lauantai 30. toukokuuta 2020

Ihania kevätkukkijoita

Nyt lämpimän sään myötä puutarhassamme on puhjennut valtava määrä ihania uusia kevätkukkijoita loistoonsa. Tuntuu, että päivittäin löytyy jotain uutta ihasteltavaa ja kuvattavaa on niin paljon, etten tahdo pysyä kameran kanssa enää perässä. Tässäpä kuvia muutamista tämän viikon kevätkaunottaristamme!<3

Jalo-onnenpensas 'Northern Gold' hehkuu keltaisen kukkahunnun alla Sydänpolulla.

Jalo-onnenpensas 'Northern Gold' etualalla. Puutarhapöytä ja -tuolit ovat evakossa poissa kasvihuoneen edustan laatoitustyömaan tieltä, mutta palaavat sinne laatoituksen valmistuttua. Tässäkin tosin on kiva istuskelupaikka, joten voi olla, että tähän täytyy hankkia jokin penkki tms. tilalle.

Viereisessä Kaaripenkissä siniset ja valkoiset balkaninvuokot ovat parhaimmillaan.

O-penkissä tarhakylmänkukat 'Papageno' availevat jo ensimmäisiä nuppujaan.

Tarhakylmänkukka 'Papageno'
Tähdenlennon polun rinteessä kukkivat edelleen tetenarsissit ja idänsinililjat. Niiden seuraksi kukkaan ovat puhjenneet rotkolemmikit 'Alexander's Great'.

Rotkolemmikki 'Alexander's Great'

Punakolmilehtikin ilahduttaa Tähdenlennon polun rinteessä. Sen kukan väri on todella kaunis ja eroaa muiden kevätkukkijoiden monesti kirkkaista ja räiskyvistä sävyistä.

Liljarinteen reunuskasvina on kaunokaista, joka on levinnyt siemenestä mukavasti. Väärään paikkaan eksyneitä taimia siirtelen aina reunaan, jotta saisin mahdollisimman runsaan, yhtenäisen kasvuston.

Pensasryhmässä lumipalloheisin juurella kukkivat suloiset narsissit 'Rip van Winkle'.

Kaunista viikonloppua!

perjantai 29. toukokuuta 2020

Lasten oma pikkuinen lavatarha

Meillä lapset ovat innostuneet puutarhapuuhista, ja jo parin vuoden ajan heillä on ollut käytössään vanhimman lapsen jämälaudoista nikkaroima istutuslaatikko, johon olen antanut aina muutamia kesäkukan taimia. He ovat hoivailleet kasvejaan innolla, ja tänä vuonna he kovasti toivoivat saavansa kasvattaa itse jotakin syötävää. Mehiläistarhauskalustossa meillä oli muutamia laatikoita, jotka olivat jo niin huonokuntoisia, etteivät varsinaiseen tarkoitukseensa sopineet. Niistä kuitenkin syntyi lapsille oma pikkuinen lavatarha, jossa jokainen sai hoitaakseen oman laatikon.

Kaikki lapsistamme kylvivät herneitä.

Perustimme tarhan nuotiopaikan viereen nurmelle, jonka päälle laitoimme paksun kerroksen pahvia ja sanomalehtiä. Niiden kastelun jälkeen laatikot pääsivät paikoilleen, ja kaksi nuorinta reunustivat laatikot pihalta löytämillään kivillä. Sitten olikin jo mullan lisäyksen ja kylvöjen aika. Kaikki saivat itse valita, mitä kylvävät, tosin itse olin ensin rajannut kasvivalikoiman niin, että suhteellisen matala multatila kuitenkin riittää ja esimerkiksi porkkanat ovatkin tämän vuoksi pyöreää lajiketta. Kylvöt tulivat laatikoihin melko tiiviiseen, mutta tilaa vapautuu, kun retiisit nostetaan alkukesän aikana. Lisäksi esim. tillille tuli vain pieni nurkkapaikka ja siihen ainoastaan muutama siemen.

Nimikyltit kasveille tein maitotölkeistä leikkaamistani palasista, joihin kirjoitin tekstit vedenkestävällä tussilla.

8-vuotiaan laatikosta löytyy hernettä 'Kleine Rheinländerin', kaskinaurista 'Enon Kanta', kyssäkaalia, pientä, pyöreää kesäporkkanaa 'Oxheart' sekä mangoldia 'Bright Lights'. 6-vuotias valitsi hernettä 'Kleine Rheinländerin', retiisiä, lehtisalaattia 'Starix ja 'Australialainen' sekä kesäporkkanaa 'Oxheart'. 4-vuotias taas tahtoi kasvattaa hernettä 'Kleine Rheinländerin', retiisiä, lehtisalaattia 'Starix' ja 'Australialainen', kesäporkkanaa 'Oxheart', kaskinaurista 'Enon Kanta' sekä tilliä.

