kypsymässä. Puutarhamansikoita meillä ei vielä ole, paikka niille on vasta mietinnässä.:)

      Poista
  17. Hieno istutusalue!!! Atsaleat ovat ihania!!!!

    VastaaPoista

Kiva, kun kävit sivuillani. Kommenttisi piristävät päivääni. Kiitos niistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...