4-vuotias kylvämässä lehtisalaattia.

Lapset ovat olleet alueesta todella innoissaan, ja päivittäin on tottakai käytävä kurkkimassa harson alle, onko kasvua tapahtunut. Myös kastelu on hauskaa puuhaa, ja riemu varmasti vain lisääntyy, kunhan ensimmäistä satoakin alkaa tulla.

Nyt muutaman päivän jälkeen jokaisessa laatikossa on jo pikkuruisia taimia näkyvissä.

Alueelle on tulossa vielä ainakin vielä yksi korkeampi laatikko, johon lapset saavat todennäköisesti avomaankurkun taimia, ja yksi pyöreä ruukku parveke- tai pensastomaatille. Näiden istutuspuuhat koittavat lähiaikoina, kunhan saan ensin loput omat taimeni paikoilleen ja näen, mitä kaikkea jää yli. Palailen tämän lastenkin lavatarhan kuulumisiin kesän edetessä.:)

Rentouttavaa viikonloppua!

torstai 28. toukokuuta 2020

Syyskylvöjen kuulumisia

Minulla on ollut tapana tehdä hyötytarhan syyskylvöjä helpottaakseni puutarhan kevätkiireitä. Jo useamman vuoden ajan olen kylvänyt mm. porkkanat, pinaatit, retikat, tillit ja palsternakat syksyllä, ja ne ovat lähteneet keväällä jo varhain kasvuun. Esimerkiksi pinaatista ja palsternakasta olen saanut selkeästi paremman sadon syksyllä kylvettynä kuin kevätkylvönä. Vaikka tämä kevät onkin ollut viileä ja arvaamaton, on suurin osa syyskylvöistäni kuitenkin jo itänyt ja saanut harson suojakseen. Palsternakan ja mustajuuren itämistä vielä odottelen, mutta ne ovat olleet aiemminkin hitaampia kasvuunlähtijöitä. Jospa kelien lämpeneminen vähitellen saisi nekin itämään.

Mm. porkkana 'Sugarsnax 54' F1 on jo pienellä taimella.

Talvivalkosipulia 'Alexandra' kasvatin pari vuotta sitten itusilmuista, ja luulin viime syksynä jo nostaneeni ne kaikki. Muutama niitä oli kuitenkin näköjään vielä jäänyt paikoilleen.:) Niiden takana myöskin syksyllä kylvämääni kehäkukkaa 'Orange King', jonka siirrän pian tästä laatikosta toiseen paikkaan.

Pinaatti 'Bazaroet' on luottosyyskylvettäväni, jonka sato on ollut vuosittain runsas ja maukas.

Varaan syyskylvöille aina omat istutuslaatikkonsa ja teen kevätkylvöt ja esikasvatettavien istutukset sitten muihin laatikoihin. Kevätkylvöjäkin olen nyt toukokuun aikana tehnyt, ja niistäkin iso osa on jo itänyt. Postailenkin niistä vielä tarkemmin tässä lähiaikoina.

Onko sinulla hyötytarhassa jo syys- tai kevätkylvöt kasvussa? 

Kaikkea hyvää loppuviikkoosi!

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Juttu Siirtolapuutarha-lehdessä

Minua pyydettiin aiemmin Siirtolapuutarha-lehden kuukauden bloggaajaksi, ja nyt uusimmassa numerossa tuo haastattelu on luettavissa. Voi, miten ilahduinkaan tästä! Täytyy myöntää, että jännitin kovasti puhelinhaastattelua etukäteen, sillä se oli ensimmäiseni laatuaan. Yhteistyö Pirjoliisa Laurénin kanssa oli kuitenkin todella hauskaa ja sujuvaa, suurkiitos vielä Pirjoliisalle! Kesäkuun lopussa lehdestä ilmestyy seuraava numero, jolloin tämä numero haastatteluineen tulee vapaasti luettavaksi näköislehtenä. Sain lehdestä myös oman kappaleen, ja se päätyy muistojen aarrelaatikkoon myöhemminkin ihailtavaksi.:)



Onko sinulle tapahtunut tällä viikolla jotain erityisen kivaa, joka saa vieläkin hymyn huulille?

Kaunista keskiviikkoa!

tiistai 26. toukokuuta 2020

Iloa puutarhasta: Ensimmäiset tulppaanit

Tulppaanien kukinta on minulle aina yksi kevään/alkukesän kohokohdista, jota odotan samalla tavalla kuin esimerkiksi rhodojen, pionien, ruusujen ja kärhöjen kukintaa. Sen vuoksi joka syksy piilottelenkin ympäri puutarhaa kukkapenkkeihin suuren määrän tulppaanien sipuleita, mutta lisäksi olen pyrkinyt jatkuvasti lisäämään monivuotista iloa tarjoavien, suloisten kasvitieteellisten tulppaanien määrää. Nyt ensimmäiset tulppaanin nuput ovat vihdoin auenneet puutarhassamme, ja sadat vielä supussa olevat lupailevat pian ihanan kukkailottelun olevan käsillä. Tässäpä muutama kuva näistä ensimmäisistä, hartaasti odottamistani kukkaan ehtineistä tulppaaneista!

Punainen Darwin-tulppaani kukkii Liljarinteessä.

Samalla istutusalueella kultaherukan alla myös muutama muu Darwin-tulppaani on avannut nuppunsa. Pian Liljarinteessä alkavat kuitenkin todelliset tulppaanien juhlat, kun loputkin tulppaaneista innostuvat kukkimaan.

Kolmiopenkissä nämä matalat tulppaanit jaksavat ilahduttaa vuodesta toiseen.

O-penkissä herkät, pienikukkaiset kasvitieteelliset tulppaanit ovat ilokseni vähitellen levinneet.

Mikä asia sinun puutarhassasi tuottaa tällä hetkellä eniten iloa?

Iloa päivääsi!

maanantai 25. toukokuuta 2020

Taimikuulumisia

Kaikki esikasvatettavat olen jo kylvänyt, ja ajattelinkin käydä vähän läpi, mitä taimilleni kuuluu. Kerroin aiemmin, että sisällä chilien kimppuun hyökkäsivät kirvat, jotka tarjosivat varsin sitkeän vastuksen. Siirsin kaikki kasvihuoneeseen tulevat kasvit sinne huhti-toukokuun vaihteessa, ja vähitellen kirvat hävisivät siellä. Tomaattien, chilien, paprikoiden, ananaskirsikoiden, tomatillojen ja maissin lisäksi kasvihuoneeseen pääsivät toukokuun alussa mm. petuniat, laventelit, osa kurpitsoista ja kurkuista. Petunioista osa aloitti jo kukintansa, ja istutinkin niitä viime viikolla amppeleihin.

Jokaisessa kolmesta amppelista on yksi kukkiva petunia ja kaksi, joissa on pikkuruisia nupun alkuja, jotta saisin varhaista kukintaa levitettyä laajemmalle alueelle. Näitä amppeleita aion tällä viikolla lämpimien kelien myötä alkaa jo ulkoiluttaa ainakin päivisin terassilla. Loput petuniat odottelevat vielä istuttamista.

Näin terhakoita leijonankitoja minulla ei ole koskaan aiemmin ollut tässä vaiheessa toukokuuta.

Tuoksuherneet ovat jo olleet terassilla moninkertaisen harson alla yötkin, ja ne ovat selvinneet hyvin. Saa nähdä, uskaltaisinko jo loppuviikosta istuttaa nämä terassiin upotettuihin multatiloihin.

Sisällä kirvat ovat nyt vallanneet nyt vuorostaan kaalit, isotsinniat ja keijunmekot, joten taistelu niitä vastaan jatkuu edelleen. Nuo taimet ulkoilevat jo päivittäin, mutta yöksi olen nostanut ne vielä sisälle. Jos sääennuste pitää paikkansa ja keli edelleen lämpenee, yritän ehkä loppuviikosta jo jättää näistäkin osan ulos myös yöksi harson turvin. Muutama päivä sitten siirsin kasvihuoneeseen myös loput daaliat, pelakuut sekä alkukuusta kylvämäni kurpitsat ja avomaankurkut. Tomaatit, chilit, paprikat, maissit ja tomatillot taas istutin jo viime viikolla lopullisiin ruukkuihinsa.

Aiemmin istuttamani daalian juurakot ovat lähteneet hyvään kasvuun, ja latvoin ne viime viikolla.

Ämpäriperunat näyttävät jo oikein lupaavilta. Minulla on näitä nyt neljässä satsissa laitettuna, ja uusi erä on taas itämässä, joten satokauden pitäisi kestää hyvä tovi.

Lopuksi on vielä viimeviikkoisen hyvän mielen arvonnan tulosten aika. Arvonta toteutettiin taas perinteisenä lappuarvontana, ja tällä kertaa onnettarena toimi keskimmäinen lapsemme. Ihanan hyötykasvisiemensetin voitti Hanna Torniainen.

Paljon onnea voittajalle ja kiitos kaikille arvontaan osallistuneille!

Aurinkoista toukokuun viimeistä viikkoa!

lauantai 23. toukokuuta 2020

Toukokuinen puutarhakierros

Viikon aikana kevät on edennyt taas hyvää vauhtia, ja hiirenkorvat ovat alkaneet vihertää puissa ja pensaissa. Tulppaanien nuput lupailevat pian alkavaa väri-ilottelua, ja taas uusia kaunottaria on puhjennut kukkaan. Tervetuloa tunnelmoimaan hetkeksi kanssani toukokuisessa puutarhassamme!<3

Viime vuonna kylvämäni tarhaorvokit kukkivat Pionirinteen kulmassa.

Liljarinteessä kirsikkasorvarinpensas on jo hyvässä lehdessä. Tulppaanien nupuista pilkistää jo punaisen eri sävyjä. Puinen Mörköpolku mutkittelee istutusalueen halki.

Kivikkolaaksossa leivonkynsimö avaa aina vain uusia nuppuja.

Samalla istutusalueella keltamaksaruoho hohtaa kultaisena auringossa.

Nokkosperhosia ja sitruunaperhosia näkee puutarhassa jo päivittäin. Tämä yksilö on loukannut toisen siipensä.

Puut alkavat selvästi jo vihertää. Metsäpuutarhassa auringon valo leikittelee erityisen kauniisti näin keväisin. Turveharkkoreunuksisessa O-penkissä sinivuokot lopettelevat kukintaansa. Sen oikealla puolella Puolikuun penkissä arat kasvit heräilevät kevääseen vähitellen. Taustalla Tähdenlennon polku.

Yllättäen ihkaensimmäiset kukkivat helmililjat löytyvät O-penkistä, vaikka Kaaripenkissä ne ovat kasvatelleet kukkavarsiaan selkeästi kauemmin.

Puolikuun penkissä klintonia on ensimmäisiä kasvuunlähtijöitä. Se on levinnyt muutaman vuoden aikana jo tosi kivasti, sillä lähtötilanteessa lehtiruusukkeita oli vain yksi.

O-penkin ja Puolikuun penkin kainalossa näsiä aloittelee kukintaansa. Toissa vuonna se kukki tosi runsaasti, viime vuonna kukinta jäi väliin, mutta nyt onneksi nuppuja näyttäisi taas olevan mukavasti.

Aurinkoista ja lämmintä kevätviikonloppua!

P.s. Blogissani on käynnissä hyvän mielen arvonta, jossa palkintona on kiva hyötykasvisiemensetti. Vielä tämän viikonlopun ajan ehdit arvontaan mukaan.:)

torstai 21. toukokuuta 2020

Lavatarhan uusi ilme

Tänä vuonna meillä oli suunnitelmissa lavatarhan alueen uudistaminen, ja sen kimppuun kävimmekin jo heti alkukeväästä lumien sulettua, jotta kaikki olisi valmista kylvö- ja istutushommien ollessa käsillä. Meillä oli aiemmin lavatarhan alueella valkoinen koristekivikate, joka sinänsä toimi ihan hyvin ja pysyi yllättävän puhtaanakin. Katteen vaihto tuli nyt kuitenkin ajankohtaiseksi, sillä lavatarhan kupeeseen kasvihuoneen eteen on tulossa laatoitus, ja halusimme katteen sopivan paremmin yhteen laatoituksen kanssa. Niinpä valkoinen koristekivi pääsi jo viime vuonna Buried Pot Gardeniin pois uuden päällysteen tieltä, joksi valikoitui hiekka. Lisäksi mies nikkaroi kaksi uutta istutuslaatikkoa, jotka tulivat aiempien laatikoiden eteen, ja takaosaan taas tehtiin parsalle matala lava, samoin maa-artisokalle. Lavatarhan aluetta lasten leikeissään ja peleissään käyttämästä nurmesta tuli rajaamaan puun pätkistä kyhäämäni aita, ja sen vierelle teimme vielä paikan kesäkukkia varten. Tässäpä muutama kuva lavatarhamme uudesta ilmeestä:

Lavatarhan takaosasta talolle päin. Kasvihuoneen taakse, kuvasta vasemmalle jäävät vielä "kaalilaatikko" ja maa-artisokkalava.

Lasten kanssa keräsin kiviä kasvihuoneen pikkupatiota reunustamaan.

Matala aita ja kapea kesäkukkakaistale rajaavat nyt hyötytarhan lasten leikkeihin tarkoitetusta nurmialueesta. Ainakin samettikukkia, kehäkukkia ja unikoita on tulossa aidan edustalle.

Tässä vielä terassin portailta otettu kuva. Kaksi etummaista laatikkoa ovat uusia, ja rajaavat kivasti kasvihuoneen eteen tulevan istuskelualueen vielä paremmin omaksi tilakseen. Kasvihuoneen edessä meillä onkin kaivannot käynnissä, ja pian pääsemme toivottavasti jo kiveyksen perustusten tekoon.

Aurinkoista loppuviikkoa!

P.s. Blogissani on käynnissä ihanan hyötykasvisiemensetin arvonta, johon ehtii vielä hyvin mukaan.:)

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Iloa puutarhasta: Selviytyneet arkajalat

Olen viime viikkoina kierrellyt puutarhassa innoissani etsimässä elonmerkkejä niin puista, pensaista kuin perennoistakin. Etenkin aremmat, eteläisemmille vyöhykkeille suositellut kasvit ovat olleet näiden kierrosteni kohteena, sillä olen kovasti jännittänyt, ovatko ne selviytyneet talvesta  täällä IV-vyöhykkeellä. Nyt aivan viime päivinä useimmat näistä arkajaloista ovat puhjenneet kevääseen, ja mieleni on tehnyt kiljahdella riemusta aina, kun uusi selviytyjä on löytynyt puutarhastamme. Tässäpä kuvia muutamista näistä minulle viime päivinä suurta iloa tuottaneista arkalaisista:

Sateenvarjojalava kukkii metsäpuutarhassa.

Pionirinteessä tähtimagnolian pörröiset nuput ovat lupaus suloisesta kukkaloistosta. Tänä vuonna kukkia on nuppujen perusteella tulossa viime kevättä enemmän.

Katsuran silmut ovat puhkeamassa lehteen upean punaisina.

Etupihan  Viherseinäpenkissä sekä ruusuorapihlaja 'Paul's Scarlet' että ruusumanteli 'Rosenmund' ovat hengissä.

Ruusumanteli 'Rosenmund' kasvattaa jo vaaleanpunaisia nuppujaan. En millään malttaisi odottaa sen kukintaa, sillä ostin pensaan vasta viime kesänä, enkä ole aiemmin nähnyt sen kukkivan.

Näiden ihanuuksien lisäksi elonmerkkejä on myös esimerkiksi mustaluumussa ja viimekesäisestä bloggaajatapaamisesta Tahvosten taimistolta ostamissani pallohortensiassa 'Pink Annabelle' ja  syyshortensiassa Pinkachu 'Smhppinka'. Arkalaisista syyssyrikän 'Border Beauty', parin jalohortensian, muutaman köynnösruusun ja sinivaleunikon kohtalo on vielä epävarma, mutta jospa nekin vähitellen osoittaisivat elonmerkkejä. Pidetään peukut pystyssä!:)

Onko sinun puutarhassasi joku kasvi, jonka selviytymistä talvesta olet erityisesti jännittänyt? 

Ihanaa keskiviikkoa!

P.s. Blogissani on käynnissä jälleen hyvän mielen arvonta, jonka palkintona on mukava setti hyötykasvien siemeniä. Jos et ole vielä osallistunut, käyhän kurkkaamassa.:)

tiistai 19. toukokuuta 2020

Hyvän mielen arvonta 8

Näiden poikkeuksellisten aikojen piristykseksi blogissani käynnistyy jälleen uusi hyvän mielen arvonta. Olen saanut paljon positiivista palautetta näistä arvonnoista, ja olen iloinen, että olen tällä tavalla voinut ilahduttaa jo useita lukijoitani. Tällä kertaa palkintona on hyötykasvisiemensetti, joka sisältää vihanneskrassin, avomaankurkun 'Rhensk Druv', keräsalaatin 'Market Favourite' ja bataviasalaatin 'Lollo Bionda' siemeniä.

Vihanneskrassi sopii hyvin myös versotukseen.

Avomaankurkku 'Rhensk Druv' kuuluu jokavuotisiin kylvöihini.

Keräsalaatti 'Market Favourite' tekee meheviä, rapeita keriä.

Voit osallistua arvontaan:
- yhdellä arvalla olemalla tai liittymällä blogini lukijaksi (internetversiossa sivupalkissa oikealla kohta "Lue", joka ei siis näy mobiiliversiossa. Sivun alalaidasta saat vaihdettua mobiiliversion internetversioksi) ja jättämällä kommentin tähän postaukseen
- yhdellä arvalla tykkäämällä blogini sivusta "Puutarhahetki - suurien unelmien puutarhablogi" Facebookissa ja kommentoimalla siellä tätä arvontapostausta
- yhdellä arvalla seuraamalla Puutarhahetkeä Instagramissa ja kommentoimalla siellä tätä arvontakuvaa
 - yhden arvan voit saada lisäksi seuraamalla Puutarhahetki-blogia blogit.fi:ssa. Mainitsethan tämän silloin kommentissasi jossain edellä mainituista kanavista.

Jokaisesta edellä mainitusta vaihtoehdosta saat siis yhden arvan, joten osallistua voit korkeintaan neljällä arvalla. Osallistumisaika alkaa tänään ti 19.5.2020 ja päättyy su 24.5.2020. Palkinnon postitus vain Suomeen.
Tervetuloa osallistumaan arvontaan!
Iloa ja terveyttä päiviisi!

maanantai 18. toukokuuta 2020

DIY: Aita kasvimaalle

Halusin hyötytarhan reunaan matalan aidan, joka selkeyttäisi hyötytarhan rajaa lasten peleissään ja leikeissään käyttämältä nurmialueelta, mutta toisaalta loisi myös taustan aluetta reunustavalle kesäkukkariville. Tarkoituksena oli saada aidasta eläväisen ja huolettomankin näköinen, ja lopulta päädyin tekemään aidan ohuista rangoista, joita mies oli kaatanut muutaman tontin takaosasta.



Tarvikkeet
ohuita rankoja
teräslankaa (ruostumaton)

Ensin pilkoin rangat sopivan pituisiksi pätkiksi sirkkelillä, lyhyemmät pätkät n. 40 cm korkeiksi, pidemmät tukikepit taas n. 70cm korkeiksi.

Tukikepeistä vuolin kuoret pois toisesta päästä siltä alueelta, joka upotetaan maahan, ja tämän kuoritun alueen käsittelin nuotiossa, sillä jostain luin, että näin kepit kestäisivät paremmin kosteassa maassa. Todennäköisesti keppejä joutuu jossain vaiheessa uusimaan, mutta aidan rakenteen vuoksi keppejä voi vaihtaa tarvittaessa yksi kerrallaankin.

Sen jälkeen alkoi itse aidan tekeminen. Teräslanka oli minulla kahdessa rullassa. Kieputin langan vuorotellen kepin etupuolelta ympäri ja takapuolelta ympäri, tukikeppejä laitoin aitaan kumpaankin päähän ja lisäksi tasaisesti n. 50cm välein. Lopuksi päättelin langan pihtien avulla kieputtamalla. Aidan kokonaispituudeksi tuli reilut 5 metriä.

Tässä kuvassa näkyy vielä paremmin teräslangan kieputus.

Aidan pystytykseen tarvitsin miehen apua, sillä omat kädet eivät tähän riittäneet. Meillä toinen tuki aitaa pystyyn ja asetti tukikepit kohdilleen ja toinen naputti sitten samaa tahtia tukikepit vasaralla maahan. Kun aita oli pystyssä, teräslankaa piti vielä paikoitellen kiristää kääntämällä vähän keppejä, sillä noston aikana teräslanka tahtoi paikoitellen löystyä. Lopputuloksesta tuli mielestäni kuitenkin todella kiva, eikä haittaa yhtään, vaikka kaikki kepit eivät ihan samalla korkeudella olekaan, sillä niiden pinnassa, paksuudessa ja suoruudessakin on vaihtelua. Nyt vain odotan, että alueelle kylvämäni kesäkukat itävät, ja että pääsen myöhemmin istuttamaan niiden seuraksi myös muutamia esikasvattamistani kesäkukista. Postailen lähiaikoina lisää hyötytarhan uudistuksesta, ja siinä yhteydessä laitan alueen kokonaisilmeestä kuvia, joissa aitakin näkyy vielä paremmin koko pituudessaan.

Onko sinulla puutarhassa aitoja? Jos on, mistä materiaalista ne on tehty?

Kaunista kevätviikkoa!